Joulutarina 2013

Mopsi-rotuinen pieni koira köpöttelee ulko-oven viereen ja istahtaa siihen. Koira kääntää katseen isäntäänsä kohti, joka istuu nojatuolissaan. Isäntä ei kumminkaan heti huomaa koiransa olevan ulko-ovella, joten koira kallistaa hieman päätään ja päästää vaimean äänen. Nyt isännän huomio kääntyy koiraansa kohti, joka haluaa selkeästi lenkille. Isännän kääntäessä katseensa koiraansa kohti, työntää koira vähän kieltänsä suusta ulos ja häntä alkaa heilua.

"Tahdot siis lenkille" - tuumaa isäntä koiralleen.
Koira haukahtaa iloisesti myöntämisen merkiksi.

On jouluaattoilta ja koiran isäntä viettää koiransa kanssa rauhallista joulua. Isäntä on jo vanhusikäinen, elänyt pitkän elämän. Aiemmin päivällä vanhus oli etsinyt ja kaivanut kaapin uumenista pienelle koiralleen söpön poronsarvipäähineen jouluaattoillaksi. Koira näytti hassulta nyt sarvineen, eikä se näyttänyt haittaavan koiraa. Samalla, kun hän oli etsinyt koiralle hassua päähinettä oli hän löytänyt tavaroiden alta vanhan pölyttyneen valokuva-albumin. Vanhus oli istahtanut nojatuoliinsa katselemaan vanhaa valokuva-albumia. Huoneeseen antoi valoa nojatuolin vieressä oleva valaistu ja koristeltu joulukuusi. Ilmassa leijui joulun tuoksu, vanhus oli tehnyt perinteisiä joulupipareita, joita hän nyt söi samalla, kun katseli vanhoja valokuvia.

Ufojen jäljillä

Ufojen jäljillä on uusi National Geographicin tosi-tv-sarja. Ohjelmassa koulutettu tutkijatiimi haluaa paljastaa totuuden ufoista.

Erin Ryder, Ben McGee ja James Fox tutkivat, ovatko tunnetut ufo-tapaukset totta vai tarua. Yksi heistä uskoo ufoihin, toinen epäröi ja kolmas ei usko ollenkaan, kunnes toisin todistetaan... Tämän kolmikon tehtävänä on selvittää planeettamme salaperäisimmät havainnot ja kaivaa esiin uusia todisteita tapauksista.

Näillä sanoilla esitellään Fox-kanavan huikea Ufojen jäljillä -sarja. Olen katsonut joka jakson, mutta olenko päässyt ufojen jäljille, siitä en ole varma.

Erin, Ben ja James vaikuttavat wannabe-ufo-tutkijoilta, on varusteliivit ja rinkat. Kameroitakin on joka lähtöön, yksi olennainen kamera on, jonka tukivarsi on kiinnitetty varmaan reppuun ja se tulee olkapään yli kasvojen eteen. Näin voidaan kuvata tutkijan naamaa, kun hän liikkuu.

Päivällä he haastattelevat ihmisiä, jotka ovat nähneet ufoja, jotka ufo on kaapannut tai jopa armeijan väkeä, joilla on salaista tietoa ufoista. Yöllä... nimenomaan yöllä kolmikko aina suuntaa matkansa johonkin korpeen, missä on nähty joskus vuonna Elvis ufo. Yökuvauksessa suuressa roolissa ovat ne olkapääkamerat, jotka kuvaavat henkilön naamaa. Kaikki suuntaavat eri suuntiin tutkimaan maastoa, yhteyttä toisiin pidetään radiopuhelimilla. He aina toivovat näkevänsä juuri sinä yönä keskellä-ei-mitään ufoja. Metsässä kyllä kuuluu aina hyvinkin ufomaisia ääniä ja sitten hyperventiloidaan sekä taivaalla näkyy outoja valoja, jolloin taas tulee kiire X suuntaan.

Jakson lopussa tehdään yhteenveto mitä ollaan saatu selville. Yleensä lopputulos on sama, oikein mitään todisteita ei olla saatu ufoista. Metsässä lehdet ja oksat putoavat maahan, linnut ja muut eläimet ääntelevät yön pimeydessä. Oudot valot saattavat olla lentokoneita tai jopa vain valoheijastumia omista valoista kameran linssiin ja sitä rataa.

