Ja elokuvien sekä television historiaa
Olen aiemmin kirjoittanut Älypuhelinzombeista ja Välitunneilta Suomen metsiin. Tämän kertainen aihe (sen lähtökohta) liippaa hieman niitä tai on osa niitä. Aloitamme elokuvakasvatuksella.
Mitä on elokuvakasvatus?
Yksinkertaisimmillaan elokuvakasvatus tarkoittaa elokuvan katsomista yhdessä oppilaiden kanssa ja tämän kokemuksen jakamista.
Lyhytvideoiden vallatessa maailmaa on pitkien elokuvien katsomistakin opeteltava.
“ Sodankylän elokuvajuhlien toiminnanjohtaja Ari Lehtola: Some, lyhytvideot ja kaikki muu aiheuttavat sen, että meitä ympäröi jatkuva digitaalisten kuvien kavalkadi. Pitkiä elokuvia ei välttämättä osata katsoa, eikä niihin jakseta keskittyä. ”
SUURI ELOKUVA-ANALYYSI
Tästä sain idean suureen elokuva-analyysiin. Itse olen pohtinut jo kauan, että elokuvien kestopituudet ovat kasvaneet 2000-luvun puolella ja nyt sain hyvän syyn tutkia tätä asiaa tarkemmin, että onko näin, vai tuntuuko vain siltä.
Aloin kerätä 1940-2020-luvuilta taulukoihin ulkomaalaisia ja suomalaisia elokuvia, pääasiassa elokuvia, joista on tehty jatko-osiakin, näin voisin vertailla, että ovatko ne muuttuneet vuosien mittaan. Lopulta sain taulukoihin yhteensä yli 200 elokuvaa, joka on jo ihan hyvä otanta, vaikka maailmassa on miljoonia elokuvia. Taulukoiden vähän yli 200 elokuvaa on enemmän tai vähemmän tunnettuja.
Alla on taulukoita, joihin on listattu elokuvia eri vuosikymmeniltä. Taulukoissa on elokuvan julkaisuvuosi, nimi sekä kesto. Joidenkin elokuvien nimien perässä on sulkeissa vuosiluku, se tarkoittaa, että elokuvasta on tehty monia versioita eri vuosina.
Kirjoitus jatkuu taulukoiden jälkeen.
1940-LUVUN ELOKUVIA | |||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | |||||||||||||||
| |||||||||||||||||
1950-LUVUN ELOKUVIA | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
1960-LUVUN ELOKUVIA | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
1970-LUVUN ELOKUVIA | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
1980-LUVUN ELOKUVIA | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
1990-LUVUN ELOKUVIA | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
2000-LUVUN ELOKUVIA | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
2010-LUVUN ELOKUVIA | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
2020-LUVUN ELOKUVIA | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Vuosi | Elokuvan nimi | Elokuvan kesto | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Ulkomaalaisia ja suomalaisia elokuvia ei voi verrata keskenään, vaan niitä täytyy verrata omina ryhminä. Vertailussa mukana olevat suomalaiset elokuvat on huumoripitoisia, mukana on joitakin sotaelokuviakin. Ulkomaalaiset elokuvat ovat enemmän tai vähemmän toimintaelokuvia, joita ei voi verrata suomalaisiin elokuviin.
LUMIÈREN VELJEKSET JA HOLLYWOOD-ELOKUVAT
1800-luvun lopulla kehiteltiin kinematografi, jonka patentin ostivat Lumièren veljekset, jotka tekivät kinematografista tunnetun laitteen.
Elokuvan keksimisvuotena pidetään vuotta 1895, jolloin ranskalaiset Lumièren veljekset Louis ja Auguste järjestivät Pariisissa lyhyen elokuvaesityksen. Ensimmäisenä elokuvana pidetään Työläiset lähtevät Lumièren tehtaasta -elokuvaa (vuosi 1895, kesto 45 sekuntia). Toinen tunnettu elokuva samoilta vuosilta on Juna saapuu asemalle (kesto 50 sekuntia).
