tiistai 7. helmikuuta 2023

Maustetytöt-analyysi

Vuonna 2019 tein pienen Vesta-analyysi. Nyt päätin samalla metodilla tehdä Maustetytöistä analyysin.

Maustetytöt on suomalainen yhtye, jonka jäsenet ovat siskokset Kaisa ja Anna Karjalainen, he ovat kotoisin Pohjois-Pohjanmaan Vaalan kunnasta. He perustivat vuonna 2008 Kaneli-yhtyeen ja joitakin vuosia myöhemmin 22-pistepirkko-yhtyeestä tuttu Asko Keränen halusi tuottaa Kanelin esikoislevyn. Asko Keränen kutsui siskoksia maustetytöiksi. Kaneli lopetti toimintansa ja vuonna 2017 Kaisa sekä Anna perustivat Maustetytöt - näin lyhyesti kerrottuna.

Huom. Asko Keränen on kotoisin Utajärveltä, joka on Vaalan naapurissa.

Maustetytöt-yhtyeen tyyliä on sanottu masennuspopiksi. Itse voisin sanoa, että heidän kappaleiden yhteyteen pitäisi laittaa joku "Omalla vastuulla" tai "Ei suositella masentuneille" -merkintä. Vaala on pieni paikkakunta, joka kärsii väestökadosta - väki vähenee. Vaala on tainnut olla ankea paikka, koska maustetyttöjen kappaleiden mielen maisema on melko synkkä.

Huom. todellisuudessa Vaala on heille tärkeä paikka, siellä on kaunis luonto, koti, turva ja rauha.

Maustetyttöjen kappaleiden keskiössä on usein aiheina mielenterveysongelmat, itsetuhoisuus ja erilaiset päihteet. Näillä ponnistetaan Vaalasta Hesaan (ei stadiin).

Maustetyttöjen ensimmäinen hitti oli Tein kai lottorivini väärin.

Tein kai lottorivini väärin
Tein kai lottorivini väärin,
kun arvontapäivänä jännitin.
aivan yksin huoneessain.

Lopulta tupakankin käärin,
mummon flunssalääkettä rännitin.
Pirkka-olutta juodessain.

Mummo on tytöille tärkeä henkilö, mummo muistetaan myös vuoden pimeimpänä yönä.

Vuoden pimein yö
Käyn mummon luokse viemässä kahvipaketin.
Se keittää mulle kahvin ja sitoo letin.
Mummo haluaa kuolla, mut niin haluan minäkin.
Ehkä tontut vielä joskus kuulee toiveet meidänkin.

Onkohan kyseessä sama mummo, joka Tuure Kilpeläisen laulussa bussipysäkillä kaipaa kuolemaa.

Maustetyttöjen kappaleissa on myös karua todellisuutta. Kun masentunut ja itsetuhoinen tekee "hätähuuto" ratkaisuja, niin lääkäri tarjoaa vaan lääkkeitä ja sanoo "Koita pärjätä".

Se oli SOS
Se oli SOS,
mitä yritin huutaa.
Mulle tarjottiin lääkkeitä,
llman muuta.
Edes kaljaa, jolla huuhtoa ne alas,
Siksi päätinkin ottaa itse ohjat.
Tongin syvääkin syvemmät mutapohjat.
Mua lääkäri vain kätteli ja halas.

Maustetyttöjen sanoitukset ovat olleet niin karuja, että fanitkin ovat olleet huolissaan heidän mielenterveydestä.

Tee se itse
Mä tahtoisin pois täältä pikimmiten,
mut tee se itse-oppaassa ei kerrottu miten.
En kerta elämääni enää mitenkään hallitse,
mun päässä äänet vain huutaa:
Tee se itse!

Tee se itse -musiikkivideolla tytöillä on kyllä mahtavat muuvit.

On siis kesä, en tiedä miten sen teen.
Jos menen rannalle hyppäänkö pää eellä veteen,
vai hautaanko itseni hiekan alle,
teen vapaapäivän haudankaivajalle.

Tee se itse -kappaleessa on tehty yhteistyötä Mieli Ry:n kanssa. Musiikkivideon lopussa näkyy kriisipuhelimen numero.

Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä
En voi syyttää ketään muuta,
itse elämäni sotkin.
Äiti käski ajat sitten
hakee hoitoon tai ees kouluun.
Jättää rikkaan hullun miehen,
muuttaa takaisin Ouluun.
Mistä alamäki alkoi, no mene ja tiedä,
kai mut lapsena ois pitänyt jo terapiaan viedä.
Äiti itki hiljaa ja kätensä risti,
kun mun ensirakkaus oli aivan totaalinen nisti.
Oishan tosi monta juttua kai voinu tehdä toisin,
kunpa selittää ees pari asiaa voi suinkin voisin.

Jos näiden kaikkien kappaleiden tarinat niputtaisi yhdelle henkilölle, niin kohta on selvää, että miksi hänen elämä on näin tuskaa.

Tee se itse -kappaleessa pohdittiin "Hautaanko itseni hiekan alle rannalla?", täytyy myöntää, että tuo vaatii jo luovuutta, että keksii tuollaisen tavan. Taidetta on myös Jos jäisin Onnibussin alle -kappaleessa.

Jos jäisin Onnibussin alle
Jos jäisin Onnibussin alle kanssasi.
Jos tukkirekka murskaisi minut sinä vierelläni.
Vaikka ojassa käteni sun kädessäsi palasina makaisin.
Ilo olisi pelkästään puolellani.

Näkymätön Anna -kappaleessa jatkuu sanojen luova taiteellinen käyttö.

Näkymätön Anna
En tahdo olla enää näkymätön Anna, lähden lentoon
ja jos mun siivet ei mua kanna, tartun sudenkorentoon.
Otan vauhtia katonharjalta, lennän pois näiden pilvien alta,
näen taivaan ja kalat joissa.
Kun laskeudun maahan näkymätön Anna on poissa.

Ei Maustetytöiltä keinot lopu päästä hengestä. Yhdessä kappaleessa saattaa olla toivon pilkahdus.

Jos vain pääsisin pääsi sisälle
Jos vain pääsisin pääsi sisälle,
veisin mukanani huolen ja häivän.
Edes jotakin haluaisin tehdä tälle,
yhden turhanpäiväisen päivän pelastaa.

YHTEENVETOA
Kuvitellaan yksi henkilö, jonka nimi voisi olla vaikka Anna-Kaisa ja nämä kaikki kappaleet kertovat hänestä, minkälainen hän olisi?

Anna-Kaisa asui Vaalassa, uskonnollisessa perheessä. Jo pienenä lapsena hän oli oma persoona, hänellä oli oma näkymätön maailma ja ystäviä, joita muut eivät nähneet. Anna-Kaisan äiti rakasti lastaan, vaikka Anna-Kaisa poikkesi muista lapsista. Muut lapset karttoivat, kun eivät ymmärtäneet Anna-Kaisaa, joka uppoutui omiin maailmoihinsa.

Koulussa Anna-Kaisaa tietenkin alettiin kiusata, joka johti masennukseen ja itsensä viiltelyyn. Anna-Kaisa etsi hyväksyntää ja päätyi aivan vääriin porukoihin - päihteet tulivat kuvioihin. Koulu ei kiinnostanut ja hän joutui lastenkotiin, josta Anna-Kaisa otti hatkoja.

Kovemmat päihteet eli huumeet ja lääkkeet tuli Anna-Kaisan elämään. Päihdepiireissä häntä myös hyväksikäytettiin - ensirakkaus olikin totaalinen nisti.

Lopulta Anna-Kaisa oli täysin hukassa ja joka päivä päihtyneenä enemmän tai vähemmän. Kotona äiti mietti, että mistä alamäki alkoi, olisiko Anna-Kaisa jo lapsena täytynyt viedä terapiaan.

Täysi-ikäisenä Anna-Kaisa pääsi laitoksista ulos, mutta ei tietenkään hallinnut elämää. Hän vietti öitä "ystävien" luona tai jopa kadulla. Hänestä oli tullut totaalinen nisti.

Halpaa kaljaa ja reseptivapaita särkylääkkeitä.
Esitin toiveeni eilen matkatoimiston tiskillä.

Anna-Kaisa joutui silloin tällöin sairaalaan, kun oli vetänyt hiukan liikaa ja poliisin putkakin oli tullut tutuksi. Mielenterveys oli romahtanut ja jaksoja meni suljetulla osastolla.

