sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Trump- ja Biden-aikalinjat

ja Suomen "vaarallisimmat hörhöt"

Tämä kirjoitus taitaa olla ainakin osittain Donald Trump ja QAnon, Koronaviruksesta mikrosiruihin ja Salaiset kansiot avautuvat -kirjoituksien spin-off. Tekstissä ehkä leimaan tietyille henkilöille enemmän tai vähemmän hörhön leiman otsaan, mutta toivon, että heidän huumori kestää sen. Olenhan itsekin hörhö, ainakin joidenkin mielestä.

Koronaviruksesta mikrosiruihin -kirjoituksessa otin esiin mm. Kirsi Salon, Jyrki Pykärin ja Petri Paavolan. Heitä yhdistää MOT-ohjelman Meitä ette rokota -jakso, kyseisessä ohjelmassa vilahti myös muutama muukin (video, noin 2 tuntia) henkilö, kuten Yazka Love, Samuli Perälä ja Sofia Keitaanranta. Tulen myös mainitsemaan Vesa Äijälän (Wespa), mutta hän ei liittynyt tietääkseni MOT-ohjelmaan.

Huom:
Ennen kuin Meitä ette rokota -jakso tuli TV:stä ulos, oli MOT-toimittaja ottanut yhteyttä ainakin Yazkaan, Sofiaan, Jyrkiin ja Samuliin. Heille oli lähinnä vain ilmoitettu, että pätkiä heidän videoistaan näkyy ohjelmassa. Kaikki heistä oli vastannut kieltävästi, mutta se ei ollut auttanut, koska TV-ohjelmallakin on ns. sitaattioikeus, saavat näyttää pätkiä ilman lupaa.

Yazkaa, Sofiaa, Samulia, Jyrkiä ja Wespaa yhdistää sekin, että sosiaalisen median alustat ovat sensuroineet heitä, heidän videoitaan ja tunnuksiaan on poistettu. Miksi? Koska he ovat puhuneet mm. 5G:n vaaroista, koronahuijauksesta ja QAnonin salaliittoteorioista.

Jyrki ja Samuli (sosiaalisen median Hannu Karpo ja Ensio Itkonen... Jonnet ei muista), heillä taitaa olla kattava tietopankki ainakin rokotteista. Mutta mitä pahaa nuori Sofia (kyllä alle 30-vuotiasta voi sanoa nuoreksi?) on voinut tehdä? Sofia on ollut ikänsä ainakin piiloanarkisti, joka on kyseenalaistanut vähän kaikkea. Hän on puhunut 5G:n ja koronarokotteen vaaroista.

Wespa, tuo 2020-luvun Uuno Turhapuro. Wespaa olen tainnut näistä henkilöistä eniten silloin tällöin seurailla (juu, minä olen se varjo hämärillä kujilla). Wespalla on ollut aaltoilevaa some-elämää. Oli 2012-hype, jonka jälkeen hypättiin Rauni-Leena Luukanen-Kilden kelkkaan, taisi siinä ohella olla Kalevi Riikonenkin jne. Päädyttiin aallon pohjalle, mutta löydettiin taide ja Wespa perusti Suomen Galaktisen liiton (SGL). Wespa on säätäjämies.

Yazka Love (Pinky and the Brain -sarjan Brain) on superhörhö, joka istuu videoillaan Illuminati-lippis päässä. Yazkan kohdalla "hörhö" ei ole ainakaan alentava termi. Hän on kasvanut salaliittoteorioiden keskellä, ahminut niistä tietoa. Yazka on perillä kaikesta... tai ainakin hänellä on kaikesta oma mielipide. Hän on niin syvällä salaliittoteorioissa, että häntä on turha yrittää kaivaa sieltä pintaan. Yazka ei ole neverhöördihörhö, sillä hänet voi muistaa 1990-luvulta TV:stä. Wilma Schlizewski saattaa liittyä jotenkin Yazkaan, mutta se on toinen tarina (tätäkään jonnet ei muista, kuten Samae Koskinen laulaa).

Vakavasti puhuen, Yazka tietää mistä puhuu. Vaikka olenkin joissakin asioissa hiukan erimieltä, niin rispektit Yazkalle, tietoa löytyy. Illuminati-lippiksellekin löytyy looginen selitys, hän tiedostaa mitä ympärillä tapahtuu. Yazka ei ole rokotevastainen, vaan rokote-epäileväinen - kuten ehkä minäkin.

