Nyt luovuuteni sai aikaan Kirjoitusapurin, joka keskittyy auttamaan, jos harrastaa kirjoittamista lehtien mielipidepalstoille. Lehtien mielipidepalstoille, kun kirjoittaa, niin täytyy ottaa huomioon merkkirajat. Laaja asia täytyy yrittää mahduttaa tiettyyn merkkirajaan. Useimpiin lehtiin mielipiteet lähetetään sähköpostilla tai normaalina postina. Jotkut lehdet tarjoavat mahdollisuutta lähettää ne ns. nettilomakkeen kautta, kuten Helsingin sanomat. Tehdessäni tähän aiheeseen taustatyötä, huomasin (olin jo tehnyt tämän oman apurini), että Savon sanomat on edistyksellinen, sen nettilomakkeessa näkee merkkimääränkin.
Sain idean Kirjoitusapurista, aluksi sen piti olla aivan yksinkertainen, joka näyttää vain kirjoitettujen merkkien määrän. Lopulta siitä tulikin hieman parempi, ottaa huomioon tarkemmin joidenkin lehtien merkkirajat ja huomauttaa, kun merkkiraja lähestyy. Katso ja kokeile itse lisää.
sunnuntai 25. elokuuta 2019
keskiviikko 21. elokuuta 2019
Tupakkalaskuri
Palkkisimulaattorilla lämmittelin ja nyt päätin kokeilla jotain vähän laajempaa koodattavaa.
Vuonna 2002 näki päivänvalon Tupakkalaskuri v.1.0, sen koodasin PHP:llä. Vuonna 2006 väänsin Tupakkalaskuri v.2.0:n Flashilla eli ActionScriptilla. Nyt vuonna 2019 tein Tupakkalaskuri v.3.0:n javascriptilla. Löysin vuoden 2002 PHP-koodin ja siitä hieman katsoin mitä kaikkea se on pitänyt sisällään ja muistelin Flash-versiota. Tämä versio 3.0 on laajin Tupakkalaskuri ja sen myös huomasin koodatessa, laajuus hieman yllätti, mutta sainpahan kasaan. Tupakkalaskuri laskee kaikenlaista... oletko valmis näkemään mahdollisen kuolinaikasi?...

perjantai 9. elokuuta 2019
IPCC ja lihan arvoitus
Kansainvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n tuhatsivuinen raportti julkaistiin, jossa on madonlukuja siitä, miten vastuuttomasti ihmiskunta käyttää planeettaansa muun muassa ruoantuotannossa.
torstai 8. elokuuta 2019
Taulukoita ja palkkeja - Palkkisimulaattori
Nörtteily jatkuu!
Taulukoita ja palkkeja -kirjoituksessa käsittelin mm. Calc()-funktiota. Aihe oli kumminkin hankala selittää kunnolla, joten päätin yrittää, että mitä saan aikaan Javascriptilla (jota ei pidä sekoittaa Java-koodiin - eri asia). Tarkoituksena oli kehittää jokin visuaalinen simulaattori, jonka avulla voi hahmottaa, kuinka Calc()-funktio toimii palkkien suhteen.
Olen tyytyväinen luomukseeni, siitä tuli sellainen kuin idea olikin. Aika helpoilla systeemeillähän se on kasattu, mutta toimii se.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019
Taulukoita ja palkkeja
Eli nörtteilyä.
Ei... Taulukoita ja palkkeja ei ole Arttu Wiskarin tuotantoa. Tämä on tällainen kokeellinen kirjoitus. En ole panoistanut 100 % blogini ulkoasuun, koska se ei ole blogini pääjuttu, vaan tekstisisällöllä mennään. Tuli kumminkin mieleen, että voisin yrittää panostaa taulukoihin. Valtamediat käyttää usein taulukoissaan nykyään SVG:tä tai vain kuvagrafiikkaa, mutta SVG taipuu huonosti näissä Blogger-olosuhteissa, tämä blogi ei taivu ihan kaikkeen. Näin ollen päätin kokeilla, että kuinka pitkälle CSS taipuu tässä blogissa. SVG on tietenkin parempi kuin CSS, mutta kyllä CSS:älläkin jotain saa aikaan.

