perjantai 1. helmikuuta 2019

Flashin joukkotuho ja selainsotaa

Musiikki:
LP-levy => C-kasetti => CD => MP3 => Suoratoisto (striimaus)

Video:
Kaitafilmi => VHS => DVD => Blu-ray => Suoratoisto (striimaus)

Tiedostotallennus:
Nauha => Lerppu => Kiintolevy => Korppu =>  CD => DVD => USB (muistitikku) => Pilvipalvelu

Yllä on kuvattu (ainakin karkeasti) musiikin, videoiden ja tiedostojen evoluutiohistoria, miten ne ovat siirtyneet melko helpostikin formaatista toiseen vuosikymmenten ajan. Voit löytää Ison D:n eli Dannyn ensimmäisiä hittejä suoratoistopalvelusta. Tai Suomisen perhe -elokuvia voit katsella esimerkiksi Yle areenasta (suoratoistopalvelu). Lerpuilla ja korpuilla olleet tiedostot ovat helposti siirtyneet pilvipalveluaikaan asti.

Uusia formaatteja tulee ja vanhoja voidaan muuttaa niihin, mutta viimeistään vuonna 2021 taidetaan nähdä internetin ensimmäinen joukkotuho, sillä Flash player poistuu. flashin historia alkaa jo 1990-luvulta ja oli suosittu aina 2010-luvulle asti. Flashilla tehtiin animaatioita, mainoksia, pelejä jne. Koska flash on/oli suosittu, niin haittaohjelmatkin kiinnostuivat siitä, siitä alkoi löytyä vähän liikaakin aukkoja, joita paikattiin liukuhihnatyyliin. Lopulta ruvettiin puhua, että flashista tulee päästä irti. Vuonna 2017 Adobe (Flashin nykyinen omistaja) ilmoitti, että lopettaa flashin tukemisen vuoden 2020 lopulla.

Tammikuussa 2019 uutisoitiin Mozilla aikatauluista, milloin flash-tuki poistuu Firefox-selaimesta. Jo vuoden 2019 syyskuussa Mozilla kertoo kytkevänsä Flash Playerin pois käytöstä (käyttäjä saa itse sen päälle vielä) selaimen version 69 myötä. Mozilla aikoo poistaa flash-tuen Firefoxista kokonaan vuoden 2020 alkupuolella. Samoilla linjoilla on muutkin modernit selaimat.

Mitä tämä tarkoittaa? Mielestäni koemme joukkotuhon, joka pyyhkäisee noin 99 % netin flash-sisällöstä bittiavaruuteen. Siihen 1 % sisällytän ne, jotka säilyvät jotenkin. Yksinkertaisia mainoksia ja animaatioita voi ainakin muuttaa helpohkosti HTML5-muotoon tai sitten joitakin animaatioita voi ehkä katsoa, jollakin katseluohjelmalla. Netti on pullollaan flash-pelejä, joita tuskin muunnetaan suoraan ohjelmallisesti HTML5-muotoon - niistä täytyisi tehdä kokonaan uudet HTML5-versiot. Näin ollen 99 % flash-sisällöstä poistuu, sitä on vain niin valtava määrä ettei sitä pystytä muuttamaan HTML5-muotoon.

Mielestäni aiemmin emme ole kokeneet tällaista formaatin joukkotuhoa. Yksi melkein tuli mieleen ja se oli Deluxe paintin LBM-kuvat, mutta niitäkin voi avata nykyään ja muuttaa toiseen muotoon. Suurin osa flash-sisällöstä haihtuu bittiavaruuteen, kun selaimet eivät vain näytä niitä enää.

Java-tekniikka on toinen vastaavanlainen hävitys selaimien osalta. Java 8 oli/on viimeinen, joka toimii selaimessa. Viimeinen selain, joka tukee javaa on IE-selain, joka sekin on jo Microsoftin hylkäämä selain. Java 8 saa korjauspäivityksiä näillä näkymin vuoteen 2022, tosin tällä hetkellä uusin java-versio on 11. Versiosta 9 eteenpäin java ei ole tukenut selaimia. Firefox oli viimeisin moderniselain, joka hylkäsi javan keväällä 2017. Oikeastaan NPAPI-rajapinnan formaatit kokevat joukkotuhon enemmän tai vähemmän.

