lauantai 30. syyskuuta 2017

Napakympistä alttarin kautta saarille

Uudelleen henkiin herätetyt retro-ohjelmat on ollut muotia 2017 vuonna. Nelonen-kanava herätti henkiin vuosina 1985-2002 pyörineen Napakymppi-parisuhdevisailun. Alkuperäisestä Napakympistä muistetaan juontaja Kari Salmelainen ja pianisti Kaitsu (Kaj Wessman). Kukaan tuskin muistaa Markus Similää, joka juonsi ohjelman ensimmäisen kauden.

Nelosen uudessa versiossa juontajana toimii tuo Riihimäen oma pikkumies, Janne Kataja ja pianoa pimputtaa Lenni-Kalle Taipale. Ohjelmaan on lisätty myös Neiti/Herra X:n neuvonantaja, jonka virkaa hoitaa Niina Lahtinen. Niina Lahtisen virka ohjelmassa on täysin turha, varsinkin, kun Niina näyttää tekevän osuuttaan kotonaan etänä. Kun kysymykset on kysytty, niin Niina Lahtinen kertoo oman yhteenvedon A:sta, B:stä ja C:stä X:lle. Tämä osuus on täysin turha, kyllähän X on itsekin osannut tehdä saman yhteenvedon. Janne Kataja on vain aputyöllistänyt perhetuttavansa Niina Lahtisen - Riihimäen hyvä veli -verkosto pyörii. Niina Lahtinen olisi saanut pysyä perhepedissään... ei kun Siskonpedissä vaan.

Nykyään ohjelmia taidetaan tehdä niukalla rahalla, mutta pyritään suuriin rahallisiin voittoihin. Uudessa Napakympissä ei ole juurikaan lavasteita, on vain mustaa seinää erikoisilla valoelementeillä - sama tyyli oli uudessa Bumtsibumissa. Ainoa suurempi lavaste-elementti on liikkuva väliseinä, jossa se liikkuvuus on turhaa. Muita lavasteita on tuolit ja niiden edessä olevat kirjainvalot. Kirjainvalotkin on huonosti suunniteltu, ne on tuolien edessä. Varsinkin A, B ja C kompuroi kirjainvaloihin, kun heidän täytyy lopussa siirtyä niiden välistä eteen. Alkuperäisessä versiossa lavasteisiin oltiin panostettu enemmän - oli väriä, valoa ja kunnon lavasteet.

Kun olemme vuodessa 2017, niin tyyliin kuuluu, että ohjelmat tehdään leikkaamalla ja se kyllä näkyy. Ohjelma ei virtaa luontevasti eteenpäin, vaan välillä töksähtelee, jos niin voi asian ilmaista. Aikoinaan ohjelma vedettiin yhdellä otolla purkkiin ja se oli siinä. Nykyään häiritsee myös, kun sponsoreita tungetaan väkisin ohjelmaan. Eräs nimeltä mainitsematon koruliike lahjoittaa lopuksi parille aina jotain pientä ja 2. jaksossa keskellä ohjelmaakin otettiin esiin kyseinen sponsori - ei näin!

2. jakso herätti muutenkin katsojien joukossa kimpaannusta. Neiti X:nä oli 18-vuotias, joka kyseli muun muassa instagram-kysymyksen - ehkä tämä on sitä nykyaikaa. Onko nykyään sinkkuus tosiaan näin vakavaa, että alle 20-vuotiaidenkin täytyy turvautua Napakymppiin, onko Tinderikin jo niin nähny juttu?

Kun elämme sukupuolineutraalia aikaa, niin odotan jaksoa, jossa samaa sukupuolta olevat henkilöt hakevat pariaan. Varmasti ovat tämänkin jo keksineet, mikäli vain ehdokkaita on ollut tarpeeksi. Tällainen jakso ainakin ravistelisi perinteisen Napakympin rajoja, kun jo alle 20-vuotiaatkin nosti kimpaannusta.

Napakympin tarkoitus on yhdistää pareja, mutta tältä osin homma ei ole osunut napakymppiin. 21. syyskuuta alkaneessa Napakympissä nähtiin pari, josta vain nainen lähti palkintomatkalle. Mieshestä ei kuulunut mitään, eikä näkynyt matkalla - katosi. 2. jakson nuorella parilla ei vain kemiat toimineet. Kari Salmelaisen mukaan tällaista se on ollut aina ja muutenkin kirjavaa menoa. Olisi kiva tietää, montako prosenttia pareista on löytänyt pidemmän onnen Napakympin kautta.

Uudistettu Napakymppi oli ensimmäisellään viikollaan katsotuin Nelosen ohjelma. Keskimäärin 733 000 katsojaa, ohjelma alkoi klo 21:00, näin ollen hyvä saavutus. Taakse jäivät Vain elämää, Haluatko miljonääriksi? ja muutaman vuoden taukoa pitänyt Idols. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan katsojaluvut menevät.