perjantai 19. heinäkuuta 2019
Yksityinen incognito-tila
Chrome 76 -päivitys estää yksityisen incognito-tilan havaitsemisen. Verkkosivustot ovat tunnistaneet, milloin sivustolla vieraileva käyttää yksityistä tilaa Chromella. Chrome 76:n myötä myös incognito-tilassa verkkoa surffailevat näyttävät sivustojen näkökulmasta tavanomaisilta käyttäjiltä. Käytännössä muutos vaikuttaa esimerkiksi verkkolehtiin, jotka tarjoavat vaikkapa vain kolme ilmaista artikkelia päivässä. Tähän asti rajoitettujen artikkelien lukeminen on monin paikoin estetty yksityisillä selaintiloilla, mutta jatkossa moinen ei enää onnistu, ainakaan Chrome-selaimella.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2019
Kerro, kerro tilasto, ken on maassa nopein
Teleoperaattori DNA tilasi jälleen vuonna 2019 konsulttiyhtiö Omnitelelta tutkimuksen 4G-liittymien nopeuksista Suomessa.
Mikä on Omnitele:
Oy Omnitele Ab, on itsenäinen mobiiliverkkojen toimintaan ja niiden kehitykseen erikoistunut konsulttiyhtiö. Omnitelen omistaa joukko suomalaisia pääomasijoittajia ja operaattoreita, mukaan lukien DNA Oyj ja pienellä osuudella Elisa Oyj.
Kuvausteksti otettu vuoden 2018 Omnitelen tutkimuksesta. Huomioitavaa on, että DNA mainitaan myös.
lauantai 29. kesäkuuta 2019
Päivi Räsänen VS. Suomen Ev. Lut. kirkko
HÄPEÄ JA SYNTI
Suomen evankelis-luterilainen kirkko lähti Helsinki Priden tukijaksi. Kirkkohallituksen johtoryhmä päätti mukana olosta istunnossaan 30.5.2019 - tiedote julkaistu 18.06.2019.
Edellisestä kirjoituksestani jo tutuksi tullut kansanedustaja (KD) Päivi Räsänen kiehahti, kun kuuli kirkon mukana olosta Helsinkin Pridessa. Päivi Räsänen ei säästellyt sanojaan Twitterissään aiheesta.

maanantai 10. kesäkuuta 2019
Raskaudenkeskeytyksestä sieluun
RASKAUDENKESKEYTYS ELI ABORTTI TAI JOPA LAPSENSURMA
Yhdysvaltojen Alabaman senaatti hyväksyi tiukan aborttilain ja Alabaman kuvernööri Kay Ivey allekirjoitti sen. Mikäli lainsäädäntö jää voimaan, Alabamassa ei jatkossa saa keskeyttää raskautta muutoin kuin siinä tilanteessa, että äidin henki on vaarassa tai sikiöllä todetaan tappava kehitysvamma - raiskaus tai insesti, sillä ei ole merkitystä.
Raiskauksen tai insestin uhrit pakotetaan synnyttämään. Abortin tekevä lääkäri voi puolestaan saada enintään 99 vuoden vankeustuomion. Yashica Robinson, alabamalainen lääkäri, kirjoitti CNN:lle mielipideartikkelin. Mielipidekirjoituksessaan Robinson ilmoitti jatkavansa aborttien tekoa kuin ennenkin, laista huolimatta. ja huomautti, että 99 vuoden mahdollinen tuomio on kovempi kuin, jonka voi saada 2. asteen raiskauksesta.
Kaikkiaan 16 Yhdysvaltojen osavaltiota on lyhyen ajan sisään jollakin tavalla hankaloittanut abortin saamista. Esimerkiksi Kentucky, Georgia, Mississippi ja Ohio ovat ottaneet käyttöön niin sanotun sydämenlyöntilain, joka kieltää abortit kuudennen (6.) raskausviikon jälkeen.

tiistai 14. toukokuuta 2019
Nooan arkki ja vedenpaisumus
Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan uskova Answers in Genesis -järjestö (AIG) avasi vuonna 2016 Yhdysvaltojen Kentuckyyn Nooan arkkinsa (Ark Encounter) ja heillä on myös aihetta käsittelevä museokin (Creation museum). Nooan arkki on AIG:n ylpeydenaihe, onhan se suurin puurunkoinen rakennus maailmassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)