sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Vuosi 0 -ongelma

Vuosi vaihtui vuoteen 2020, mutta vaihtuiko vuosikymmen, se onkin moniselitteisempi asia. Vastauksia on kaksi, matemaattinen ja yleisesti ajateltava. Kun vastauksia on kaksi, niin emme joudu umpikujaan tai loputtomaan väittelytilanteeseen. Edellisen kerran muistan törmänneeni isommin tähän ikuiseen dilemmaan vuonna 1999, silloin mietittiin, että milloin vuosituhat oikeasti vaihtuu.

Vuonna 2017 kirjoitin Kalenterin historiaa, jossa hiukan pohditaan vuoden vaihtumisajankohtaa. Rooman valtakunnassa tammikuussa alkoi aina konsulien virkavuosi ja Caesar päätti, että sen mukaan saa sitten elää koko valtakunta. Tämän vuoksi vuosi vaihtuu 1. tammikuuta.

500-luvulla oli käytössä diokletiaaninen ajanlasku (aleksandrialainen kalenteri), jonka vuosiluvut alkoivat vuodesta 284, jolloin keisari Diocletianus oli noussut valtaan.

Noin vuonna 525 paavi Johannes I käski Dionysius Exiguus -nimistä munkkia ajantasaistamaan pääsiäisen ajankohdan määrittelevät taulukot. Pääsiäisen laskukaavoja luodessaan munkki koki ongelmalliseksi, että on väärin laskea vuodet kristittyjen vainoojan, keisari Diocletianuksen hallituskauden mukaan. Dionysius Exiguus päätti, että kristityille parempi ajanlaskun alku on tietenkin Jeesuksen syntymä - eräänlainen suurmies oli Jeesuskin ollut. Näin saatiin laadittua pääsiäiselle uudet ajankohdat ja siinä samalla muuttui ajanlaskumme alkuhetki. Viimeistään 1500-luvulla Gregoriaanisen kalenterin tullessa voimaan, ajanlaskumme alku vakiintui Jeesuksen syntymään.

500-luvulla Dionysius Exiguus keksi alkaa laskea vuosia Jeesuksen syntymästä eteenpäin. 700-luvulla elänyt Beda Venerabilis mainitsi vuonna 731 ajan ennen Jeesusta. Näin saimme Herran vuonna ( Jälkeen Kristuksen = Anno Domini = AD) lisäksi myös käsitteen Ennen Kristusta (Before Christ = BC). Tällä hetkellä on siis Herran vuosi 2020 - Anno Domini.

Dionysius Exiguusin ja Beda Venerabilisin aikoihin liittyy tämän ongelmamme ydin. Heillä ei ollut käytössään numeroa nolla (0). Roomalaisissa numeroissa ei ollut nollaa, joten sellaista ei edes tarvittu. Tosin Beda Venerabilis on saattanut haaveilla numerosta nolla, koska hänen pääsiäislaskuissaan oli N, jolla viitataan nollaan (nulla), mutta se ei ollut virallinen numero. Euroopassa nolla yleistyi vasta vuoden 1000 tienoilla ja ainakin 1200-luvulla nolla mainitaan. Intiaan nollan käyttäminen rantautui aiemmin ja Intiassa matemattiikka pääsi nollan avulla uusille tasoille.

Dionysius Exiguus ei siis aloittanut ajanlaskuamme numerosta 0, vaan ajanlaskumme alkaa numerosta 1.  Nollan yleistyessä ajanlaskun alkua ei jostain syystä korjattu edes Gregoriaanisen kalenterin tullessa. Nollan puuttuminen heijastuu näihin päiviin asti.

Jos joku syntyi 1.1.2000, niin hän täytti 1.1.2020 silloin 20 vuotta - loogista. Mutta, mikäli ns. nollavuosi unohdetaan, niin silloin hänen syntymävuosi olisikin 2001, jolloin hän onkin 19-vuotias vuonna 2020. Vasta vuonna 2021 vaihtuisi vuosikymmen. Lapsi voi siis olla viikon, kuukauden tai puolen vuoden ikäinen. Toisin sanoen, lapsen ikä voi olla alle 1 vuosi, hän elää nollavuodenkin. Kun taas ajanlaskussamme hypättiin ajan yli, joka oli pienempi kuin 1.