Minäkin pystyisin tekemään tällaisen ohjelman, menisin vain muutaman ystäväni kanssa yöllä metsään kuuntelemaan metsän yöllisiä ääniä ja kuvaamaan muita ilmiöitä. Kun jotain vähänkin outoa tapahtuisi, huutaisin "OMG, OMG... tulkaa tänne, havaitsin jotain outoa!". Aamusella katsoisimme mitä olemmekaan saaneet videolle, niin selviäisikin, että OMG-kohtauksen aiheuttikin vain Ossi Oravan röyhtäisy oksalla.

Miten ihmeessä National Geographic rahoittaa tällaista ohjelmaa? Miten minä jaksan katsoa tällaista? No, minä aina salaa toivon, että joskus tämä tutkijakolmikko tekisi muutakin kuin juoksivat ympäriinsä pitkin metsää, saaden vihdoinkin todisteita ufoista. Mutta kun ei, niin ei.


Lue myös:
TV:n löytöretkiä joka lähtöön

Free to play

Vuonna 2010 perustetusta peliyhtiö Supercellistä enemmistöosuus myytiin 1,1 miljardilla japanilaisille internet- ja mobiilioperaattori SoftBankille sekä peliyhtiö GungHolle. Tämä on yksi Suomen historian suurimmista yrityskaupoista.

Vertailuna, Microsoft osti Nokian matkapuhelintoiminnan 5,4 miljardilla. Supercellillä työntekijöitä on noin 130, Nokialla kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Nokian kaupan mukana menivät ympäri maailman niin puhelintehtaat, jakeluketjut kuin suunnittelukin. Voidaan sanoa Supercellin tehneen hyvät kaupat.

Supercellin tapa tehdä rahansa edustaa peliteollisuudessa nyt pinnalla olevaa ajattelua, eli free to play -pelimallia ja pelinsisäisten ostosten tekemistä. Pelien pelaaminen on ilmaista, mutta niissä pärjääminen maksaa oikeaa rahaa. Pelisysteemin oveluuksiin kuuluu se, että ostosten hinta on hämärretty. Esimerkiksi Clash of Clansissa ei voi suoraan ostaa jousipuolustustornia. On ostettava "jalokiviä" eli pelinsisäistä leikkirahaa, joilla voi puolestaan ostaa tuon jousipuolustustornin. Tällä tavoin harva enää tietää, paljonko torni oikeasti maksaakaan. Pelaaja houkutellaan ostamaan jalokiviä paljon kerrallaan, sillä mitä enemmän niitä ostaa, sen halvempia ne ovat. Varustusten hinta kasvaa niiden tason noustessa, ja loppujen lopuksi jousipuolustustorni voi maksaa sen tasosta riippuen kahdesta eurosta noin kahteen kymppiin.

Parhaimmillaan Supercellin Clash of Clans -peliin yksi henkilö kuluttaa jopa 1500 euroa kuukaudessa. Voidaan kyllä miettiä, onko tällainen ihmisiä addiktoiva liikeidea moraalinen? On nähty uutinen, jossa 11-vuotias teki 4600 euron laskun isälleen pelatessaan Clash of Clans -peliä. Suomessa Kuluttajavirasto on huolissaan ilmaisten pelien lisäostoista. Joidenkin mielestä tällainen ansaitalogiikka on kuvottavaa ja eettisesti hyvin arveluttavaa. Supercell puolustautuu "70-80 prosenttia Supercellin liikevaihdosta tulee yli 30-vuotiailta pelaajilta, eikä nuorten peliriippuvaisten taskuista."

Onko Supercell vain yhden tai kahden pelin ihme? Talouslehti Financial Times muistuttaa, että useat peliyhtiöt ovat tehneet vain yhden menestyvän pelin. Supercellin perustajan ja toimitusjohtajan Ilkka Paanasen mukaan Zynga ja monet muut yhtiöt ovat tehneet virheen siinä, että ne pyrkivät miellyttämään liikaa sijoittajia. Tämän takia yhtiöt ovat käyttäneet epäilyttäviä markkinointikeinoja ja peleillä on yritetty rahastaa pelaajia liikaa. Nimenomaan näin, olen samaa mieltä.

