Laki työttömyysturvan aktiivimallista tuli voimaan 1.1.2018. Aktiivimalli joutui heti vastatuuleen, sillä aktiivimallia vastustava kansalaisaloite keräsi nopeasti vaaditut 50 000 allekirjoitusta. Samoihin aikoihin kansanedustajien sopeutumiseläkettä vastustava kansalaisaloite sai myös vaaditut 50 000 allekirjoitusta - vastaveto aktiivimallille. Ammattiliitotkin toivoo, että hallitus tulisi järkiinsä. Osa kansanedustajistakin kritisoi aktiivimallia ja osa puolustaa. Eräs äänekkäimmistä aktiivimallin puolustajista on entinen SDP:n jäsen Juhana Vartiainen, joka kylläkin poistui SDP:n riveistä sen jälkeen, kun vertasi työttömiä rikkaruohoihin - Juhana Vartiainen edustaa nykyään Kokoomusta. Näitä hänen rikkaruohojaan on paljon, sillä Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä voi todellisuudessa työllistyä 270 000 työttömästä.
keskiviikko 24. tammikuuta 2018
tiistai 9. tammikuuta 2018
The day after tomorrow 2018
Sääkaaos koettelee ihmisiä maailmalla. Pohjois-Amerikkaan iski pommisykloni, Kanadan Quebecissä pakkaslukemat ovat olleet jopa lähes 50 astetta. Niagaran putoukset jäätyivät osittain, Massaschusettsin osavaltiossa autot jäätyivät tulvaveteen ja Floridassa putoaa liskoja puista sekä Yhdysvaltojen rannikolla hait jäätyvät. Kaliforniassa riehui ensiksi laajat maastopalot, jonka jälkeen tuli voimakas sademyrsky, joka aiheutti mutavyöryjä.
Australian Sydney on ollut Amerikan vastakohta, Sydneyssa on ollut melkein 50 astetta lämmintä. Uuden tutkimuksen mukaan Australian Isolla valliriutalla liemikilpikonnat syntyvät nykyään lähes poikkeuksetta naaraina - syynä ilmastonmuutos. Tällainenhan ei tiedä hyvää. Kun Floridassa liskot kohmettuvat puissa, niin Australiassa putoaa lepakkoja puista.
Suomalaisten suosimissa rantalomakohteissa Etelä-Espanjassa on kärvistelty poikkeuksellisen hyisessä säässä. Saharassa satoi lunta, jopa 40 senttiä.
Suomen tykkylumiongelmat ja tien jäätyminen on vielä pieni murhe, kun vertaa mitä maailmalla tapahtuu.
Onko The day after tomorrow -elokuva käymässä toteen?

maanantai 1. tammikuuta 2018
Taivaaseen, mitä sitten? - osa 2
Vuonna 2014 kirjoitin Taivaaseen, mitä sitten? -kirjoituksen. Nyt ajattelin hieman syventää ja jatkaa tästä aiheesta.
Jesajan kirjan 65. luvussa hiukan valaistaan uutta Taivasta ja uutta Maata.
Jesajan kirjan 65. luvussa hiukan valaistaan uutta Taivasta ja uutta Maata.
Jes. 65:17-25 (Uusi kirkkoraamattu 1992):
17. Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen.
18. Ei, vaan te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon. Katso, ilon kaupungiksi minä luon Jerusalemin, teen riemuitsevaksi sen kansan.
19. Ja minä riemuitsen Jerusalemista, iloitsen kansastani. Ei siellä enää kuulu itkun ääntä, ei valitusta,
20. eivät vastasyntyneet siellä enää kuole, ei yksikään, ei kuole vanhus, ennen kuin on elänyt päivänsä täyteen. Joka kuolee satavuotiaana, kuolee nuorena, jonka vuodet jäävät alle sadan, häntä surkutellaan.
21. He rakentavat taloja ja saavat asua niissä, he istuttavat viinitarhoja ja nauttivat itse niiden hedelmän,
22. ei niin, että he rakentaisivat ja toinen taloa asuisi, eikä niin, että he istuttaisivat ja toinen söisi hedelmän. Niin kuin puiden päivät, niin ovat minun omieni päivät. Minun valittuni saavat itse nauttia työnsä tuloksista.
23. Enää he eivät näe vaivaa tyhjän vuoksi, eivät synny kuollakseen kohta, vaan he ovat Herran siunaama suku ja heidän vesansa pysyy heidän luonaan.
24. Jo ennen kuin he kutsuvat, minä vastaan, kun he vielä esittävät pyyntöään, minä jo toteutan sen.
25. Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.
lauantai 30. joulukuuta 2017
Pentagonin salaiset ufot
Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon myöntää vihdoin, että sillä on ollut huippusalainen UFO-ohjelma. Ohjelman nimi oli Advanced Aerospace Threat Identification Program, eli vapaasti suomentaen ohjelma kehittyneen avaruusperäisen uhan tunnistamiselle. New York Timesin mukaan puolustusministeriö myöntää UFO-ohjelman, joka aloitettiin vuonna 2007. Puolustusministeriön mukaan se lakkautettiin viisi vuotta myöhemmin vuonna 2012, mutta New York Timesin lähteiden mukaan ohjelma olisi edelleen olemassa. Näin uutisoitiin 17.12.2017.
