keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Ruokavaa'an vangit

Elämää fitness-kuplassa


Vuonna 2014 kirjoitin päihdetrilogian:
Olkoon tämä Ruokavaa'an vangit -kirjoitus epäsuoraa jatkumoa tuolle sarjalle.

Syksyllä 2019 ja alkuvuodesta 2020 Yle näytti Rattikärpäset -sarjan, jossa oli mukana fitness-urheilija Senni Kuusimäki. Ohjelman kuvauksien aikaan, keväällä ja kesällä 2019 Senni panosti vielä täysillä 2019 bikinifitnessin SM-kisoihin. Rattikärpäsissä saimme kuulla jämäkän Sennin fitness-saarnoja, kuinka tiukkaa elämä on, kun mennään kisoja kohti.

Kun koitti Sennin odottama ajankohta, niin hänen fitness-kupla puhkesi ja alkoi miettiä lajin pinnallisuutta ja järkevyyttä. Viikko ennen kisoja hän ilmoitti, ettei osallistukaan bikinifitnessin SM-kisoihin. Noin neljä vuotta Senni oli tehnyt töitä kisojen eteen ja viimeiset neljä kuukautta hän oli ollut kisadieetillä.

Fitness-elämään ei mahdu muuta kuin treenit ja tarkka ruokavalio. Senni oli tehnyt 11-12 treeniä viikossa (viikossa on 7 päivää). Hän söi tarkasti paperille kirjatun ruokalistan mukaan. Kaikki ruoka punnittiin. Tällainen elämä rajoittaa paljon, päässä pyörii vain treenit ja ruoka. Sosiaaliset tapahtumat pitää sisällään usein syömistä, joten senni jäikin usein kotiin, kun kaverit lähti bilettämään.

Itse en ole alan asiantuntija, mutta mikäli liikut ruokavaaka kainalossa, katsot listoilta mitä voit syödä, paljonko ja mihin aikaan sekä sanavarastoosi kuuluu termi "ohisyödä". Jos treenaat enemmän kuin viikossa on päiviä ja treenisi sekä ruokavaliosi rajoittaa sosiaalista elämääsi - pyörit vain kuntosalilla. Tällöin sanoisin, että olet fitness-kuplassa, joka näyttää hyvin kummalliselta ulkopuolisen näkökulmasta. Tässä vaiheessa olisi hyvä yrittää herätellä itseään miettimään kuplaa. Rattikärpäsissä Senni sanoikin, että tuollaista elämää on muiden vaikea tajuta - siinä hän oli oikeassa myös.

Kurinalainen fitness-elämä vinouttaa ajattelua. Vaikka Senni ns. ohisöi (poikkesi millintarkasta ruokavaliosta) vähän valmentajan luvalla, kumminkin usein siitä seurasi morkkis. Fitness vaihtui Crossfitiin, eikä ruokavalio ollut enää niin tiukka, mutta Sennille oli ollut aluksi hankalaa luopua ruokavaa'asta - tottunut, että kaikki punnitaan.

Nyt keväällä 2020 koronavirus sekoitti ja järkytti bikinifitness-piirejä. Kisoja siirrettiin ja somesta tutut fitness-vaikuttajat ahdistuivat. Itkua, järkytystä, dieettiä, ruokavaakaa ja jopa sana maailmanloppu mainittiin. Pernilla Böckerman kommentoi ensijärkytyksissään "Nyt tuntuu siltä, että ei ole yhtään mitään". Näin raju laji on bikinifitness, jota on vaikea tajuta ulkopuolelta.

Senni Kuusimäen silmät aukesivat, kun hän tajusi, että hänen täytyy mennä esittelemään kroppaansa lavalle tuomarien eteen korkokenkien kanssa - tällainen ei ole urheilua. Neljä vuotta tähdännyt kisoihin ja viikkoa ennen kisaa lopullisesti sisäistää, ettei tämä sovi omaan arvomaailmaan - eikö aiemmin ole tullut mieleen, että mistä lajissa on kyse. Mutta niin, se kupla vie mennessään.