Muutamassa vuodessa elokuvista tuli suosittu viihdemuoto. Maahanmuutto kiihdytti elokuvien leviämistä Yhdysvaltoihin, jossa 1900-luvun alussa elokuvien kesto oli kasvanut 15 minuuttiin. Ensimmäiset amerikkalaiset elokuvateatterit tunnettiin nimellä nickelodeon, joka tuli siitä, että elokuvan sai katsoa viidellä centillä. Näitä nickelodeoneja oli vuonna 1907 Yhdysvalloissa 3 000.
Los Angelesin luoteispuolella oleva pieni Hollywoodin kylä alkoi muuttua elokuvakeskukseksi vuoden 1907 jälkeen, koska sinne rakensivat studionsa kaikki maan suuret elokuvayhtiöt. Hollywoodin ympäristö ja ilmasto oli suotuisa elokuvien tekemiseen.
Elokuvien pituus alkoi 1910-luvulla kasvaa 15 minuutista ja lipun hintakin nousi 10 centiin. Yhdysvallat nousi 1910-luvulla maailman suurimmaksi elokuvien tuottajaksi sekä levittäjäksi ja elokuvateollisuus kehittyi muutaman suuren yhtiön johtamaksi alaksi. Hollywoodista tuli 1920-luvulla maailman elokuvatuotannon keskus, ja nimellä Hollywood alettiin tarkoittaa koko amerikkalaista elokuvateollisuutta.
1920-luvulle asti elokuvissa ei ollut ääntä eli noin 30 vuotta tehtiin mykkäelokuvia, jotka olivat enemmän tai vähemmän komediaa. Mykkäelokuvista muistetaan Charlie Chaplin ja Buster Keaton.
Jazzlaulaja (vuosi 1927, kesto 1 t 29 min) oli ensimmäinen pitkäelokuva jossa oli synkronoitu ääniraita joka sisälsi puhetta. Äänielokuvien yleistyminen tarkoitti, että elokuvateatteritkin täytyi remontoida äänielokuville sopiviksi - äänijärjestelmät. Huomattiin myös, että monen mykkäelokuva-ajan näyttelijän ääni ei sopinut äänielokuvaan ja uusia näyttelijöitä nousi heidän tilalleen.
Seuraava mullistus oli 1930-1940-luvuilla, kun elokuviin alettiin saada kunnolliset värit. Elämän uhkapeli -elokuva (vuosi 1935, kesto 1t 23 min) oli ensimmäinen Technicolorin uudella 3-komponenttijärjestelmällä kuvattu pitkä elokuva.
1900-luvun alun vuosikymmenet oli kehitelty myös televisiota. Ensimmäisen säännöllisen, suurelle yleisölle tarkoitetun televisio-ohjelman järjesti Englannissa radioyhtiö BBC vuonna 1936. Tässä alkuvaiheessa ohjelmien näkyvyysalue oli hyvin pieni ja vastaanottimet kalliita. Televisiotoiminta pääosin keskeytettiin toisen maailmansodan syttyessä ja aloitettiin uudelleen vasta vuonna 1946, jolloin se alkoi eri puolilla maailmaa voimakkaasti laajeta. Silloin televisio alkoi saavuttaa ns. suuren yleisön.
ELOKUVAT JA TELEVISIO SAAPUVAT SUOMEEN
1920-luvulla suomalaisen elokuva-alan aloitti Suomi-Filmi ja 1930-luvulla kelkkaan hyppäsi Suomen filmiteollisuus (SF) sekä 1950-luvulla aloitti Fennada-Filmi (FA - Fenno-Filmi ja Adams filmi).
Voidaan sanoa, että ns. Suomi-elokuvien kulta-aikaa oli 1930-luvulta 1960-luvulle, silloin suomalaisia elokuvia tehtiin liukuhihnatyyliin.
Parhaimpina vuosina jokainen suomalainen elokuvayhtiö teki 5-7 elokuvaa vuodessa, joka tarkoittaa ettei käsikirjoituksen laatu ollut aina ihan parasta laatua, mutta se ei hidastanut menoa.
Televisio saapui Suomeen 1950-luvulla. Yleisradion säännöllinen television lähetystoiminta alkoi tammikuussa vuonna 1958, mutta vasta 1970-luvulla melkein joka taloudesta löytyi yksi televisio. 1970-luvulla alkoi yleistyä väritelevisio ja yli puolella Suomen kotitalouksista oli väritelevisio 1980-luvun alkupuolella.