Mikä on suoratoiston ja pilvipalvelujen seuraaja? Hypätäänkö seuraavaksi ajatuksien vaihtoon suoraan ihmisten välillä? Leijuuko taivaalla näkymätön tietopankki (jossa ovat kaikki), johon otetaan yhteys ajatuksen voimalla? Kömpelöt laitteisiin perustuvat tiedonsiirto poistuu.

SELAINSOTA
Ensin Microsoft hylkäsi IE-selaimensa ja hehkutti Edge-selainta. Windows 10:ssä IE-selain piilotettiin valikkoviidakkoon ja pääselain on Edge. Edge ei kumminkaan saanut käyttäjiä kuin Microsoft toivoi. Googlen Chrome -selain hallitsee selainrintamaa ja Firefox-selainkin tulee kaukana Chromen perässä.

Microsoftin ei muu auttanut kuin muuttaa Edge-selain Chromium-pohjaiseksi, kuten nykyään on valtaosa tunnetuista selaimista - tunnetuin niistä on Chrome. Edge ei vain pärjännyt omillaan, joten hyppäsivät Chromen kelkkaan.

Nyt sitten Microsoftin kehitysinsinöörillä on pokkaa nälviä Firefoxia ja kehottaa Firefoxiakin siirtymään Chrome-leiriin. Microsoft on vetänyt selaimissaan 1990-luvulta lähtien ihan omaa linjaa - välillä täysin omilla standardeillakin. Nyt yhtä äkkiä solvaakin Firefoxia, kun kehittää vielä omaa selainmoottoriaan (selaimen ydintä). Kun Microsoftikin luovutti sodassa ja meni Chromen leiriin, niin käytännössä enää on Chrome (jossa on monia selaimia) ja Firefox, jotka  taistelevat. Chrome on jättiläinen, kun katsoo sen käyttäjämääriä. Firefox sinnettelee vielä omillaan ja hyvä niin. Kaikissa Chrome-pohjaisissa selaimissa on sama moottori, ulkoasut vain vaihtelevat - eipä paljon muuta eroa.

Jos kaikissa on lopulta sama moottori, niin eipä siinä enää sitten paljon tekniikalla kilpailla. Hyvä puoli on, että kaikilla selaimilla sivut mäkynyt samalla tavalla ja lisäosat on kaikissa samat. Moottorien erot tasoittuvat, onko se hyvä vai huono juttu, vaikea sanoa.

Mikäli Firefox-selainkin ajautuu Chrome-moottoriin, niin silloin vain ulkoasulla ja käytettävyydellä on enää väliä. Vivaldi-selain taitaa olla paras Chrome-pohjainen selain - säätöjä ja ominaisuuksia piisaa. Itse käytän pääasiassa Firefoxia, mutta blogaan Vivaldilla, se on hyvä vaihtoehto.

Lisäys 4.2.2019:
FIREFOX 65
Firefox päivittyi versioon 65 ja osoiterivipalkin pudotusvalikon toiminta muuttui hieman. Ennen siinä pysyi hienosti rivissä ne sivut, joilla vieraili eniten. Versiossa 65 siihen tarttuu jokainen sivu, jolla käy. Tämä aiheutti minulla päänvaivaa, mutta keksin ainakin yhden keinon millä siihen pudotusvalikkoon saa vain ne sivut, joita käyttää eniten.

Päävalikko => Asetukset
Vasemmasta reunasta Tietosuoja ja turvallisuus -näkymä.
(about:preferences#privacy)

Etsi Osoitepalkki-otsikko, jonka alta voit valita mitä sivuja ehdotetaan osoiterivipalkin pudotusvalikossa. Valitse Kirjanmerkeistä-kohta.

Nyt osoiterivipalkin pudotusvalikossa näkyy ne kirjanmerkit, jotka ovat Kirjanmerkkivalikossa. Tämän jälkeen lisää sivuja kirjanmerkkeihin. Kohteita voit poistaa osoiterivipalkista nuolinäppäinten ja Deleten avulla, kohteet poistuu pudotusvalikosta, mutta ei kirjanmerkeistä.


Lue myös:
Doomin kautta Pasimaailmaan sekä Aapeliin

30 kommenttia:

  1. Uusi Chromium-pohjainen Edge saattaa erota melkoisesti Chromesta.

    Näyttää siltä, että visiooni tulevasta kehitellään jo:

    Tekoäly oppi lukemaan ajatuksia suoraan aivoista.

    Seuraava askel lisätyssä todellisuudessa: MIT kehittää ohjelmoitavia hallusinaatiota.