Roviokin tuntuu olevan yhden pelin ihme. Rovio rämpi vuosia, kunnes keksivät Angry birdsit. Vihaisten lintujen ja sikojen kanssa on nyt vuosia menty. Väliin tehtiin Amazing Alex -peli, se teki historiaa nousemalla 8 tunnissa ladatuimmaksi sovellukseksi App Storessa. Amazing Alexin jälkeenkin on porskuteltu Angry birdseillä - tehdään vain Angry birds -pelejä. Mitäs sitten, kun Angry birds -buumi hiipuu ja Angry birds -puistot kasvavat sammalta?

Pystyykö Suomen peliala muuhunkin kuin yhden pelin ihmeisiin? kestääkö free to play -metodi enää kauan? Pystyvätkö Supercell ja Rovio toistamaan ihmeitään?

Suvaitsevaisuus koetuksella

Suvaitsevaisuus on UNESCO:n määritelmän mukaan:
Meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille.

Jehovan todistajien lapsille suuntaama video hämmentää - "Jehova vai saatana?". Videolla muistutetaan lapsia siitä, millaisilla leluilla leikkiminen on soveliasta. Videolla lapsi leikkii taistelijavelholla, mutta äiti muistuttaa taikuuden olevan Saatanasta - tämä lelu täytyy unohtaa.

Tällainen opetustyyli on puhuttanut ihmisiä, onko oikein uhkailla näin lapsia? Kun äkkiä miettii, niin päätyy, että tuo on väärä tyyli - vai onko?

Pyrin olemaan suvaitsevainen ihminen, se ei ole aina niin helppoa. Suvaitsevan ihmisen täytyy myös hyväksyä ajatukset, jotka ovat omia ajatuksia vastaan. Ongelma tulee vastaan, kun miettii mitä kaikkea täytyy suvaita. Missä menee oikean ja väärän raja, onko jokin oikeasti väärin, vaikka minusta se olisi väärin - moraalin tasapaino. Kaikkea ei tule suvaita, mutta kumminkin toisenkin mielipide täytyy hyväksyä. On asioita, joissa oikean ja väärän raja on veteen piirretty. Minä toimin moraalini pohjalta, mutta mistä tiedän, onko moraalini liian tiukka? On helppo tuomita joku, jos hän toimii toisin kuin itse. Silloin helposti unohtaa suvaitsevaisuuden, täytyisi myös katsoa asioita toisen näkökulmasta. Taas päädymme kysymykseen, kuinka paljon täytyy suvaita?

SWOT-analyysi on nelikenttä, johon voisi sijoittaa esimerkiksi hyvän ja pahan sekä oman moraalin ja toisen ihmisen moraalin. Suvaitsevaisuus olisi silloin tasapainossa, kun nelikentän sisäristikko olisi keskellä. Usein kyllä tuo sisäristikko taitaa liikkua johonkin kulmaan päin, että omat näkemykset saavat eniten tilaa nelikentässä.

Yhteiskunnassa on asioita, joita voidaan pitää yleisesti negatiivisinä, kuten huumeet jne. tällaisia asioita on helppo olla suvaitsematta. Asiat mutkistuvat, kun puhutaan uskonnosta. Mihin asti minun tulee suvaita toisen näkemys uskonnosta ja se miten toinen harjoittaa uskontoa, milloin mennään oikeasti väärän puolelle? Toisen näkemys uskonnosta tulee suvaita, mutta milloin voin sanoa ettei tuo näkemys ole enää moraalin rajoissa?

Jehovan todistajien videolla lelu oli vaaraksi, koska velhofiguuri edusti taikuutta. Nyt voisin kysyä, että eikö Jumala tai Jeesus tehneet taikuutta - luomiset ja ihmeteot. Eikö ihmetekoja katsota ihmisen näkökulmasta taikuudeksi, mikä on sitten ihmetekojen ja taikuuden ero? Jeesus muutti veden viiniksi ja David Blaine muutti kahvin rahaksi - kumpi on vaikeampaa?

Uskontojen uhrien tuki yhdistys (UUT) on ottanut kantaa asiaan.

Tyhmä on onnellinen

Rochesterin yliopiston professorin Miron Zuckermanin vetämä tutkijaryhmä kävi läpi 63 tieteellistä tutkimusta vuosikymmenten ajalta. Niistä kävi ilmi, että uskonnolliset ihmiset ovat tyhmempiä kuin uskonnottomat. Tutkimusaineistoa oli vuosilta 1928-2012 ja tämä tutkimus tehtiin meta-analyysilla eli monen eri tutkimuksen tuloksista tehtiin yhteinen loppupäätelmä.