Näin ollen 1930-1960-luvuilla ihmiset kävivät paljon ns. elävissä kuvissa eli elokuvissa ja elokuvia tehtiin liukuhihnatyylillä, koska niitä katsottiin. Television yleistyessä elokuvayhtiöiden oli pakko alkaa panostaa myös laatuun, eikä elokuvia voitu enää tehdä "vasemmalla kädellä".
TAULUKOIDEN ELOKUVAT
1940-1970-LUVUT
Suomisen perhe on vuosina 1938–1958 tehty radion kuunnelmasarja (kuulokuva, kuten silloin sanottiin). Suomisen perheestä tehtiin myös elokuvia, lähinnä 1940-luvulla. Vuonna 1949 radion puolella kuunnelmasarja oli niin suosittu, että Suomisen perhettä seurasi kaikista radiokuuntelijoista 52 prosenttia. 20 vuodessa radiokuunnelmaan tehtiin 400 jaksoa.
1950-luku oli Pekka ja Pätkä -kulta-aikaa, kolmena vuotena tehtailtiin kolme Pekka ja Pätkä -elokuvaa, yhteensä 13 Pekka ja Pätkä -elokuvaa. 12. Pekka ja Pätkä -elokuvan jälkeen suunniteltiin poliittista satiiria nimeltä Pekka ja Pätkä politiikan pyörteissä, jossa Pekka ja Pätkä perustaisivat Puupäiden Puolueen ja pyrkisivät eduskuntaan. Suomen Filmiteollisuus -yhtiön toimitusjohtajan Toivo Särkän mielestä tuollainen huumori oli sopimatonta ja yhteiskuntaa halventavaa. Poliittinen satiiri unohdettiin ja 13. Pekka ja Pätkä -elokuva julkaistiin vuonna 1960, se oli nimeltään Pekka ja Pätkä neekereinä.
Näin 2020-luvulta katsottuna poliittinen satiiri olisi voinut olla parempi valinta kuin neekeri-huumori. 1960-luvulla kaikki olivat rasisteja.
1980-luvulla saatiin idea Pekka ja Pätkä homoina -elokuvasta, joka herättikin aluksi kiinnostusta, mutta sitten mietittiin, että onkohan sittenkään hyvä idea. 2020-luvulle tultaessa Pekkaa ja Pätkää ei olla vielä nähty homoina.
1960-luvulla Suomessa rikoksia ratkoi komisario Palmu, kun samaan aikaan ilmestyi englantilainen James Bond - 007-agentti, joka oli olemukseltaan kaukana komisario Palmusta. 1960-luvulta alkoi James Bondin sarjatuotanto.
1960-luvulla James Bondin ja Pyhimyksen lisäksi nähtiin kolmaskin englantilainen agentti TV-sarjassa Saarroksissa (Prisoner). Saarroksissa-sarjassa agentti joutuu kuin vangiksi omituiseen vankilakylään, jota vartioi Rover-pallo.
1970-luvulla jatkuivat James Bondin sankariteot, kun Suomessa nähtiin oman elämänsä sankari Uuno Turhapuro, jonka loivat Vesa-Matti "Vesku" Loiri ja Pertti "Spede" Pasanen.
George Lucas oli suunnitellut 1970-luvulla Tähtien sota (Star wars) -saagaansa, jonka ensimmäinen osa julkaistiin 1970-luvun lopulla.
1980-1990-LUVUT
1980-luvun alussa jatkui Tähtien sota -elokuvat, niissä oli erikoista se, että ensin tehtiin Tähtien sodat 4-6 (IV, V ja VI). George Lucas oli siis valmiiksi suunnitellut monia Tähtien sota -elokuvia, mutta niitä tehtiin epäjärjestyksessä. Eräs kuulemani syy tällaiseen oli se, että George Lucas halusi odottaa aikoja, jolloin voidaan tehdä parempia erikoistehosteita elokuviin. Eihän siinä mennyt kuin noin 20 vuotta, kun seuraavat kolme Tähtien sotaa (I, II ja II) eli saagan alkuosa tehtiin 2000-luvun taitteessa.