Vuoden pimeimpänä yönä, Anna-Kaisa seisoi sillalla ja mietti, hypätä sillalta vaiko ei? Vai ottaa päihteitä yliannostus, missä olisi korkea rakennus, jonka katolta voisi vain hypätä lentoon? Pitäisikö sittenkin ajaa autolla tukkirekan alle? Näkisi jälleen siskonkin.

Anna-Kaisa kuuli takaansa vanhan ystävän äänen - "Anna-Kaisa, kuinka sulla menee..."

Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään...

Lue myös:
Yhteiskunta maksaa kaljat ja huumeet
Kannabis (marihuana, hasis, THC)

8 kommenttia:

  1. Tia Lähdelahti ja hänen 17 persoonaa.

    Tialla on hyvä meno TikTokissa =)

    VastaaPoista
  2. Viiltävä analyysi, osaa muutkin kuin Mauste-tytöt.
    Taitavaa sanoitusta alla:

    Surusta meri suolainen
    by Kuolemanlaakso

    Osa menee näin:

    ...Hyisenä notkuu merenselkä
    Luunvalkeana tyrskyrinta
    Alus notkuu ja vaikertaa
    Meri pian omansa saa
    Kalmot kannella kasoina
    Yksitellen yli laidan
    Sielut kuorossa vaikertaa
    Kapteeni karjuu ja kaleeri soutaa

    Hiljaa lipuu laiva vailla rantaa
    Aavaa Viiltävät airot veden pintaa
    Tummaa Harsoinen taivas huopanamme
    Usvaa Surusta meri suolainen

    Mitä meistä jäljelle jää
    Kun kaleerimme seilaa kadotukseen
    Millainen jälki taaksemme jää
    Kun siirrymme iäisyyteen.

    Mulle suomalaisista biiseistä sanoitukset ovat tärkeitä myös että lauluääni on hyvä.
    En kuuntelee paljoa suomalaisia bändejä mutta joitain ja Tuurella on ääni paikallaan mutta ei voiko verrata noin mahtaviin muuveihin kuin Mauste-tytöt vallan hengästyi, ja mieleen tuli aika kun kaikki studiossa oli varmasti jännittävää, ne valot ja yleisö, maybe mami katselee voisi olla vuosiluku 1960.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään, että kuuntelet heeaavyyä =)
      Luulin, että suosit pehmompaa kamaa (btw. pehmoaino) jatsia jne.

      Poista
  3. Mun musamaku on erikoinen kaikki menee tietyin annoksin ja kun eräs alkoi suunnilleen haukkumaan musamakuani. Kun ei ollut koskaan kuullutkaan ko bändistä.. sanoisin haistappa mätä egula.
    Siis olen musiikin suurkuluttaja ja kaikki nuo keikat jossa olen ollut on osa raskasta hevaria, en ole kuollut jos niitä kuunnellut.
    Kuuntelen harvoin kotimaisia naisia johon kuuluu pehmoainokin, Chisua kenties eniten. Onko rajoittunutta menoa, Kotimaisia bändejä kyllä esim Viikate, kuolleitakin jonkin verran, kuten Her's rauha heidän sielulle.

    Kun liityin Last.fm 2013 elokuussa niin näen että SCROBBLES
    59,563 biisiä kuulostaa hurjalta vaikka en aina ole kuuntelemassakaan enkä reissuilla vaikka spot kulkee kännykässäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 10 vuotta ja 60 000 biisiä
      60000 / 10 = 6000 biisiä vuodessa
      6000 / 12 = 500 kuukaudessa
      500 / 30 = noin 17 biisiä päivässä

      Meneekös se jotenkin noin.

      Poista
  4. Olipa nautinnollinen analyysi, kiitos tästä. Miten minulta on voinut mennä Maustetytöt ihan ohi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät taida esiintyä Savonlinnan oopperajuhlien päälavalla, eikä myöskään sivulavalla =)

      Vuonna 2019 oli absurdi Emma-gaala kohu, jonka järjesti Ylen toimittaja... tai no... "toimittaja" Renaz Ebrahimi. Et ole tainnut tuostakaan kuulla? =)

      Vuonna 2021 sama Renaz Ebrahimi hyökkäsi Esko Valtaojan kimppuun - että minua niin sapettaa koko Renaz! =D

      Poista