Vuosi 2020 (vuosikymmenen ensimmäinen vuosi) voi siis olla 20 tai 0 jne. Vuosikymmen alkaa yleisesti ajateltuna ns. 0-vuodesta, matemaattisesti vuodesta 1 eli 2021. Jotta eläminen olisi helpompaa, niin kannattaa unohtaa tässä tapauksessa matematiikka ja ajatella, että vuosikymmen vaihtuu ihmismielelle loogisesti eli vuonna 2020. Kun kymmenysluku muuttuu, niin vaihtuu myös vuosikymmen.

HAVAINTOJA
Nykypäivänä uskonnollisuus vähenee vähitellen, joulujuhlistakin saamme kiistaa, uskonnot eivät saisi oikein enää näkyä missään - voivat loukata uskontokuntiin kuulumattomia. Uskonnollisia piirteitä halutaan karsia kaikkialta, mutta entäpä tämä ajanlasku, kun sekin viittaa Raamattuun. Joulujuhlissa ja kevätjuhlissa muutamat virretkin on joillekin liikaa, mutta unohtavat, että koko ajanlaskumme perustuu Raamattuun, eikö sekin sitten loukkaa ketään?

Herran vuonna eli Anno Domini (AD) on latinaa ja tarkoittaa aikaa Jeesuksen syntymän jälkeen (jKr.). Before Christ (BC) on englantia ja tarkoittaa aikaa ennen Jeesusta (eKr.). Kummaa tässä on se, että AD tulee latinasta ja BC tulee englannista, kumpaakin käytetään samoissa yhteyksissä. BC:n alkuperä on kyllä latinassa, mutta jostain syystä sitä ei niin käytetä. BC:n latinan vastine olisi ACN eli Ante Christum Natum.

Elämme näin ollen Herran vuodessa ja Herran ajassa, mutta tämä ei tunnu olevan ongelma niille, jotka ahdistuvat mennessään kirkkoon? Joku voi nyt miettiä, että onhan meillä käsitteet eaa. ja jaa., mutta nehän ovat vain peitetermejä eKr:lle ja jKr:lle, koska taustalla on kumminkin Raamattuun perustuva ajanlasku.

Jos joskus maailma menee siihen pisteeseen, että ajanlaskusta halutaan Jeesus pois, niin onko se edes järkevästi mahdollista? Mistä alkaisi ajanlasku ilman Jeesusta? Maailmankaikkeuden ikä tai maapallon ikä, niissäkin puhutaan miljardeista vuosista. Alkuihminen laskeutui puusta maahan, silloinkin puhutaan vielä pitkistä ajoista. Ihmisen aloittama maanviljelys voisi olla jo miettimisen aihe. Tosin, ehkä siinäkin joku voisi nähdä yhteyksiä Raamatun syntiinlankeemukseen. Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala lattoi ihmisen raatamaan ja viljelemään maata, josta ihmisen täytyi hankkia ruokansa.

Aikoinaan kaikki pyöri vain Rooman ympärillä, jolloin oli melko helppoa kehittää kalenterit liittyen Roomaan. Ei nykyään toimisi ajanlasku, joka alkaisi Suomen itsenäistymisvuodesta tai laskisimme presidenttien hallintovuosia. Tällä hetkellä olisi menossa Niinistön 8. vuosi.

Jos kerta Jeesuksen syntymä on hetki, josta ajanlaskumme alkaa, niin miksi jouluna ei vaihdu vuosi? Vuosi on laitettu vaihtumaan muinaisen Rooman virkamiesten virkakausien mukaan - hiukan epäloogista. Emme kyllä edes varmasti tiedä, että milloin Jeesus on syntynyt. Useimpien tutkijoiden arviot Jeesuksen syntymähetkestä vaihtelevat vuosien 7 eaa. ja 1 jaa. välillä. Joulukuun 25. päiväkin on melko mielivaltaisesti vain päätetty. 300-luvulla Jeesuksen syntymäjuhla siirrettiin joulukuulle. Sitä aiemmin Jeesuksen syntymäjuhlaa vietettiin tammikuun 6. päivä (loppiainen). Tätä tapaa noudatetaan edelleen muun muassa Venäjällä.