Yksi analyysin tutkimuksista on 1920-luvulla alkanut ja edelleen jatkuva elämän mittainen analyysi, jossa selvitetään lahjakkaiden lasten (älykkyysosamäärä yli 135) uskomuksia. Tutkimuksen mukaan jo varhaisten elinvuosiensa aikana älykäs lapsi kääntyy todennäköisemmin poispäin uskonnosta. Myös iäkkäistä keskivertoa älykkäämmistä ihmisistä harvempi uskoo Jumalaan. Tutkimuksia analysoineet psykologit määrittelivät älykkyyden "kyvyksi perustella, suunnitella, ratkaista ongelmia, ajatella abstraktisti, ymmärtää monimutkaisia ideoita, oppia nopeasti ja oppia kokemuksen kautta".

Tutkimuksen yhteenvedossa kuitenkin huomautetaan, että analyysissa ei oteta huomioon älykkyyden uusimpia havaittuja muotoja luovasta älykkyydestä ja tunneälystä. Tutkimus otti siis huomioon vain analyyttisen älykkyyden, kuten Mensan testikin ottaa. Mensa käyttää kuviopäättelytestiä, joka on parhaita yleisen älykkyyden mittareita - Mensan mukaan.

Älykäs lapsi siis kääntyy poispäin uskonnosta, mutta jos hän sattuu syntymään perheeseen, joka on kiinteästi jossakin herätysliikkeessä, voi tällöin hänen olla vaikeaa kääntyä poispäin uskonnosta - muu perhe ei anna muita mahdollisuuksia. Älykäs lapsi kärsii, kun joutuu esittämään tyhmää. Tyhmä lapsi menee massan mukana, koska hänet voidaan aivopestä siihen mihin perheessä kuuluu uskoa. Tällaisia päätelmiä tutkimuksesta voisi tehdä. Toisaalta sitten psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan on tutkimuksia, joissa on todettu, että uskonnollisuus lisää yksilön hyvinvointia, onnellisuutta ja pärjäämistä, pidentää elinikää, vähentää riippuvuuksia ja tukee vaikeista elämäntilanteista selviämistä. Ateisti on siis älykäs, mutta ei onnellinen? Onko hyvä matemaattinen ja avaruudellinen hahmottaminen turhaa, jos alemmalla tasolla olisi onnellisempi? Sitähän sanotaankin, että tieto lisää tuskaa.

Kun kerta ateisti on älykäs ja uskovainen tyhmä, niin onko agnostikko silloin keskiverto/normaali? Agnostikko ei tiedä, onko jumalaa tai jumalia olemassa, hän kyseenalaistaa Jumalan, mutta ei myöskään kiistä Jumalaa. Monikohan tapakristitty on tietämättään agnostikko, sillä vuonna 2012 kristinuskon Jumalaan uskoi 27 % suomalaisista. Noin 7 % Kirkon jäsenistä käy hengellisissä tilaisuuksissa vähintään kerran kuussa ja heistäkin noin puolet kuuluvat johonkin herätysliikkeeseen. Voi siis sanoa, että paljon parjatut herätysliikkeet pitävät Suomessa Kirkon toimintaa jotenkin pystyssä, ilman niitä, juurikaan kukaan ei kävisi Kirkossa. Puolet Kirkon jäsenistä ei käy kirkossa edes kerran vuodessa - noin 76 % suomalaisista kuuluu Kirkkoon. Pitäisikö tässä olla iloinen, koska Suomessa älykkyys kasvaa? Vai olla huolissaan, koska usko Jumalaan hiipuu?

Onko se uskoa Jumalaan, jos mieltää jonkinmoisen elämän kuoleman jälkeen, mutta ei sulata kaikkia Raamatun kirjoituksia (agnostikkoko)? Ottikohan tämä tutkimus huomioon muitakin jumaluusoppeja kuin kristinuskon. Intialaisissa uskonnoissa on laaja ja monimutkainen sekä mielenkiintoisempi jumaluusoppi kuin kristinuskossa.

Muistissamme on vielä Paavi Franciscuksen lausunto siitä, että ateistikin pääsee Taivaaseen, niin eihän tässä sitten ole mitään hätää - Jumala hyväksyy kaikki.

Suomen kieli sekä asenteet muuttuvat

Voidaanko kouluja syyttää siitä, jos lapsista kasvaa ennakkoluuloisia rasisteja. Sillä koulun oppikirjoissa on enemmän tai vähemmän outoja stereotypioita. Vielä nykypäivänäkin oppikirjoissa saatetaan muun muassa islamista puhuminen aloittaa viitaten WTC-iskuihin.