4 kommenttia:

  1. Tarvitsee aina muistaa mikä sopii toiselle ei välttiisti sovi itselle.
    Fitness-elämä on kurinalaista, todella pinnallista, mutta mielestäni pinnallista ei ole satunnainen pätkäpaastous, joka diettaamisesta mieleen tuli, joka on ollut naisellistakin nyt se on äijäkulttuuria, johon yhdistyy tiukka lihasharjote ja hevoskuurit, saada lisää massaa fyysinen ja mentaalinen harjote.
    Ja aina parin vuoden sykleissä mennään!

    Sumopainijat eivät syö aamiaista. Heillä on usein tapana paastota suurin osa päivästä ja treenata tyhjällä vatsalla. Siten he huijaavat elimistönsä luulemaan, että ovat nääntymässä nälkään. Lopputulos on, että aineenvaihdunta hidastuu.
    Ja kun näin on käynyt, onkin aika ahmia järjettömät määrät ruokaa.
    Kuulostaa läskiltä!

    Itse ajattelen kuten on sanottu joku jossain että syö aamulla kuin kuningas, päivällä kuin talonpoika ja illalla kuin köyhä.
    Samaan kellon aikaan syöminen, eli säännöllinen elämä on se mikä olisi hyvän elämän tarkoitus.
    Itse en ole ikinä laihduttanut, en ole anorektinen enkä sairasta bulimiaa, en koe tunnontuskia jos syön bullan. Eli ruokavaaka ei kulje kainalossani.

    En kuitenkaan erityisen _pidä_ ruuasta, olen sekaruokainen kranttu, mutta ymmärrän sen tärkeyden, jo lapsena huomasin kun olin ollut sairaana miten lämmin ruoka toi voimia.
    Sen takia pyrin syömään joka päivä edes yhden lämpimän ateriaan, mutta ihan aina se ei onnistu.
    Arvostan kotiruokaa eniten.

    Coolia paastousta?
    Twitterin toimitusjohtaja Jack Dorsey; "Been playing with fasting for some time. I do a 22 hour fast daily (dinner only), and recently did a 3 day water fast. Biggest thing I notice is how much time slows down. The day feels so much longer when not broken up by breakfast/lunch/dinner..."

    "-Olen nyt leikkinyt paastoamisella jonkin aikaa.."
    Hän näyttää mallia miten leikitään paastoamisella.
    Pätkäpaasto ei ole kuitenkaan sama asia kuin syömishäiriö. Vesipaasto kuulostaa älyttömältä, mutta veden juontia voisi jokainen lisätä.
    Anoreksia on psykiatrisista sairauksista kaikkein tappavin.

    Pätkäpaasto,”intermittent fasting” oli kuukkelin mukaan viime vuoden etsityin ruoka­valioon ja terveyteen liittyvä hakusana.
    Kaikki vuorokauden aikana nautittu ravinto syödään esimerkiksi kahdeksan tai jopa kuuden tunnin aikana. Valtaosa päivästä paastotaan. Noinhan elän normaalisti aina! En ole kokenut olevani paastooja edes, en laihduta enkä ole ikinä laskenut kaloreita, enkä kyllä yritä edes optimoida itseäni, elän siten miten voin hyvin.
    En myöskään harrasta tunnesyöpöttelyä.

    Lääketieteen emeritusprofessori Antti Aro Duodecimin terveyskirjaston paastoartikkelissaan melko yksiselitteisesti: "Ruoka ei ole saastaista eikä paasto puhdista."
    Paastoamista on ennen luultu olevan puhdistavaa mutta suolistopöpöt ei poistu paastoamisessa, eikä täys-eli nestepaastoa suositella liikalihavuuden hoitamiseen.
    Muistan jokunen vuosi sitten 5:2 dieetti, joka tarkoittaa syömistä rajoitetaan rankasti kahtena päivänä viikossa.
    Mulla on about 30v vanhempi frendi jonka muistan maininneen suolihuuhtelut ja erinäisiä dieettilitkuja.

    Jumalan nimissä historiasta löytyy paastoajia, anorektikoita, nälkäkuolemia.
    On eri uskontojen, surun, nöyryyden osoitus tai ramadania, paasto vie arjesta kohti valaistusta. Pääsiäispaasto on ehkä tutuin, vaikkei itse harrastaisikaan.
    Tunnettuja anorektikoita 1300-luvulla oli Katariina Sienalainen (kuoli 33vuotiaana, muistaakseni) joka näännytti itsensä nälkään, ja julistettiin pyhimykseksi.
    Therese Neuman oli saksalainen mystikko, joka väitti elävänsä ilman että syö.