1980-luku oli Uuno Turhapuron kulta-aikaa, silloin tehtiin parhaimmat Uuno Turhapuro -elokuvat, kuten Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984), Uuno Epsanjassa (1985) ja Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986).
1980-luku oli muutenkin elokuvien kulta-aikaa. 1980-taulukossa on eniten elokuvia ja monia niistä voidaan näyttää vielä 2020-luvullakin - kestävät aikaa.
1980-luku oli nousukautta, kaikki onnistui ja bisnekset luistivat hyvin. 1990-luvulla meno muuttui, iski lamakausi. 1990-luvulla tehtiin vielä 6 Uuno Turhapuro -elokuvaa, mutta selvästi Uunon vetovoima alkoi jo hiipua. Vuoden 1994 Uuno Turhapuron veli -elokuva oli huonoin, mutta siihähän ei edes näkynyt itse Uuno Turhapuroakaan. Viimeisin ja 20. Uuno Turhapuro -elokuva valmistui vuonna 2004.
Steven Spielberg oli tehnyt vuonna 1977 hyvin menestyneen Kolmannen asteen yhteyden ja 1980-luvulla ohjannut E.T. the Extra-Terrestrialin, joka oli 1980-luvun paras elokuva, mennen Tähtien sodankin ohi. Siinä ohella Steven Spielberg ohjasi myös Indiana Jones -elokuvia. 1990-luvulla Steven Spielberg teki sen taas, kun ohjasi Jurassic Park -elokuvan, joka oli menestys.
George Lucasin ja Steven Spielbergin lisäksi täytyy mainita kolmas suuri nimi James Cameron, joka on ohjannut muutamia Terminator-elokuvia ja Abyss-elokuvan sekä 1990-luvun lopulla Titanickin.
2000-2020-LUVUT
Vuonna 1999 Wachowskin sisarukset esitteli maailmalle jotain uutta, näimme The Matrix-elokuvan, jossa esiteltiin luotiaika-efekti (bullet time). Vuonna 2003 julkaistiin jatko-osat (keväällä 2003) The Matrix reloaded ja (syksyllä 2003) The Matrix revolutions. Ei tule mieleen 2000-luvulta muita tämän kokoluokan elokuvia, joiden jatko-osia oltaisiin tällä tahdilla julkaistu.
2000-luvun alussa (2001-2003) Peter Jackson ohjasi Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian eli kolme elokuvaa. Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian jokainen elokuva kestää yli 3 tuntia ja Blu-ray-versio on järkälemäinen, pituutta yli 12 tuntia.
2010-luvun alussa (2012-2014) Peter Jackson ohjasi Hobitti-elokuvatrilogian eli kolme elokuvaa. Hobitti-elokuvatrilogian jokainen elokuva kestää noin 3 tuntia.
Joanne (Kathleen) Rowling eli J. K. Rowling kirjoitti vuosina 1997-2007 Harry Potter -kirjasarjan, josta tuli suosittu.
2000-luvun alussa monilla nuorilla oli kirjahyllyssä Harry Pottereita tai oikeastaan niitä "täytyi olla". Harry Potteri oli ilmiö, joka muutamassa vuodessa paisui niin suureksi, että Harry Potterista alettiin tehdä elokuviakin vuosina 2001-2011.
Vuoden 1999 lopussa jännitettiin Y2K-ongelmaa, mutta eipä tullut maailmanloppua, saavutimme vuoden 2000. Seuraavaksi koettiin 2012-ilmiö, josta Roland Emmerich teki 2012-elokuvan vuonna 2009. 2010-luvun alku sitten odoteltiin, että mitä tapahtuu?
Vuonna 2009 James Cameron keksi jälleen uutta ja teki Avatar-elokuvan, joka saa monia jatko-osia 2020-luvulta 2030-luvun puolelle.
1980-luvun alussa Tähtien sota -elokuvasarjasta julkaistiin osat 4-6 ja 2000-luvun alussa osat 1-3. 2010-luvulla Tähtien sodasta julkaistiin viimeiset kolme osaa eli 7-9.