keskiviikko 27. joulukuuta 2017
Idols 2017 ja sen pienet piirit
Maailman suosituimpiin televisioformaatteihin kuuluva Idols palaa mahtavampana kuin koskaan. Suomen Idolsin uusi tuotantokausi Nelosella syksyllä 2017.Näin hypetettiin Idols 2017 -ohjelmaa (8. tuotantokausi). Jo tuosta mainostekstistä voi huomata, kuinka jälleen pieni piiri pyörii. Idolseja tuottanut FremantleMedia on varmaan keksinyt, että otetaan nyt tuomariksi ja keulakuvaksi Antti Tuisku. Antti Tuisku puolestaan pyysi (Simo) Jurek Reunamäkeä mukaan, ja tästä se pieni piiri alkoi pyöriä. Jurek on Kaiku Entertainmentin yksi tuottaja, joka nosti Antti Tuiskun uudestaan pinnalle - Antti Tuiskun tyylin muutos. Jurekin ja Antin yhdisti musiikin tuottaja Kalle Lindroth (joka on Roope Salmisen ystävä!), pojat menivät Antti Tuiskun kanssa saunaan ryyppäämään ja siitä se idea sitten lähti - Antille saatiin uusi nousu, syntyi Anatude.
Idolsin tuomaristossa nähdään kymmenillä kultalevyllä ja lukuisilla Emma-pysteillä palkittu popikoni Antti Tuisku ja nuoresta iästään huolimatta jo 20 vuotta laulajauralla supermenestynyt Erin. Tuomaristoon tuottajaosaamisen tuo Suomen kärkiartistien, niin Antin kuin Erininkin hittien takaa löytyvä kuuma tuottaja Jurek Reunamäki.
perjantai 1. joulukuuta 2017
Joulutarina 2017
Oi Suomi, katso, Sinun päiväs koittaa,
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.
yön uhka karkoitettu on jo pois,
ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa
kuin itse taivahan kansi sois.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.
Ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla koettiin joulun ihme vuoden 1914 jouluna. Silloin monilla rintamaosuuksilla solmittiin aselepo yhden päivän ajaksi. Aloite siihen tuli sotilailta, jotka makasivat juoksuhaudoissaan huutomatkan päässä toisistaan. Aselepo kesti suunnilleen joulupäivän, sinä aikana kumpikin osapuoli sai hakea ei-kenenkään-maalta kaatuneensa haudattaviksi. Eräällä rintamaosuudella brittiläiset ja saksalaiset sotilaat ottelivat keskenään jalkapallo-ottelun, ottelu päättyi tarinoiden mukaan 3-2 saksalaisille. Tapaninpäivän aamuna sota jatkui normaalisti.
Suomessa ei koettu tuollaista joulun ihmettä vuoden 1939 jouluna, jolloin pauhasi 30. marraskuuta 1939 alkanut talvisota. Kerron teille kuitenkin tarinan joulun ihmeestä, joka saattoi tapahtua tuona talvisodan jouluna.
maanantai 27. marraskuuta 2017
Sukupuolineutraali Jumala
Ruotsin kristillisen kirkon johtajan mukaan Jumala on ihmisen sukupuolimäärittelyn ulkopuolella. Ruotsin kirkko kehottaa papistoaan käyttämään sukupuolineutraalia kieltä viitatessaan korkeimpaan jumaluuteen ja pidättäytymään käyttämästä termejä kuten "Herra".
tiistai 21. marraskuuta 2017
Vuoden 2017 joulukalenterit
Yle areenaan voi äänestää joulukalenteria, äänestysaikaa on 26.11. saakka. Ylellä vaihtoehtoina on:
- Histamiinin joulukalenteri vuodelta 1980
- Olga P. Postisen joulukalenteri vuodelta 1987
- Tonttu Tomafoin joulukalenteri vuodelta 1991
- Gommin ja Pommin joulukalenteri vuodelta 1995
- Tonttu Toljanterin joulukalenteri: Muorin töissä vuodelta 2007
lauantai 18. marraskuuta 2017
Firefox ja Chrome sekä Vivaldi
FIREFOX JA CHROME
Marraskuu saapui ja Firefox-selain päivittyi Quantum-versioon (versio 57), jonka mukana saimme Photon-ulkoasun. Firefoxin uusi tuleminen, näin ainakin Mozilla toivoo. Googlen Chrome -selain on jo kauan pitänyt kärkisijaa selaimissa. Näin ollen Mozilla onkin lähtenyt haastamaan Chromea selainkilpailussa, vertaavat Firefox quantumia Chromeen.
Firefox 57 (64-bit) ja Chrome 62 (64-bit) ei paljon eroa ulkoasultaan. Firefoxissa on osoitepalkin perässä hakupalkki, se on suurin ero ulkoasussa. Firefoxin hakupalkin kyllä saa pois, jolloin Firefox näyttää melkein Chromelta.

perjantai 10. marraskuuta 2017
UMK 2018 -farssi
Yle valitsi Suomen euroviisuedustajaksi Portugaliin laulaja Saara Aallon. Aalto on Uuden musiikin kilpailussa (UMK) keväällä ainoa osanottaja. Aallolle tehdään kolme erilaista kappaletta, joista Suomen kansa ja kansainvälinen raati valitsevat varsinaisen edustuskappaleen.
Kummallista tässä on se, että Saara Aalto ei ottanut nyt osaa koko UMK:hon, mutta kumminkin valittiin. UMK18-haku alkoi tammikuussa ja päättyi syyskuussa. UMK:hon lähetettiin tänä vuonna noin 300 kappaletta. Kilpailuun kappaleensa lähettäneet lauluntekijät saivat Yleltä lokakuun alussa ilmoituksen, jossa kiitettiin osallistumisesta ja kerrottiin, että kilpailu oli kovatasoinen, mutta tällä kertaa heidän kappalettaan ei valittu. Yle ei löytänyt noin 300 kappaleen joukosta sitä mitä haki ja päätti ottaa kilpailun ulkopuolelta voittajan - ei kovin reilua.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)