Oli miten oli, niin vuosikymmen vaihtui ja elämme vuotta 2020.

7 kommenttia:

  1. Ajan historiaa, yhtä kiehtovaa kuin timetravel.

    IS oli juttua ja jotku veti herneitä että mikä vaihtui 2020.
    Kymmenluku vai sataluku, itse olen joskus kämmännyt joulukorttiin jotain tulevaisuuden vuosilukua.

    Aina siis on näitä diktaattoreita (nyk. Tr..Pu..KiJoUn)
    Diocletianus, Hitler, etc kaikkia yhdistää halu olla Dominus et Deus.
    Onneksi ei juutalaisia tai kristinuskoisia enää uhrata/kiduteta/teloiteta-
    Paavien historia siis toistuu pitää olla vanha ja hauras valmiiksi.

    Ajankohta juliaanisen kalenterin mukaan
    XI Epip/Abib: 25. kesäkuuta - 24. heinäkuuta
    /Ajankohta gregoriaanisen kalenterin mukaan
    1900-2099 8. heinäkuuta-6.elokuuta

    Liittyköhän ylläolevaan horoskoopit, ihan näin lonkalta heitettynä.
    Epip/Abib olisi rapu.

    Pääsiäisen liikkuvuus on erikoinen yksi ystäväni syntyi huhtikuun puokissa kiirastorstaina, mutta nykyään pääsiäinen liikkuu jopa maaliskuuhun tms.
    Hiljainen viikko 2020 alkaa 5.4 ja päättyy 11.4.

    Malkamaanantai, Malka tulee Raamatusta: "Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa, joka on omassa silmässäsi?"

    Tikkutiistaina vuoltiin sytykkeitä. Pääsiäisviikon tiistaina vuoltujen sytyketikkujen uskottiin tuovan erityisen hyvää onnea.

    Kellokeskiviikkona lehmille laitettiin kellot kaulaan. Karja päästettiin siis ensimmäistä kertaa ulos kirmaamaan – kello kaulassa.

    Kiirastorstaita vietetään ripittäytymisen päivänä: silloin muistetaan ehtoollisen asettamista, Jeesuksen viimeistä ateriaa, käydään ehtoollisella ja ripittäytymässä.
    Kiira tulee ruotsin kielen sanasta "skära", puhdistaa

    Pitkäperjantaina "hyvä perjantai" ja "suuri perjantai" on muisteltu Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja kärsimystä Golgatalla
    Tuulisen sään on uskottu ennustavan tuulista kesää.

    Lankalauantai oli vanhan kansan uskomusten mukaan vuoden huonomaineisin ilta, jolloin Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään. Silloin pahat voimat eli noidat ja trullit olivat liikkeellä: niiden tarkoitus oli pilata karjaonni.

    Sukkasunnuntailla on saatettu tarkoittaa joko pääsiäisviikon ensimmäistä sunnuntaita tai viimeistä sunnuntaita.
    Paasto on päättynyt, ja sukat pyörii jaloissa, lopulta paljasjaloin.
    Syödään pääsiäismunia hypellen.
    Olen myös kuullut SULKASUNNUNTAI, se olisi parempi.

    Pääsiäisenä on juhlittu paitsi Kristuksen ylösnousemusta, myös sitä, että elämä voittaa kuoleman myös luonnossa.

    Surullista on tämä nykymeno, tosiaan uskonto ei saisi näkyä missään. Se on niin väärin.
    Joulun merkitys hämärtyy, pääsiäisenaika on ehkä monelle se Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousu.

    Ajanilmaukset ovat mielenkiintoisia.
    Anno Dominia käytän-Ja mielellään jKr ja eKr olen lukenut jossain myös ajalaskua käyttäen eea ja jaa.