Vuosikymmeniä sitten rasismi rehotti oppikirjoissa, jos peilaa nykypäivään. Tämähän johtuu siitä, että kieli ja asenteet ovat muuttuneet. Neekeri-sana on ollut keskiössä, kun viime aikoina on asiasta puhuttu. 1950-luvulla Kultaisessa aapisessa oli Heikki ja neekeri -runo, siinä särähtää nykyisin korvaan "hän hyppii palmupuussa ja puree pähkinää" -kohta. Vuoden 1972 Uudesta aapisesta löytyy kuva, jossa "neekeri nauttii banaanista". Vanhasta aapisesta löytyy myös jo kovan luokan rasismia "neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan".

Aapista pitäisi nykyaikaistaa esimerkkien suhteen:

J - Jonnet juovat ES ja pärisevät.
H - Homot vaativat tasa-arvoa.
V - Vladimir Putin on homofobinen.
Y - Ylilihavat yhdysvaltalaiset.
N - Narkomaanin aivot narikassa.
P - Persut perseilevät.
A - Ateisti on älykäs.

Neekeri oli vielä vuonna 1960 niinkin eksoottinen ilmestys Suomessa, että pystyttiin tekemään minstrel-tyylinen Pekka ja Pätkä neekereinä -elokuva. Tämä Puupää-elokuva kumminkin jäi viimeiseksi Puupääksi, koska Masa Niemi (Pätkä) päätti itse päivänsä, jättäen paperilapulle viestin "On niin hyvä olla, kun pää on tyhjä nolla".

Warner Brothers suunnitteli tuovansa markkinoille Tom ja Jerry Blu ray -boksin, jossa olisi kaikki aikoinaan tehdyt Tom ja Jerry -piirretyt, mutta viranomaiset ovat puuttuneet asiaan ja estäneet myynnin toistaiseksi. Vuonna 1948 tehdyn Casanova-jakson minstrel show -osuus on joillekin liikaa.

Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että Vares-elokuva opettaa, että neekeri on rasistinen ilmaisu nykyään. Täytyy sanoa yön Timo.

Vuoteen 2001 asti Suomessaa myytiin Neekerinsuukkoja sekä vuoteen 2007 asti Lakupekkoja.


Lue myös:
Ajankuva ja jälkiviisaus

Palvooko Paavikin epäjumalaa?

Kankaanpään kansanlähetyspäivillä sanottiin Päivi Räsäsen kohupuheiden lisäksi, että meidän aikamme yleisin epäjumala on "Minun Jumalani". "Minun Jumalani" on kaikille armollinen, hyväksyy kaiken, on suvaitsevainen, ei tuomitse ketään, ei varsinkaan kadotukseen.

"Minun Jumalani" on se mielikuva Jumalasta, joka on jokaisella enemmän tai vähemmän erilainen - Päivin miehen, Niilo Räsäsen mielestä se on epäjumala. Kaikkien pitäisi uskoa yhteen ja samanlaiseen näkemykseen Jumalasta, Räsästen mielestä totuus on Raamatun Jumala.

Räsäset eivät vain näytä hoksaavan, että heilläkin on tämä "Minun Jumalani". Kristinusko on aikojen kuluessa haarautunut moneen näkemykseen ja herätysliikkeisiin, jotka ovat haarautuneet myös pienempiin osiin. Kristinuskosta on siis lukuisia eri näkemyksiä ja näin ollen monta eri "Minun Jumalaani". Kuka voi sanoa, mikä niistä on se oikea?

Vähän aikaa sitten Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Etelä-Afrikan entinen arkkipiispa Desmond Tutu sanoi "Menen mieluummin helvettiin kuin palvon homovastaista Jumalaa", hänelläkin on siis "Minun Jumalani"? Soppaa hämmentää lisää Paavi Franciscus, hänen mielestään homoseksuaaleja ei pidä marginalisoida tai tuomita heidän seksuaalisen orientaationsa perusteella. Hänen mukaansa homoseksuaalisuus ei ole synti sinänsä ja hyväksyy homopapit. Onko Paavillakin tämä Räsästen "Minun Jumalani", joka on epäjumala?