5G-YHTEYDET
Edellä mainitut henkilöt ovat puhuneet 5G:n haitoista ja sensuuri on iskenyt esimerkiksi YouTubessa. 5G:stä voisin itse mainita sen verran, että minulla itselläni on 5G-nettiyhteys. Koronarokote ja 5G liitetään usein myös yhteen - mikrosiruteoriaan en usko. 5G-säteilyn haitoiksi luetellaan varmaan noin 20 ympäripyöreää oiretta. Kyllä aina niistä muutama voi olla jokaisella, mutta eri asia on, että mistä mikin oire johtuu - en lähtisi heti syyttämään 5G:tä. Yleinen epämukavuus on tulkinnallinen 5G-oire.

Sähköherkkyydestäkin ollaan montaa mieltä.

AIKALINJAT JA 3D-, 4D- JA 5D-TIETOISUUSTIHEYDET
Yazkalta ilmestyi alkuvuodesta mielenkiintoinen video aikalinjoista ja valinnoista (video, noin 24 min). Itse olen ollut niistä tietoinen noin 15 vuotta, mutta ehkä suurimmalla osalla lukijoista käsitteet viuhuvat hilseen yli. Alkuun siis pieni info niistä:

D = DENSITY = TIHEYS/TAAJUUS
Tässä yhteydessä D ei ole Dimension eli ulottuvuus, mutta silläkin nimellä sitä näkee kyllä sanottavan. 3D on tietoisuustiheystaajuus, jossa ihmiskunta on elänyt, mutta 2000-luvun puolella on alettu puhua, että tietoisuutemme on nousemassa 4D- ja 5D-tietoisuuteen. 3D:ssä on pahuutta, ahdinkoa, sotia jne. 4D:n kautta 5D:hen, jolloin pahuus kiehuu pintaan ja pahuus poistetaan. Ihmisten aivot alkavat ottaa vastaan korkeamman valon tietoisuustiheystaajuutta, yleinen ymmärrys nousee.

AIKALINJAT
Aikalinjoja on lukematon määrä, jokainen valintasi luo uuden aikalinjan. Näin ollen kaikki mahdolliset vaihtoehtoiset elämät ja historiat on olemassa. Aikalinjat kulkee vierekkäin, haarautuvat omiin polkuihinsa ja alipolkuihin.

Kun käännyt risteyksestä oikealle, niin samalla luot aikalinjan, jossa käännyitkin vasemmalle. Mutta koska tietoisuutesi fokusoitui (päätti) kääntymään oikealle, niin et voi tietää miten etenee se aikalinja, jossa käännyitkin vasemmalle. Ainakaan 3D-tietoisuus ei pysty havaitsemaan muita aikalinjoja, jossa on itse tietoisesti. Tätä miettiessä saattaa aivot tiltata.

RINNAKKAISULOTTUVUUDET
Kun istut siinä tietokoneellasi, saatat olla yksin, mutta rinnakkaisulottuvuudessa juuri siinä kohtaa saattaa olla vilkas tie ja lävitsesi kiitää autoja. Voit istua tietokoneesi kanssa merenpohjassa tai vuorenhuipulla. Koet sen ulottuvuuden, johon sinut on ankkuroitu. Aurinkokunnassa saattaa olla planeettoja, joita emme voi havaita ihmisaisteilla. Juuri tällä hetkellä saatamme ajelehtia jonkin suuremman planeetan läpi ja emme tiedä siitä mitään.

Nyt kun kaikille on kristallinkirkkaan selvää, että mistä puhutaan, voidaan jatkaa asiaa.

Yazkahan on anon eli QAnon-henkilöitä ja Trump edustaa hänelle pelastusta (Trumpin avulla/kautta) maailman pahuudesta. Yazkalle Biden edustaa pahuutta ja diippareita (deep state). Diippareiden hallinnoima eliittiporukka pyörittää maailmaa ja orjuuttaa ihmiskuntaa. Deep stateen liittyy saatanallinen pedofiilikultti tai se on jo jotain muuta kuin kultti. Koska salaliittoteorioiden mukaan maan alla on valtavia tunneliverkostoja, joissa on vankina miljoonia lapsia. Lasten pelon avulla saadaan eliittiporukan suosimaa adrenokromi-huumetta (Pizzagate). Maailma on korruptoitunut (QAnoneilla on todisteita tästä) ja Donald Trump on "pelastaja" jne. Näin lyhyesti sanottuna.