Kaikesta huolimatta voisin antaa uudelle Napakympille 3,5/5 tähteä. Uudistettu Napakymppi ehkä menee Ensitreffit alttarilla -ohjelman edelle - vähemmän olen kyllä sitä katsonut. Se on varmaa, että uusi Napakymppi voittaa Love islandin, Temptation Islandin, Paratiisihotellin ja Bachelor Suomen. Nämä viimeksi mainitut tuomitsen pelkkien mainosten perusteella, sen verran kuralta on jo mainoksetkin näyttäneet. Miksi ihmeessä Suomessa noiden nimet on usein englanniksi. Miksi ei Rakkaussaari, Houkutussaari, Poikamies Suomi jne.

Lisäys:
Napakympin ensimmäisen jakson keskikatsojamäärä oli ohjelman esityspäivänä 733 000, kun taas toisen jakson 530 000 - laskua 28 %. Napakymppi pysyi neljän katsotuimman ohjelman joukossa - 4. sija. 5. sijaan (Idols) oli jo enemmän rakoa. Haluatko miljonääriksi? otti 1. sijan samalla katsojamäärällä, joka oli edellisellä viikolla Napakympillä eli 733 000.

Kolmannen jakson keskikatsojamäärä oli 608 000. Paremmin menee ainakin kuin Bumtsibumilla, katsojamäärä ei tippunut joka jaksolla.

5 kommenttia:

  1. Tosiaan nauratti tuo vm 1989 juhannus napakymppi, :DD
    Mutta tuskin tuollaista hauskaa piikittelyhuumoria tulee Jannelta Lennille, kuin Salmelaiselta Kaitsulle.(Legendaa)

    Ihan ok tuo Kataja, mutta niin ympäripyöreää analysointia antaa Niina Lahtinen, aivan turha osio.
    Lavasteiden etc päivitys tähän päivään ei ole aina myönteistä.
    Yksinkertaisempi parempi, useat A B ja C naiset ovat meinanneet kompuroida porrastetussa tasanteessa.
    Itse en tykkää siitä ihme lampputaustasta, näyttää ihan näppylöiltä.

    Tosiaan näin otsikot liian nuori ohjelmaan, kuin pitkään naimisissa olevasta parista, liekö ihan alkuajoista asti..
    "- Tää on nyt vähän naperokymppi kun on niin nuoria nämä x, a, b, c. Vanhempia puoliepätoivoisia susirajalta kehiin, kiitos."

    Naperokymppi :D Ja ehdottomasti samaa sukupuolta olevia!

    Tuo yllätti että ohjelma ollut ennen tindereitä viimeinen oljenkorsi, karseaa, onko tosiaan noin rankkaa ollut.
    Tinderistäkin sen verran, että otsikoihin on noussut miten sen avulla houkutellaan rikoksen kohteeksi.

    Ensitärskyistä pidän, mutta yhtään Parasiittihotellia tai temppu-love islandia en ole katsonut, Bacheloria ehkä pari jaksoa.
    Tottakai enkuksi, onhan se coolimpaa, liian maalaista jos suomeksi.

    Uusi Napakymppi varmaan latistuu ajanmyötä. Silkasta uteliaisuudesta itse katsoin, toisella silmällä.

    -C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Kataja on vetänyt ihan hyvin roolinsa. Huomaa, että hiukan on pyritty Katajaan saamaan Salmelaista - letkeä tyyli.

      Lampputausta on karsea, ovat laittaneet lamppuja, kun muuta eivät ole keksineet.

      Joku 25 v. voisi olla hyvä ikäraja Napakymppiin, jos siihen mennessä ei ole ollut ketään kiikarissa, niin Napakymppiin =)

      Poista
  2. Pokémon Go -peli toi viimeistään lisätyn todelisuuden suurten massojen silmille ja huulille. Nyt samankaltaisella idealla yrittää ratsastaa deittailusovellus FlirtAR.

    VastaaPoista
  3. -Aluksi ohjelmaa voi käyttää ilmaiseksi, mutta mukaan on myöhemmin tulossa maksullisia lisäominaisuuksia.

    -Tinder sai uuden ominaisuuden ja nyt käyttäjät kaatavat siihen rahaa.

    En edes viitsi lukea mikä ominaisuus on kyseessä, varmaan semmonen joka välittää kalsarien värit vastapuolelle :sleepy:

    Ylläri pylläri, kaikki maksaa.

    -C

    VastaaPoista
  4. Napakympissä oli poika (no ehkä mies), joka oli aiemmin myös Treffaa mun vanhemmat -ohjelmassa. Päätyi Napakymppiin, koska aiemman ohjelman treffit ei ollut kantanut oikein mihinkään. Olihan tyyppi hieman oma persoona, niin ei ehkä kaikki naiset sula hänelle.

    Nykyajan muotia, käydään läpi kaikki treffiohjelmat. Samoin kuin jotkut kiertävät Idolsit, Voicet jne.

    Täytyy vielä todeta, että Treffaa mun vanhemmat -ohjelmassa (jota pidin Napakympin pikkuveljenä) oli paremmat lavasteet kuin uudessa Napakympissä.

    VastaaPoista