YHTEENVETOA
Idea tähän kirjoitukseen lähti uutisesta ettei nykynuoret jaksaisi katsoa pitkiä elokuvia, jonka vuoksi on keksitty elokuvakasvatus. Olen ennenkin miettinyt nykyisten elokuvien pituuksia ja nyt löytyi hyvä syy tutkia aihetta tarkemmin. Alun perin tästä kirjoituksesta ei pitänyt tulla näin laaja, mutta kohta huomasin olevani jo elokuvien alkulähteillä Lumièren veljeksissä. Lähdin tarkastelemaan omaa mielikuvaa, että elokuvien keskimääräinen pituus on kasvanut 1980-1990-luvuilta 2000-luvun puolella - onko näin? Oma urakka oli koodata hienot taulukot ja kerätä niihin vähän yli 200 elokuvaa 1940-2020-luvuilta. 200 elokuvaa on kuin pisara meressä, mutta jo tuosta otannasta voi havaita mielenkiintoisia asioita.
Sininen: 1900-2020 vuodet
Punainen: 2020-2035 vuodet
Vasemmalla on kaaviokuva elokuvien pituuksien evoluutiokaaresta, kuinka se on muuttunut. Lumièren veljeksien elokuvia pidetään ensimmäisinä nykyaikaisina elokuvina, elokuvien historia alkaa vuodesta 1895. Ensin elokuvien kesto oli enintään 60 sekuntia eli 1 minuutti. 1900-luvun alussa elokuvat kestivät jopa 15 minuuttia, josta aika nopeastikin elokuvien pituudet alkoivat kasvaa. Kaaviokuvassa sininen alue näyttää, kuinka elokuvien pituudet ovat kasvaneet 1900-luvun alun lyhytelokuvista 2020-luvun elokuviin, jotka moni kestää 2,5-3 tuntia.
Kaavion punainen alue näyttää minun ehkä hieman liioilteltua tulevaisuusennustetta, miten elokuvien pituuksien käy muutamassa vuodessa, 2020-luvulta 2035 vuoteen eli noin 10 vuodessa. Nykynuoret katsovat nykyään netissä vain lyhyitä, noin minuutin mittaisia aivoja mädättäviä (brain rot) lyhytvideoita.
Historia toistaa itseään, jos 2030-luvulla elokuvien pituudet laskevat jyrkästi alaspäin, koska ihmiset eivät enää silloin kykene katsomaan pitkiä elokuvia, jolloin päädytään jälleen 60 sekunnin lyhytelokuviin. Vakavasti ottaen, en aivan usko, että 2030-luvulla päädytään Tiktokin kaltaisiin lyhytpätkiin, mutta ehkä 2020-luvulla on jo saavutettu se enimmäispituus, minkä yli ei enää oikein voi mennä. Suomessa vuonna 1955 Tuntematon sotilas -elokuva oli poikkeuksellinen järkäle (3 tuntia), silloin muut elokuvat kestivät vähän yli tunnin, enintään 1,5 tuntia.
1980-luvulla ja 1990-luvun alussa hyvä elokuvan pituus oli 1 t 20 min - 1 t - 30 min, siinä ajassa ehti kertoa tarinan. 1 t 40 min elokuva oli jo pitkä elokuva ja noin 2 tunnin elokuva oli silloin kuin ylipitkä elokuva - niitä oli nähty jo 1970-luvullakin.
2000-luvulla 2 tunnista alkoi tulla melkein elokuvien pituuksien alaraja, vähintään sen ajan elokuvan täytyi kestää.
Tämä suuri elokuva-analyysini vahvisti myös sitä huomiotani, että Suomessa ei enää suomenneta kaikkia elokuvien nimiä, ilmiö alkoi näkyä jo 2010-luvulla ja jatkuu 2020-luvulla. Hyviä esimerkkejä on 2010-2020-lukujen Tähtien sodat, Vaarallinen tehtävä, James Bondit ja Indiana Jonesit.
Yleisesti ottaen, niin 1980-luku oli elokuvien kulta-aikaa. Suomessa 1940-1960-luvut oli mustavalkoelokuvien ja elokuvateattereiden kulta-aikaa, jonka hiivutti television yleistyminen suomalaisissa kodeissa. Sen jälkeen laatuunkin täytyi alkaa panostaa, eikä elokuvia kannattanut enää tehdä liukuhihnatyylillä.