Valtaosa ehkä ajattelee hieman toisin. Donald Trump sekoitti Yhdysvaltoja ja maailmaa neljä vuotta, käyttäytyi kuin 6-vuotias lapsi - oli arvaamaton. Biden pelastaa tilanteen, ei voi olla huonompi kuin Trump oli.

Tarkennus:
Yazka ei välttämättä ole Trumpin ykkösfani, mutta koska muutakaan parempaa tietä ei ole paljastaa maailman pahuutta, niin tapahtukoon se Trumpin avulla. "Pelastaja" ei ole välttämättä oikea termi, mutta käytän sitä, jotta asian ydin selviää paremmin. Yazka ei voi sietää Bidenia, koska Yazka on saanut selville tutkimuksissaan niin paljon ikäviä asioita Bidenista.

1. aikalinja
Tammikuun alussa Yazka kehotti ihmisiä fokusoitumaan aikalinjaan, jossa Trump valitaan presidentiksi tammikuun 20. päivä. Mikäli Trump jatkaa vallassa, niin silloin kaikki muuttuu paremmaksi. Trumpin johdolla pahuus vangitaan, mukaan lukien Biden, Obama, Clinton ja lukuisat muut henkilöt ympäri maapalloa vangitaan. Rahatalous romutetaan ja voimaan tulee Nesara/Gesara. Öljyteollisuus vedetään alas ja saamme vapaaenergiaa (ilmainen sähkö) jne.

2. aikalinja
Jos Biden valitaan, niin pahuus jatkuu ja syvenee. Koronarokotteella kaikki ihmiset myrkytetään ja mikrosirutetaan. Suurin osa ihmisistä saattaa kuolla ja lopulta Saatana hallitsee maailmaa - pahuus voittaa.

3. aikalinja
Koska Yazka on QAnon-henkilö, unohti hän kolmannen vaihtoehdon, johon minä uskon. Trump olisi ollut tuhon tie ja kun Bidenista tuli presidentti, niin voimme olettaa, että pohjalta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Bidenin kaudella näemme muutoksia parempaan päin.

Bidenilla ei kyllä ole helppoa, koska Yhdysvallat on pirstaloitunut, ei ole helppoa liimata kasaan. Trump voi ehkä yhä laittaa kapuloita rattaisiin, villitä kannattajiaan, joka vaikeuttaa Bidenin työtä. Näillä näkymin Bidenia ei vangittu, mutta Trumpia uhkaa nyt monet oikeudenkäynnit ja ehkä hänen bisneksetkin kokevat pahoja romahduksia - noin 1,1 miljardin velat jne.

Tarkennus:
Yazka ei ole voinutkaan kuvitella kolmatta aikalinjaa, koska se on täysin mahdoton vaihtoehto hänelle.

Paradoksi
Jos maapallosysteemissä aikalinjat toimivat, kuten nyt oletetaan, niin törmäämme paradoksiin tai johonkin Mandela-efektin kaltaiseen ilmiöön. Minä sain toteutumaan omassa todellisuudessani 3. aikalinjan, jossa Biden valittiin presidentiksi ja Trump jätti Valkoisen talon. Tässä aikalinjassani Yazka voi miettiä, että eihän näin täytynyt käydä.

Toisaalta Yazka saattoi itse saada toteutumaan 1. aikalinjan ja siinä todellisuudessa minä ehkä mietin, että ne huhut olivatkin sittenkin totta.

Nyt tässä minun todellisuudessani voin vain havaita sen Yazkan, joka mukailee tämän minun todellisuuden asetuksia. Vaikka tämän todellisuuden Yazka voi olla hämillään, niin häntä saattaa lohduttaa, että hänen omassa fokusoidussa todellisuudessa hän on iloinen, kun Biden vangittiin jne.

Tästä kaikesta herää kysymys, onko olemassa muuta kuin minä itse, luon itse ympärilleni todellisuuden. Muut henkilöt on vain jonkin simulaation tuotosta. Onko edes itseäni olemassa?