Paavi Franciscus kohautti jo aiemminkin tänä vuonna sanoessaan, että jopa ateistit ovat lunastettu Jeesuksen verellä, kaikki pelastuvat. Nykyisen Paavin puheet ovat Kirkon näkökulmasta niin outoja, että Paavia on jo sanottu antikristukseksi, joka Raamatun kirjoituksien mukaan "tasoittaa tietä" itse Saatanalle. Antikristus johdattaa ihmisiä harhaan salakavalasti, jopa asettuen Kirkon "sisään" (Vatikaaniin?). Antikristus ei vaikuta pahalta ja toimillaan harhauttaa ihmisiä.

Tältä pohjalta Paavin "Kaikki pääsevät Taivaaseen" jutut sekä uusimpana homomyönteisyys ovat pahasti vinossa siitä linjasta, mitä Kirkko on ennen vetänyt. Pyrkiikö Paavi näin hajottamaan kristinuskon viimeisetkin tukipilarit. Kristinusko romahtaa lopulta, syntyy jokin uskollinen kaaostila - Kirkolta menee uskottavuus, se vähäinenkin. Tämän jälkeen esiin astuu itse Saatana?

Tosi-TV johtaa dystopiaan?

Tosi-TV on liikenne- ja viestintäministeriön teettämän selvityksen mukaan suomalaisten maksuttomien TV-kanavien suurin yksittäinen ohjelmatyyppi. Toiseksi eniten ohjelma-aikaa saa ulkomainen fiktio ja kolmanneksi eniten viihde ja kevyt musiikki. Suomalainen televisiotarjonta 2012 -raportin mukaan tosi-TV -ohjelmien osuus valtakunnallisten ilmaiskanavien tarjonnasta oli 21 prosenttia. Ulkomaisen fiktion osuus ohjelmista oli 19 prosenttia, kotimaisen vain kaksi prosenttia. Viihteen ja kevyen musiikin osuus oli 14 prosenttia.

Suomessa nähtiin tosi-TV:n ensiaskeleita vuonna 1996, kun TV-historian huonoimmaksi ohjelmaksikin luonnehdittu Heartmix oli nähnyt päivänvalon. Heartmix oli käsikirjoitettua tosi-TV:tä. 2000-luku aloitti kunnolla tosi-TV:n valtakauden. Ensimmäisen kerran Big Brother esitettiin Alankomaissa syyskuussa 1999. Suomessa 2000-luvulla tosi-TV:n suuntaan askeleita otti Suuri seikkailu (2001-2005), joka oli melko pehmoa verrattuna maailmalla vuonna 2000 aloittaneeseen Selviytyjiin. Pitänee mainita, että Suuren seikkailun paria ensimmäistä kautta juonsi uuuh ihhana Taru "Hugo" Valkeapää. Suomen Robinson nähtiin vuosina 2004 ja 2005, jolloin Suomeen rantautui myös Big Brother. Näiden jälkeen tosi-TV valtasi ohjelmiston, kuin sieniä sateella. Nykyään tuntuu, että joka toinen ohjelma on tosi-TV:tä tai kisailuvisailua.

(1980-luvun lopulla TV:ssä aloitti Lain nimessä sekä Hälytys 911, nämä voidaan myös mieltää tosi-TV:ksi. Joku saattaa nämäkin muistaa. 1980-lukua aiemmat viritykset ovat lähinnä olleet piilokameraa, jos niitä voi kutsua tosi-TV:ksi.)

Nykyinen tosi-TV -hulina on sairasta. Tuorein tosi-TV, oikein liveseuranta nähtiin Lontoossa, kun prinssi Williamin ja herttuatar Catherinen vauvan syntymää seurattiin. Toimittajat odottivat sairaalan edessä noin kolme viikkoa vauvan syntymää. Oikein tiedemiehetkin ovat pohtineet vauvan sukupuolta, tälläinen voi jo johtaa vauvaähkyyn.