Esa Pakarinen oli tunnettu rillumarei- ja iltamaesiintyjä. Esa Pakarinen tunnettiin myös Pekka Puupäänä ja Severi Suhosena.
Iltamien kautta myös Pertti "Spede" Pasanen sai julkisuutta ja tapasi Jukka Virtasen, jonka kanssa alkoi tehdä huumoria. Spede pääsi tekemään radioon huumoria, josta hyppäsi elokuviin ja televisioon. Loppu onkin legendaarista historiaa, kun Spede tutustui Simo Salmiseen ja Vesa-Matti Loiriin sekä koitti tulla toimeen Ere Kokkosen kanssa.
Z-sukupolvi ei taida hahmottaa, että alun perin televisio oli lineaarisia lähetyksiä varten, nykyään katsellaan paljon suoratoistoa.
Lue myös:
Jouluelokuvia
Hieno pläjäys niin leffoista kuin telkkarista.
VastaaPoistaTästä aiheesta puhuinkin just frendin kanssa mikä kesto hänen mielestään olisi hyvä, 1h 30min on max mitä katsoisi, mutta hän jättää usein kesken kaikkea jopa 20min ennen loppua jos toteaa onpa huono.
Huonoa en minäkään katsoisi, olen katsonut niin synkkää leffaa että nukahdin se oli vain pimeää liikaa.
Voiko keskittymiskyky olla ratkaisevaa esim mä luen paljon ja en pidä äänikirjoista? Frendini ei lue eikä oikein pidä sarjoista.
En oikein ymmärrä lyhyitä elokuvia, ennen kaikkea elokuvan pitää pitää imussaan.
Historian havinaa 45 sekuntia, ainakin katsoin muotia.
Mukavaa miten kehitys kehittyy ja mennään eteenpäin, uusia nimiä, uusia naamoja esim näyttelijöiden naama voi kulua liikaa en mainitse inhokkejani. Huonoimmat leffat ovatkin että tuntuu ettei ole kuin pari näyttelijää ja esiintyy eri henkilöinä, mutta maailman huonoin leffa on
Snakes on a Plane, kääk! Toinen "kauhuleffa" oli oksettava huoltoasemalle juuttuneita matkustajia yksi partaveikko pian kaikilla oli parta, vähän kuin erehdyin katsomaan bollywwodkauhua ainoa "kauhu" oli zomiemummo istuen
ostarilla joka ojensi kättään. Never enää,
Benedict Smaug Cumberbatch nousi top 5 vain tuon takia.
Ja ihan myyty Hobbiteille.
Ihanne on 118min kesto monelle, jos pidempi ei ole pakko katsoa putkessa ellei ole elokuvissa.
What to watch -sivusto kertoo, että Yhdysvaltain kymmenen katsotuinta elokuvaa vuonna 2022 olivat keskimäärin pituudeltaan 141 minuuttia. Vuonna 1981 keskipituus oli 110 minuuttia.
Oscar-menestystä niittänyt Oppenheimer (2023) kestää tasan kolme tuntia, (sen katsoin 3-4 osassa)suomalainen Myrskyluodon Maija (2024) kaksi tuntia ja 44 minuuttia. En ole katsonut mutta harkitsen, mutta tiedän miten siinä käy.
Dyyni 2h 46min Myrskyluodon Maija kaksi minuuttia lyhyempi.
Martin Scorsesen Killers of the Flower Moon puhutti viime vuonna lähes kolmen ja puolen tunnin kestollaan. Katsoin sen pätkissä.
Kaikki riippuu missä katsotaan, elokuvissa vaiko kotosoffalla itse voin harrastaa bingetystä jos on aikaa.
1900-luvun alkupuolella tehtiin sekä tunnin että kolmen tunnin pituisia elokuvia.
Katson tällä hetkellä Alien Earth viikon välein jakso tai kaksi.
Krritikot kehuneet se on hyvä. Jos näkis kaikki jaksot varmaan bingettäisin.
Onko järkeä katsoa Sátántangó (1994) 7h?
Ai kertoo Maailman pisin elokuva on The Cure for Insomnia, joka on kestänyt 87 tuntia, eli yli kolme ja puoli vuorokautta,(1987) ja pisin suomalainen leffa Pohjantähti(1973) 202min. Vaikuttaa kumpikin mustavalkoiselta.