    VastaaPoista

  2. Kasetteja pääsin käyttämään lyhyen ajan nuoruudessani pääasiassa iskän autossa, jossa oli muutama sama kasetti, jota oli aivan pakko kuunnella aina vähänkin pidemmällä automatkalla. Ne biisit ovat jääneet mieleen aikuisikään asti. Muistan vieläkin ensimmäisen CD:n, jonka ostin omilla rahoillani, se oli The Eminem Show, hemmetin kova albumi! Mp3 aikakaudella lisääntyi sitten piratismi, LimeWiren kautta täyttyi mp3-soitin. Nykyään olen Spotify premium tilaaja enkä tue piratismia. :P Vaikka tykkään keräille fyysisia medioita, musiikissa suostuin siirtymään kokonaan digitaaliseksi.

    Suoratoistopalvelujen lisäksi olen jonkin verran ostellut fyysisia leffoja. Nyt omistan 65 tuuman 4K HDR telkun mutta 4k soitin puuttuu vielä. 4K blu-ray leffat kiinnostaisi, mutta on sen verran hinnakasta vielä. Onneksi youtubessa ja netflixissä on jonkin verran 4K tuotantoa. Niin ja tämän vuoden CES tapahtumassa julkaistiin jo ensimmäiset 8K telkut, jotka on ostettavissa... xD

    Monia medioita arkistoidaan ahkerasti mutta internetissä on paljon tavaraa, jotka ovat kadonneet bittiavaruuteen ja unholaan. Esim web archive on tehnyt hyvää duunia arkistoimalla vanhoja sivuja. Joskus oon sen kautta katsonut miltä jotkut vanhat sivustot, joita olen käyttänyt näyttivät aikoinaan. Kerran tarkistelin mielenkiinnosta uutissivuja päivämäärältä 11.9.2001 (9/11) Valitettavasti vaan kaikkia sivuja ei ole arkistoitu ja joitain on myös ollut mahdotonta arkistoida juuri näiden flash ja java tiedostojen takia. Toivon, että aapelin ylläpito arkistoivat heidän pelinsä.

    Itse siirryin chromen kelkkaan, kun se julkaistiin ja sitä normiversiota olen tähän päivään saakka käyttänyt. Aapelin satunnaiset pelailut loppui silloin, kun chrome lopetti java-tuen enkä jaksanut aina firefoxia kaivaa esiin ja viimeistään loppui sitten pelailut siinä vaiheessa, kun firefox lopetti java-tuen. Internet muuttuu ja harmi, että jokaisella ei ole resursseja/aikaa/vaivaa muuttua sen mukana. Kovin erilaisilta näyttivät 90-luvun internetsivut. Olen törmännyt välillä nykyaikanakin joihinkin nettisivuihin, jotka oikein huutavat 90-lukua/2000-luvun alkua. Niistä näkee, että sivuja ei ole kyllä pitkään aikaa päivitetty.

    Homo Deus: Ihmisen lyhyt historia -kirjassa pohdittiin tulevaisuutta ja siinä arveltiin, että tulevaisuuden kommunikaatiotapoja ovat mm. suoraan ajatuksen avulla johonkin laitteeseen. IoT tulee laajenemaan. Kommunikointi tai ns. ajatusten luku kahden ihmisen välillä pelkästään ajatuksen voimalla voi olla jo moraalitonta mutta hyötyä siitä voisi olla mm. halvaantuneen tai sairaudesta kärsivän kanssa, joka ei muuten pystyisi kommunikoida. Virtuaalinen ympäristö, lisätty todellisuus ja tekoäly tulevat olemaan myös isossa roolissa. Myös geenimuokkausta ja ihmisten biologista muokkaamista pohdittiin paljon ns. superihmiset. Yuval Noah Hararin muutkin kirjat ovat kiinnostavia, suosittelen lukaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 8K TV:tä myydäänkin jo Suomessa, mutta mihin ihmeeseen niitä tarvitaan? 2020-luvulla TV-kanavat muuttuu vasta HD-aikaan, ei edes 4K:hon. HD:n jälkeen taidetaan loikata johonkin xK:hon, mutta taitaa ainakin 4K jäädä väliin TV-kanavilla. Tällä hetkellä lähinnä videot ja varmaan jotkut pelikonsolit käyttää 4K-tarkkuutta. Ei kukaan tarvitse oikeasti vielä 8K:ta.