Päättyykö tosi-TV -buumi koskaan, turmeleeko se ihmiskunnan? Käykö meidän kuin Idioluutio-elokuva kaavailee kehityksemme kohti dystopiaa. Elokuvassa 2500-luvulla tosi-TV on taannuttanut ihmiskunnan älykkyyden, jopa nykypäivän tavis on siellä nero. Vuonna 2505 katsotaan TV:stä vain tosi-TV:tä, kisailuvisailuja ja muuta roskaa, ruokana on roskaruokaa, joka tekee ihmisistä lihavia. Sohvaperunat löhöövät vain sohvilla, juoden välillä Mountain Dew -virvoitusjuomaa, joka on syrjäyttänyt täysin veden. Virvoitusjuomalla koitetaan kasvattaa myös kasvit, koska vesi on niin ala-arvoista, että sitä on vain WC-pöntöissä. Vuonna 2505 vedellä ei ole siis mitään arvoa. Maailmasta on kadonnut kaikki järki ja asiallisuus, jos jaksetaan nousta sohvalta, niin voidaan piipahtaa muun muassa Pierumuseossa. Tällaistako kohti olemme menossa, kun tosi-TV tuntuu vain lisääntyvän?

Perigeum VS. Superkuu

Vuonna 2011 astrologi Richard Nolle toi medioille uuden sanan, superkuu. Silloin hän väitti superkuun aiheuttavan luonnonkatastrofeja.

Nyt on kuitenkin hyvä erottaa astrologia ja astronomia:

• Astrologia on tähdistä ennustamista.
• Astronomia on tähtitiedettä.

Richard Nolle on siis astrologi, ei astronomi. Hän on hypettänyt superkuuta niin paljon, että mediat tarttuivat siihen. Onhan superkuu mielikuvia herättävä sana, mutta se on vain astrologinen käsite. Tähtitiede ei tunne superkuuta.

Tähtitieteessä Kuu on perigeumissa silloin, kun se on lähinnä Maata kiertoradallaan. Perigeum on kappaleen kiertoradan piste, jossa se on lähinnä maata. Näin ollen täysikuuta, joka on perigeumissa, voitaisiin kutsua vaikkapa perigeumkuuksi. Perigeumkuu olisi tähtitieteellisempi nimitys, kuin astrologinen nimitys superkuu.

Silloin kuin katsot Kuuta, joka on lähellä Maata, silloin et katso superkuuta, vaan paremminkin perigeumkuuta. Superkuu on vain astrologinen tähtitaivaan asetelmakuvio.

Mediat kumminkin tykkäävät kaikista mahtavista sanoista, kuten super, mega, hyper jne. Perigeum ei ole niin hyvä sana herättämään lukijan kiinnostusta ja mielikuvia, jostain erikoisesta. Perigeumkuu olisi kumminkin looginen johdannainen tähtitieteen perigeum-ilmiöstä.

Muista seuraavalla kertaa, kun meinaat puhua tähtitieellisessä mielessä superkuusta, niin se on Kuu, joka on perigeumissa eli perigeumkuu.

Teki niin tai näin, pieleen menee

Vuonna 2010 Päivi Räsänen aiheutti joukkopaon Kirkosta surullisen kuuluisassa Homoillassa. Seuraava joukkopako tuli jo vuonna 2011 Älä alistu! -kampanjan vuoksi.

Nyt vuonna 2013 Kirkko onnistui taas tekemään piikin Kirkosta eroamisiin ja jälleen syynä oli homoseksuaalisuus. Tällä kertaa järisi lähinnä Kirkon sisällä, kun homopari siunattiin lähetystyöhön. Utsjoen seurakunta päätti irtisanoa sopimuksensa Suomen Lähetysseuran kanssa, koska kirkkoneuvoston mukaan Lähetysseura ei enää nauti seurakunnan luottamusta. Päätöksen taustalla on nimenomaan rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin lähettäminen lähetystyöhön.

Tämän kertaiseen eroaaltoon kuuluu lähinnä varmaan tosiuskovaiset heterot, kun aiemmin eroaalloissa ovat olleet homoseksuaalit ja tapakristityt. Koominen piirre tällä kertaa on, että tosiuskovaiset eroavat Kirkosta, mutta homoseksuaalit liittyvät Kirkkoon - he joita Kirkon on vaikea sulattaa.

Kirkon sisällä ei sulateta sitä, että homoseksuaalikin voisi levittää Raamatun sanaa maailmalla. Tällaisenko asenteen pitäisi sitten parantaa ihmisten käsitystä Kirkon suvaitsevaisuudesta? Lähetystyö on työtä, eikä työntekijää saa syrjiä mm. seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Suomessa noudatetaan yhdenvertaisuuslakia.

Kirkko kuulemma hyväksyy homoseksuaaliset ihmisinä, mutta eipä se siltä näytä ja tunnu, kun Kirkolla on niin vaikeaa homoseksuaalinen suhteen.

Teki Kirkko niin tai näin, pieleen menee...