Avatar: The Way of Water (2022)kävin katsomassa elokuvissa ja aika lensi vähän yli 3h. Avengers: Endgame (2019)3h 1min, ja Titanic (1997) just juttelin frendin kanssa että oliko muka Titanic 3h 14min ilmankos osaan sen ulkoa jo. Menee Top 5 se.
Steven Spielberg, Martin Scorsese, Francis Coppola, James Cameron (Avatarit, Titanic) ja Christopher Nolan (Oppenheimer). Heidänlaisille legendoille sallitaan megapituudet, koska usein ovat tuottajiakin ja tieto että heidän leffoja katsotaan vaikka kestää 3h.
Vähän kuin Stephen King harrastaa megakirjoja.
Jotkut siis saakin tehdä megapituuksin elokuvia.
Aiemmin oli tuskaa katsoa puupenkillä Ilmestyskirja. Nyt: kesto 3h 3min
En haluaisi elokuvateatterihin mitään väliaikoja mutta väliajat kuuluu vain teatterihin jo tunnelman vuoksi.
Ennenvanhaan jo filmikelojen vaihto tuotti väliajan ja kaffea ja bullaa. Ei enää ja rakkovikaiset voi mennä vessaan kun hätä iskee.
Harry Potterit piti saada ja myös nähdä elokuvina jopa jos telkkarista tulee on pitänyt katsoa.
Uusin Jurassic World: Rebirth kun en ehtinyt elokuviin niin pian tulee vuokralle tai jos odottaa tulee ilmaiseksi suoratoistolle
Arvostelen yhä suureen ääneen jos telkasta tulee "kulahtanut" filmi ja sanonkin voi ei tää on suoraan 1950 tai 1960.
Surullista jos kaaviosi toteutuu, mutta en ihmettelisi sen sijaan onneksi kaikilla on mahdollisuus katsoa mitä haluaa, tai olla katsomatta.
Jos on huono keskittymiskyky, niin tuskin silloin osaa edes katsoa elokuvia jne.
PoistaRupesin miettimään, että mikä on maailman huonoin elokuva, löysin listan.
Ällöttävin koskaan tehty elokuva on Pink Flamingos (1973).
Suomen huonoin elokuva on Speden Naisen logiikka -elokuva (1999), jota itse Spedekään ei olisi halunnut edes tehdä, eikä sitä kenenkään pitänyt nähdä.
Saattaapa olla niin luulenkin keskittymiskykyä täytyy olla.
VastaaPoistaHyh yhtään tuolta huonommista leffalistoista ole edes nähnyt, mutta aika sairas leffa oli ROAR samaan aikaan monta naurettavaa kohtaa, vaikka on yhä kauhistuttava, näin DVD tuon.
Usein jatko-osat ei aina paranna itse leffaa mainitaas nyt se haihurricane Sharknado montakohan jatkoa siitäkin tehtii olet nähnyt yhden olet nähnyt kaikki.
Harva kausi paranee kakkosessa nyt odotan koska tulee Stranger things vika kausi. (Tänä vuonna)
SCARY STORIES TO TELL IN THE DARK sai jäätävät nightmaret minä, suuri kauhunystävä.
Usein dissaan sarjaa tai leffaa jos siinä on inhokki, niitä on viisi, mutta suosikkien vuoksi voin katsoa, mutta arvostelijat saa sanoa mitä vain teen itse arvosteluni. Huomenna tulee klo 22 Star Bronson siitä kun oli puhe sanoja sanoi en ihmettele (tulee myöhään) on kuulema raaka mitä tutkin asiaa sen näkisi kirjastokortillakin.
Juu, Sharknadot voi laittaa surkeisiin elokuviin. Suomalainen nimi on surkea, Haihurrikaani. Tornado ja hurrikaani on ihan eri juttuja. Miksi se ei voi olla kuin alkuperäinen eli Haitornado (Hairdo... heh...).
PoistaNo niinpä!
VastaaPoistaLuulin nähneeni kaikki Manaajat mutta oli ainakin yksi jota en ollut nähnyt Manaaja uskon merkki 2h 1min. Yllättävä loppu. Haukuttu pirun huonoksi ei minusta, tein omat päätelmäni.