    1848 syntynyt Mollie Fancher oli oman aikansa julkkis. Hän menetti onnettomuudessa näkönsä ja väitti saaneensa tilalle yliluonnollisia kykyjä, johon liittyi ettei tarvinnut ravintoa tai juomisia, kuinka hän parikymppisenä ollessaan onnettomuudessa kuitenkin eli ilman ravintoa lähes seitsemänkymppiseks!
    Rahaa sai ja huomiota runsaasti, varmaan kaappisyöppöjuoppo oli.

    Kevennys: Kahden Corona-oluen ostaja saa Mort Subite(äkkikuolema)-oluen kaupanpäälle. Näin mainosti eräs belgialaiskauppa kun tartunnat olivat alussa.

    C- Galaxy Quest

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miesten kehonrakennusta en ole myöskään ymmärtänyt, samanlaista säätämistä. On massakautta ja diettiä jne. Enkä ole myöskään täysin varma, että onko ylisuuret lihakset enää niin hienotkaan.

      Wallu Valpio elää siiderillä ja tupakalla - rokkitähden dieetti.

      Poista
  2. Mentula: "Lihakset pysyvät kunnossa esimerkiksi venyttelyn, lihasrullauksen ja hieronnan avulla."

    Joo olen samaa mieltä ja rullailenkin, ulkomailla olen käynyt hieronnassa, en Suomessa.

    "– Se on sama juttu kuin päänsäryn kanssa. Jos päätä särkee jatkuvasti, on särylle selvitettävä syy sen sijaan, että nappaa aina Buranaa."

    Kyllä näin on, vähän kaikkeen vaivaan sopii tuo!
    Alku ja juuri selvitettävä, on törkeää määrätä kolmiolääkkeitä kipuun, muttei selvittää sitä kivun alkua ja juurta!
    Muutoin joo kehonrakennus on kiristelyä, ja broidini oli kehonrakentaja ja saikin liikanimen järkäle. Sitä protskuu etc. Lopetti kehonrakennuksen onneksi, käy salilla yhä.
    Itse vihaan saleja, olen meinannut kuolla sinne kun ajattelin parantaa lihasvoimaani, kun rikoin polveni. Mulle riittää elämän kuntosali hienosti.

    Tubessa pitää nykyään kirjautua?! että näkee kommentteja, samalla huomasinkin että olen alkanut joskus mielenhäiriössä seuraamaan yhtä kehonrakentajaa- Noh hän ei ärsytä mua.
    Liityin kun halusin tilata parin tyypin kanavan, ja uffokanavia, yhden tyypin poistinkin kun alkoi hän ärsyttää..SORRY!

    Fanitan Iso-Arskaa! Arnold Alois Schwarzenegger, hmm hän on eronnut melkein 10v uuu kai vapaata riistaa! Pidän jopa hänen näyttelijätaidoistaan, weird.
    Hän osannut vanhentua hienosti,
    Mulla ei ole siis mitään kehonrakentajiakaan vastaan, mutta jokainen tavallaan, jos on kukkakeppi niin sitten on.

    Nuo epämuodostuneet järkyt lihakset ovat tosiaan liikaa, tuolla vilahtaa paljon että ei ole kaikki muumit laaksossa. Olen samaa mieltä, liian friikkiä.
    Mutta ei voi tosiaan verrata parrakkaaseen naiseen, tuskin nainen on tahallaan parran kasvattanut, jos kerta parta kasvaa, mulla on tasan yksi rintakarva, annoin sille nimenkin, se on hauska, joskus leikkaan sen pois. Olen kai ylipahis kun parta ei kasva, onneksi hiukset kasvaa.

    Wallun ruokavalio oli ylläri, näin tuon jakson, vai että oikein dietti.. kyllähän tuo siideri pakkautuu keskivartalolle, ja oluen juonti tuo ainakin naisille 5kg vuodessa lisää, onhan niitä kaljamahoja liikenteessäkin, ja eritasoisia kumpuja, entäs jos elää näkkärillä ja vedellä, mitenhän kävis.

    C- syö tryffeleitä..se suklaa!

    VastaaPoista