lauantai 8. syyskuuta 2018

Chrome 69 ja Uusi välilehti -sivu

Googlen Chrome-selain juhli 10-vuotista taivaltaan 1. syyskuuta. Juhlan kunniaksi luvassa oli myös yllätys: jättiläismäinen päivityspaketti, joka sisältää muun muassa täysin uudistuneen ulkoasun. Menikö kumminkin jotain pieleen? Chromen "juhlaversio" 69 sisältää käyttäjäraporttien mukaan lukuisia ikäviä yllätyksiä ja bugeja.

maanantai 3. syyskuuta 2018

Rakettitiedettä ja sekoilua

National Geographic -TV-kanava on esittänyt Science of stupid -ohjelmaa. Ohjelman nimi on käännetty suomeksi Typerät videot. Sarjassa tieteen asiantuntijat kertovat, miksi jokin harmittomalta tuntuva temppu voi johtaa onnettomuuteen, itsensä satuttamiseen tai ainakin itsensä nolaamiseen. Jottei ohjelma jäisi pelkästään epäonnistumisten kirjoksi, sama asiantuntijatiimi antaa vinkkejä, kuinka samat temput voidaan tehdä onnistuneesti. Ohjelmaa juonsi aluksi Top Gearista tuttu Richard Hammond, mutta korvautui myöhemmin Dallas Campbelliin.

lauantai 25. elokuuta 2018

Venetsialaiset ja ilotulitus

Venetsialaiset on elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävä veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhla. Aikakauteta, jolloin huvilat olivat loistossaan juhlaa sanottiin myös Huvilakauden päättäjäiset. Nyttemmin huvilat ovat muuttuneet mökeiksi. Suomen rannikon ruotsinkielisillä alueilla pidetään kiinni Huvilakauden päättäjäiset -termistä, mutta Kokkolassa ja Pietarsaaressa käytetään nimitystä venetsialaiset. Juhla on levinnyt sisämaahankin nimellä venetsialaiset. Kokkola ja Pietarsaari on vääntänyt kättä, että kumpi paikkakunta on venetsialaisten pääpaikka, kummassa sitä ollaan juhlittu ensin. Kokkolan ja Pietarsaaren kiistely venetsialaisten alkuperästä meni niin pitkälle, että Kokkola rekisteröi venetsialaiset omaksi tavaramerkikseen vuonna 2000. Naapurikaupungissa suivaannuttiin tähän ja Korkein hallinto-oikeus määräsi lopulta Patentti- ja rekisterihallituksen purkamaan kyseenalainen rekisteröinti. Kokkola ei voinut omia yksinoikeutta koko rannikon juhlaan.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Ahvenanmaan kysymys osana Suomen historiaa

Vuodesta 1921 Ahvenanmaa on kuulunut Suomelle. Ahvenanmaa sai laajan itsehallinnon, mutta on osa Suomea. Vaikka Ahvenanmaa on Suomea, niin siellä suomen kieli on tabu ja kaikista maailman kielistä suomi on vihatuin - ainakin joidenkin mielestä. Ahvenanmaalla katsotaan kieroon, jos puhuu suomea. Toisaalta suomea on hyvä osata, mutta siitä ei kannata huudella kylillä. Ahvenanmaa on osa Suomea, mutta kumminkin sen ainoa virallinen kieli on ruotsi.

Huonekaluliike Jysk avasi liikkeen Ahvenanmaalle. Mainoskampanjoissa oli käytetty myös suomea, mikä ärsytti osaa paikallisista. Samaan kompastuskiveen on törmännyt Ahvenanmaalla oleva Kotipizza-yrittäjä. On ihmetelty, että miksi Kotipizza ei ole Hempizza ja jonkun asiakkaan mielestä suomalaista musiikkia ei saa kuunnella. Jopa suomenkieliset aukiolomerkinnät olivat liikaa.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

TV:n löytöretkiä joka lähtöön

Keskiviikkoisin Kutonen-TV-kanavalla tuli iltaisin Löytöretki tuntemattomaan- ja Mysteerien metsästäjä -ohjelmat peräkkäin.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Satumainen sadan vuoden Latela

Latela syntyi 2005, kun kaksi armeijasta kotiutunutta Lauria, Valkama ja Huttunen, perusti kimppatallin autojensa laittamiseksi. Tallia alettiin luontevasti kutsua Latelaksi. Pian siihen liittyi myös muita. Latelan innoittamana ja autokärpäsen puremana Huttusen pikkuveli Jorma perusti oman ikäluokkansa kaverien kanssa muutamaa vuotta myöhemmin oman tallinsa Pikku-Latelan.
Näin kuvataan Latelaa tuotantoyhtiö Filmaattiset Oy:n sivuilla. Latelan myötä tuli tutuksi Filmaattisen toimitusjohtaja ja tuottaja Juha-Pekka "JiiPee" Ristmeri, kun Latelan pojat solvasi häntä ja kuvausryhmä sai osansa myös - tosin osin ehkä käsikirjoitettujakin pätkiä. Filmaattiset on tuottanut myös Satuhäät-ohjelmaa, joka muuttui Unelmahäät-ohjelmaksi.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

Seitsemän nukkujan päivä

Suomessa vietetään unikeonpäivää 27. heinäkuuta. Valtakunnan virallinen unikeko heitettiin aamuseitsemältä mereen Naantalin vanhan kaupungin vierassatamassa perinteiseen tapaan. Vuotuisessa seremoniassa aaltoihin valahtaa henkilö, joka on tehnyt Naantalia tunnetuksi myönteisellä tavalla. Vuoden 2018 unikeko oli Turun Seudun Energiatuotannon toimitusjohtaja Tapani Bastman.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Jaakko ja kylmä kivi

Vanha kasku tähän alkuun. Mikä oli Sebedeuksen poikien isän nimi?

Jaakko heittää kylmän kiven veteen heinäkuun 25. päivä, mutta miksi Jaakko niin tekee? Jaakonpäivän takaa paljastuu jälleen Raamattu. Kalastaja Sebedeuksen pojat Jaakob (Jeesuksen serkku) ja Johannes, Jeesus valitsi heidät opetuslapsekseen.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

TV:n matkailuohjelmia

Pari vuotta sitten TV:ssä nähtiin Jarkko ja kuuro Amerikka -matkailuohjelma. Tänä vuonna se sai jatkoa. Tanja ja kuuro Eurooppa -matkailuohjelmassa seikkaillaan yhdeksässä Euroopan maassa. Ohjelman päähenkilö on kuuro Tanja Honkanen, joka on asunut viimeiset kymmenen vuotta Tukholmassa tehden pukusuunnittelijan töitä.

perjantai 13. heinäkuuta 2018

EU ja kesäaika

Kellojen kesäaikaan muuttamisen lopettaminen -kansalaisaloite eteni noin vuosi sitten eduskuntaan ja syksyllä aloitetta käsiteltiin eduskunnassa. Hallitus lähti ajamaan kesäajasta luopumista EU:ssa.

EU kyselee nyt mielipidettäsi siitä, pitäisikö kesäajasta luopua?

EU:n komission Avoin julkinen kuuleminen kesäaikasäädöksestä -kysely. Suomeksi kyselyn saa kyselysivun oikeasta reunasta Languages-valikosta - Suomi.

Vastausaikaa on elokuun 16. päivään saakka.