Sen sijaan sarja The Midnight Club on unettava "kauhu".
Toinen mitä välttelen on Leijonan luola Suomi, mutta miksi Leijonan luola kun englanniksi Shark Tank sitäkin jo 17 kautta.
Ensin oli Japanissa Rahatiikerit, sitten Briteissä Lohikäärmeen luola. Amerikassa mentiin Haitankkiin.
PoistaLeijona on vain Suomen vaakunassa ja sekin on tullut Ruotsista, joten Suomessa pitäisi olla Karhun luola -ohjelma.
Ofc kaikki hyppelyt tulee Japanista, ja aina mieleeni kun pelasin yht autopeliä niin oli monta japanilaista kisaajana.
VastaaPoistaKarhunluola sopisi Suomeen, jenkkiversiossa sentään insertissä uiskentelee haita on vasarahaikin, en tiedä Suomen versiota kun en ole nähnyt ainuttakaan jaksoa vain yhden (Roni) takia, en voi sietää häntä, taidan olla allerginen kun pilasi Sampon korivideotkin tais sekin loppua ja ymmärtää mikä helmi on Sampo.
Suomen leijonan luolaa 2025 katsoin pätkän, mutta en Ronin vuoksi. Vaan Inka Meron, huomasin, että hänkin on päässyt mukaan. Inka Mero on ollut vähän aikaa pomoni. Meron jälkeen pomoksi tuli Tiina Zilliacus.
PoistaOkei niin sulla oli tuo historia, kunnes koko A kaatui aallokossa.
VastaaPoistaMonenmonta muistoa.
Bronson oli hyvä leffa sai jopa nauraa välillä.
Noh sitä kuulin että olisi ollut 2000-luvun Kellopeliappelsiini, olen senkin nähnyt mutten muuta ku muistaen kaikki hirveydet.
Tom Hardyn suoritus oli Oscarin arvoinen, paitsi itse leffa on vm 2008.
Oho ukko on ollut myös The Revenant, josta taas DiCaprio pokkas pakko-Oscarin hieno mies luonnonystävä.
Virallinen Sisu 2 -traileri.
VastaaPoistaTaas mennään =)
Oli hyvä se ykkösosa sillä mennään kakkoseen mielenkiinnolla.
VastaaPoistaHyvä Suomi ja sisu.
Hurrikaani Katrinan nyt nähny 3 osaa.
VastaaPoistaSitä vain että moni ei usko kolmanteen maailmansotaan paitsi mä.
Sotaa käydään ilmastonmuutosta kohti sekin jää nuorten niskoille.
Rukous joulukuun 16, 2023 New Orleans
VastaaPoistaby Phyllis Montana-Leblanc
20 vuoden tuomio, oikeudenmukaistako.
Elämänlankoja katkottiin
ja veteen jätettiin.
20 vuotta istuttiin, ja sisuskaluja raastaa vieläkin.
Vesi laski, mielet alkoi toipumaan.
Perheitä hajosi, taloja hiljeni, ei paikkaa edes polvilleen vaipua.
Gentrifikaatio romutti koulutuksen tukipilarit, ja nyt tarvitaan paarit.
Tekee mieli joskus hylätä sivilisaatio ja antautua täysin meditaatioon.
20 vuoden tuomio. CDC, FDA, WHO sekä piru, joka äitiäni piikitti ja tuonpuoleiseen eloon siivitti. (1942-2021)
20 vuoden tuomio. Sain Katrinalta ja insinööreiltä kunnnolla selkään, enkä huuda vieläkään.
Amen!
Tänään on Suomen TV-ensi-ilta Transformers: Rise of the Beasts -elokuvalla. Tämäkin on hyvä esimerkki, ettei elokuvien nimiä enää käännetä suomeksi. Tuo elokuva on julkaistu vuonna 2023 ja nimi on englanniksi, muut Transformersit on käännetty suomeksi.
VastaaPoistaMuut nyt nauran, luokiteltuna.
VastaaPoistaEn ole varma olenko tuon nähnyt pitääkin tarkiastaa katsomalla Kesto: 2 t 35 min.
Bumblebee
Transformers Beetle Bumblebee on tullut telkkarista sen vosii katsoa uudelleen.