Mitä spekuloitiin tapahtuvan
13.-20.1.2021 välisenä aikana sanottiin tapahtuvan suuria asioita. Maailmalla oli kuulemma laajoja sähkökatkoja, joiden aikana eliittiä vangittiin. Vatikaanin sanottiin olevan pimeyden keskittymä ja paavikin jo vangittiin.

Kiinassa pato piti tuhota avaruudessa olleella superaseella, padon alla oleva negatiivinen tukikohta tuhoutuisi. Maailman valtamediat piti lopettaa, koska ovat vain valemedioita, palvelevat pahuutta.

Bidenin virkaanastujaiset täytyi huipentua Bidenin ja muiden eliitiin kiinniottoon, josta alkaisi kolmen päivän pimeys. TV:stä tulisi kolme päivää todisteita mm. vaalivilpistä ja muista rikoksista, joita tämä pahuuden johtama eliitti on tehnyt. Rahatalous oli määrä lopettaa, kultatalouden varat löytyvät Vatikaanin alta suurista tunneleista, johon erilaisia aarteita on varastoitu vuosisatojen ajan.

2020-LUVUN SENSUURI
Rauni-Leena Luukanen-Kilde sai puhua mitä vain 20 vuotta sitten ja vielä 10 vuotta sitten, eikä media koittanut sensuroida häntä. Tosin Rauni kertoi, että joltain taholta häntä yritettiin vaientaa. 1990-luvulla jo Rauni-Leena puhui ihmisiin laitettavista mikrosiruista. Vuonna 2009 Rauni-Leena varoitteli ihmisiä ottamasta rokotteita. Vuonna 2016 hyppäsimme Trumpin johdolla totuudenjälkeiseen aikaan, jossa jokainen tuntui saavan päättää omat faktansa.

Vuonna 2020 ilmestyi koronavirus, josta QAnon sai lisää bensaa nuotioonsa ja kasvoi. Voidaan sanoa, että vuosi 2020 oli QAnonin vuosi - salaliittoteoriat saivat näkyvyyttä hyvin. 5G- ja rokotevastaisuus yleistyi. Suomeenkin kantautui äkkiä tietyt salaliittoteoriat keväällä 2020.

Vuonna 2020 muuttui jokin, näistä hörhöistä tulikin vaarallisia, koska he pystyivätkin vaikuttamaan ihmisiin, heitä ei enää voitu ohittaa vain nauramalla - alkoi massasensurointi somealustoilla.

Harmittoman oloiset Yazka, Sofia, Wespa, Jyrki jne. ovat kokeneet videoidensa vuoksi sensurointia. Ensimmäisiä sensurointeja hiukan ihmettelin, että onko Suomessakin niin varteenotettavaa kamaa, että se olisi jo jotenkin vaarallista. Tällainen pieni rupunen Suomi.

En allekirjoita heidän kaikki väitteitä, mutta ymmärrän kyllä heitä, heillä on sama "tekemisen palo" kuin minullakin on. Kun uskoo omaan juttuunsa ja sisäistää olevansa oikealla polulla, niin silloin sitä luo omaa juttua. Minäkin olen jaksanut kirjoittaa blogia vuosikaudet, koska koen sen olevan minun juttuni levittää tietoa, josta joku voi saada kipinän kiinnostumaan jostain. Minuakin on yritetty vaientaa noin 10 vuotta sitten, mutta se on jo pidempi tarina - en luovuttanut silloinkaan, koin olevani oikeassa.

YHTEENVETOA
Koska alitajuntani ei pitänyt mahdollisena skenaariota, jossa 20. tammikuuta Trumpista tulisi presidentti, niin ajauduin aikalinjalle, jossa Biden vannoin käsi Raamatulla virkavalan. En täysin sulkenut pois muita mahdollisuuksia, mutta ehkä 90 % odotin Bidenista tulevan presidentti.