      Jo toinen kerta, kun Ihmisen lyhyt historia -kirjaa suositellaan minulle, kai se täytyy kohta hankkia jostain. IoT ja 5G yhdessä antavat jo hyvän alkuvauhdit 2020-luvulle.

      Poista
  3. Yoshilla on hiukkasen isompi töllö ku mulla, mut mun vimpoin hankinta olikin langaton kotiteatteri, (pentu nakers parit takarikaiuttimien "lakunauhat" katkipoikki)

    Vähän sama kokemus C kaseteista, en ees muista ekoja kuunneltuja, paitsi parasta oli kun sai tyhjän kasetin siihen sit nauhotti kaiken mitä pystyi.
    Videokamera oli meillä, semmonen törkeen iso, siihen laitettiin minikasetti joka laitettiin isompaan perus vhs jotta pystyi tsiigaamaan omanauhoituksia.
    Niitä tuli tasaseen tahtiin, kuten tukin ekalla ulkomaanraissulla kaksi digikameraa, ja ilokseni huomasin toisen kameran virinneen henkiin, omg omg peräti 8 kuvaa vuodelta nakki ja muussi.
    No, olin ysiluokalla.

    Pöllin Princen älppärin isobroidilta, se on ainoo jäljellä oleva, vaan ei ole levariakaan, mummolassa oli savikiekkoja, painavia.
    CD DVD Blue-ray, kaikkia löytyy. Myin laatikollisen naruja pois, pakko oli säästää pari helmeä.
    Eniten käytänkin PS4 oikeestaan jopa jos telkan kautta katsoo tubee tai Netflixii.

    Spotia kuuntelen tasaiseen paitsi jos olen reissussa, tms kiirettä, radioo soitan joskus, satunnaisesti, harmittelen kun Radio Spirit hävis, joten Mafiaa sit.
    Spirit mainosti we speak only english, ja musa oli hyvin brittiläistä, eli mun makuun, pitäis olla hetki herlokkina, minne se häviski.

    Tosin Radio Garden LIVE netissä, avaa musamaailmaan joka maankolkkaan, on kiintoisaa kiertää maailman ympäri kuunnellen, kyllä huomaa missä maassa on, tyypillistä sen maan musaa. Suosittelen tekemään kierroksen maailmanämpäri!
    Radioasemat näkyy vihreinä palloina, isompana ja pienempänä:3
    Radio Adelaidessa suositaan paljon ysäri saksaa yhh..Breakfastii tähän aikaan.
    Iskee jäätävä into matkusteluun, ja ikävä on suuri maihin missä kulkenut, melkein ei kestä kuunnella Radio Gardenia!

    Flashista, pitkästä aikaa HBOilin se sano vaan että pitää olla flashplayer, olin wht the f, tietääkseni mulla se oli, mut olin aika pihalla, koska win10 vihaan, en löytänyt mistään sitä onko se vai onko se hävinny, latasin sen uudelleen.
    Se vaan jatko pitää olla..pitää olla.
    Kuukkeloin hetken ja tajusin että pieni nippeli sen takana oli se salli nyt, salli aina, olin vähä._.
    Mitä käy näille jotka tosiaan käyttää Flashia??

    -C Hiljaisuus on se alkuaine, josta suuret asiat muovaavat itse itsensä.
    — Thomas Carlyle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli aikoinaan muutama sata VHS:sää, mutta eräs nettituttuni halusi ne. Pakkasin VHS:t suureen pahvilaatikkoon, joka painoi noin 50 kiloa - vastaanottaja maksoi lähetyksenkin. Pääsin eroon turhista VHS:sistä, parhaimpia vain jätin itselleni.

      Ainakin vielä syksyllä 2018 on ihmetelty HBO:n flash-linjaa. Jos ja kun flash-tuki päättyy, niin silloin se päättyy - flashia ei ole sen jälkeen.

      Toimiihan telkkarisi huomennakin? Kyselee Traficom, viitaten TV:n HD-uudistukseen. Tosin Yle ja DNA riitaantuivat, joten ties milloin tulee HD-uudistus.

      Poista
  4. National Geographic -kanavan Valley of the boom -sarja kertoo mm. Netscape-selaimen historiasta. Huumorin kautta mennään vauhdikas 1990-luku. Kannattaa katsoa, National Geographic näyttää tällä hetkellä keskiviikkoiltaisin IT-kuplaan liittyviä ohjelmia. Uusimpana General Magickin nousu ja tuho... tai oikeastaan se tuho.