    Toiset karttaa nollaa ja toiset lukua 13.
    Nollana ei kukaan tahdo olla. Aristoteleen mukaan nolla ja ääretön olivat käsitteitä, jotka liittyivät lukuihin mutta jotka eivät olleet lukuja. Hänen mukaan ei voi olla 0 jotakin; nolla jostakin tarkoittaa, että ei ole mitään jostakin. Tällöin ei ole mitään. Aristoteles perusteli nollan hyödyttömyyttä myös sillä, että nollaan ei ikinä päädytä jakamalla.

    Jeesuksen syntymäpäivää on juhlittu ainakin 200-luvulta lähtien. Aluksi juhlapäivänä oli 6. tammikuuta. Jeesuksen syntymän ajoittamiselle jouluun on liitetty liittyy keisari Aurelianuksen vuonna 274 määräämään voittamattomalle auringolle omistettu Sol Invictus -juhlaan, joka oli 25. joulukuuta.
    Päivän juhlinta oli hyvin suosittua, ja se osui jo ennestään vanhan roomalaisen Saturnalia-juhlakauden loppuun. Vuonna 350 paavi Julius I kehotti kristittyjä juhlimaan Kristuksen syntymää samaan aikaan.

    Paljon on keskusteltu Jeesuksen syntymästä, syyskuu, kesäkuu ja joulu-tammikuu.
    Aamulehti: "Jos Maria tuli raskaaksi pian enkelin ilmestyessä siitä lasketaan yhdeksän kuukautta eli joulukuun puolivälistä syyskuun puoliväliin."

    On se hienoa että meillä on kuitenkin 25.12 joulupäivä.

    C- time travel paradox is a paradox

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäisen liikkumistakin olen ihmetellyt. Jeesus kuolee eri vuosina eri aikaan. Itsekin olen syntynyt pääsiäisenä, mutta siinä on melkoinen liikkumavara. Syntymäpäiväni pysyy, mutta pääsiäinen liikkuu =)

      Vuoden vaihtumispäivää on vaikeampi siirtää, mutta itse siirtäisin joulun joulukuun 21.-22.12. - vuoden pimein päivä, juhannuksen vastakohta.

      Poista
  2. Varmaan moni muukin juhlapäivä/aika muuttuu, ja harvoin saa kikkailla että saisi mahd. pitkän loman.
    Mahtoiko olla pääsiäispäivä nro 1?
    Toinen mikä pysyy onkin äitienpäivä, aina se toukokuun toinen sunnuntai.
    Pääsiäinen tuolloin kun huhtikuun puokki on ollut niin aika keväässä, siitä about viikko niin toukokuu.
    Sen tähden kun pääsiäinen onkin maaliskuussa se on tuntunut hassulta.
    Tuolloin kiirastorstai oli kesäinen päivä, ei lunta enää missään (näin kerrottu)
    Oli se kevät ottanut harppauksia.

    Ai siksi siirtäisit ihan vain vuoden pimein päivä olisi joulupäiväkö?
    Vuoden pimeimmän päivän soisi olevankin jouluna eikä joulun alla, sen suurempi on tähden valo kylläkin. Vaikka kaikki tasaukset ja jysäykset ovat jotenkin 21-22 päivä.

    Tänä vuonna juhannus on lauantai ja sunnuntai on Kesäpäivänseisaus, pääsiäinen on huhtikuun alussa. Viikolle 15 osuu ja 2 pääsiäispäivä on maanantai.

    C- juhannuksena Lostin saarella tanssilavalla meikä tekee täydellisen spagaatin, arvaatko miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spagaatti, banaaninkuori lavalla ja (tai) korkki auki.

      Poista
  3. Korkki auki, no ei suinkaan, vaan kesäsateen banaaninkuorien liukastama tanssilava, polleena lavan poikki uusissa valkoisissa kengissä, ja huom kukaan ei ollut vielä tanhuumassa, hups niin se kävi keskellä lavaa, enkä edes hävennyt, ja nyt nauran sille, näen sen ikäänkuin edessäni, ja se oli täydellinen!

    C-korkkarit kaakkoon

    VastaaPoista
  4. Loppiaiseen liittyy yksi kristin­uskon suurimmista huijauksista.

    VastaaPoista