    VastaaPoista
  5. Japp mun narut lähti kans jättilootassa, ostaja maksoi bonareitakin.

    Tuota National Geopraphic ei näe suoratoistona?
    Aapelikin olisi voinut duunaa HTML5, taisi olla muut syyn kun ahdisti nurkkaan.
    Niin hapertui kuin rusina, mutta näkee sit HBOilun muuttuuko, jos on duunailtu jo muutama vuosi. Ja juurikin odottaen GoT, joskus huhtikuussa, vielä kerkii Flashailla.

    -C matkalla jonnekin.
    ps. Kurkkasitkos Radio Gardenia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NatGeon Liven löysin, mutta ei siitä ole paljon nyt iloa. Joten eipä taida nähdä, mutta löytyisiköhän tuurilla Netflixistä jne.

      Nyt katsoin Radio gardenin.

      Poista
    2. On kai olemassa National Geographic+ -palvelu, mutta onko Suomessa, sitä en tiedä.

      Microsoft: lopettakaa Internet Explorerin käyttäminen.

      Poista
  6. HDMI-kaapeleista uusi versio – kaupassa kannattaa olla tarkkana.

    VastaaPoista
  7. Onko tässä Flashin loppu? – Hakukonejätti luopuu Flash-sisällöstä.

    VastaaPoista
  8. Adobe vahvisti Flashin lopullisen kuolinpäivän: 31.12.2020.

    VastaaPoista
  9. Etelä-Afrikan valtion oma selain on nimeltään SARS.

    VastaaPoista
  10. Vai SARS, voi reppanoita ei siis haluta luopua flashista.

    Siis.. onko IE saanut tekohengitystä?

    Internet Explorer on saanut kuolinpäivän. Windows 95:n mukana ensi kertaa julkaistu selain poistuu Windows 10:n kuluttaja­versioista 15. kesäkuuta 2022.
    Selain jää siis ensi vuonna pois käytöstä yli 26 vuoden jälkeen.

    Tiedän yhen joka itkee asian takia krokonkyyneliä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SARS = South African Revenue Service

      SARS-selain pohjautuu Chrome-selaimeen, mutta SARS-selainta on muokattu, niin että se pyörittää vielä Flashia.

      IE on saanut tuomiopäivänsä.

      Harhanäky...

      Poista
    2. Microsoftin pitkältä ajalta tutun selaimen loppu koittaa kesäkuussa.

      Poista
  11. Firefoxin käyttäjämäärä romahti 46 miljoonalla kolmessa vuodessa.

    Itse käytän pääselaimena edelleen Firefoxia ja Vivaldilla käytän tätä blogia.

    Tällä hetkelle jostain kumman syystä blogiani luetaan 56 % Firefoxilla - vastoin yleisiä tilastoja.

    VastaaPoista
  12. Nyt olisi hyvä aika vaihtaa Chrome pois: Google myönsi epäonnistuneensa verkkoseurannan kanssa.

    VastaaPoista
  13. Firefox 95 on todennäköisesti tämän hetken turvallisin selain.

    VastaaPoista
  14. Chrome 97 sisältää keyboard api -nimisen rajapinnan, joka on aiheuttanut kovaa kritiikkiä.

    Mozilla ja Apple varoittavat: Chromen uusin versio mahdollistaa käyttäjän seuraamisen.

    VastaaPoista
  15. Microsoftin Internet Explorer tulee tiensä päähän tällä viikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Internet Explorerin hautajaiset aiheuttivat täydellisen paniikin Japanissa.

      Poista
    2. Internet Exporerille pystytettiin oikea hauta­kivi, muisto­sanoina:
      ”Hän oli hyvä työkalu, jolla ladata muita selaimia”

      Poista
  16. Chrome on haavoittuvin selain, ehkä siksi, koska se on suosituin selain.

    VastaaPoista
  17. Yksittäisestä DVD:stä ollaan valmiita maksamaan nyt jopa 700 euroa. Syynä on elokuvien saatavuus tai keräilyarvo.

    VastaaPoista
  18. Ja myin kaikki naruni sitten DVD ja CD pois, tosin jätin joitain bluerayt ja pari muuta.
    Vaikea uskos että muovi kerryttää, ai niin onhan mulla yks klassikko Cannibal Holocaust-dvd julkaisupäivä Italia 1980 kestää aikaa.

    VastaaPoista