Olen tällainen rajapinnanliitäjä, seuraan valtamediaa, mutta myös vaihtoehtomedioita - pysyn kärryillä, että missä mennään. Vaihtoehtomedioissa on mielenkiintoisaa lukea erilaisia spekulointeja ja verrata mitä valtamedia sanoo aiheesta. Luotan valtamediaan, siinä kohtaa poikkean ehkä osasta hörhöistä - johonkin on pakko luottaa. Tosin, kaikkea täytyy punnita, on asioita, joissa tiedostaa, että miksi näin uutisoidaan. Joissakin uutisissa on selvästi valittu tietty linja. Keväällä 2020 painotettiin ettei maskeilla tee mitään, mutta mitä muutakaan meille oltaisi voitu tiedottaa, kun maskeja ei ollut. Syksyllä 2020 tuli maskisuositus, mutta kun katsoo tilastoja, niin voi ehkä todeta, ettei maskit välttämättä auta. Ei siis sokeasti kannata niellä ihan kaikkea.

Huom:
QAnonit sanovat, että valtamedia on valheellista roskaa - ei kannata lukea. Valtamedia ei uutisoi oikein ja kaikesta mitä tapahtuu. Valtaosa QAnonien omista jutuista on spekulointia, arvailuja ja teoriaa. Eihän valtamedia voi pohjata uutisiaan spekuloinnille ja huhupuheille. Valtamedialla on yleensä kunnon lähteet, mutta joidenkin mielestä ehkä väärät lähteet. Lehdissä pitäisi olla jokin spekulointiaukeama, niin QAnonitkin olisi ehkä tyytyväisiä.

QAnonien narratiivi on lähellä Raamatun sanomaa (Matt. 24:3, 6-8). Tulee aika, jolloin pahuus ajatetaan nurkkaan, jolloin se kiehuu esiin - pahuus lisääntyy. Nurkkaan ahdistettu peto ei enää pääse pakoon, vaan se pyrkii tekemään viimeisen hyökkäyksen. Niin täytyy käydä (sanoo Raamattu), jotta pahuus lopulta häviää ja Valo voittaa. Tämähän voisi tarkoittaa QAnonien näkökulmasta, että ns. diipparit vangitaan ja heidän teot paljastuu.

Trumpista alkaa parempi maailma -tarinaan uskoo pieni määrä ihmisiä, mutta iso määrä ihmisiä uskoo Raamattuun. Teoriassa kummassakin tarinassa on yhtymäkohtia, mutta vain Raamatun kautta se voidaan sulattaa paremmin.

Yazka, Sofia, Jyrki, Wespa jne. ovat puhuneet 3D-, 4D- ja 5D-tietoisuuksista. Tämän teorian miellän sopivan hyvin itselleni, olen lukenut kanavointeja enemmän ja vähemmän. Sopii hyvin minun ehkä hieman gnostilaiseen ajatusmaailmaan, johon sitten tietenkin liittyvät myös avaruusolennot jne.

20. tammikuuta oli ja meni, mitään ei tapahtunut... vai tapahtuiko sittenkin? Villeimmät huhut kertovat, että TV:ssä meille näytettiin etukäteen kuvattu näytelmä. Biden vannoi virkavalansa, mutta ei ole kumminkaan kuin "nukkepresidentti". Trump siirsi vallan väliaikaisesti armeijalle, Biden vain näyttelee rooliaan nyt tässä suuressa näytelmässä, jonka hän tulee häviämään tai oikeastaan Bidenin kohtalo on jo sinetöity. Kun katsoo QAnonien todistenippuja netin uumenissa, niin niiden perusteella Bidenilla ei ole mahdollisuuksia selvitä, on vain ajan kysymys, milloin tehdään suuria käänteitä maailmassa.

Uusi suuri päivämäärä on 4.3.2021, siihen mennessä tai silloin viimeistään Trump astuu uudestaan presidentiksi. Sitä aiemmin tapahtuu suuria käänteitä. Tässä on vain yksi aukko, koska minäkin tiedän näitä suunnitelmia, niin miksi ei myös diipparit tietäisi? Joten jos jotain on meneillään kulisseissa, niin silloin kyseessä on sekava ja monitasoinen käsikirjoitus, joka suuntaan heitellään disinformaatiota - kukaan ei tiedä mistään mitään.

Kuinkahan monta kertaa voidaan sanoa uusia päivämääriä, kunnes uskottavuus menee? No, onpahan taas jotain mitä odottaa. Odotan kyllä, että tänä vuonna meille julkistetaan Valon galaktisen liiton olemassa olo. Tämän toteutumisen ehtona voi olla, että Trump on jälleen presidentti ja pahuus on voitettu.

Se on kyllä totta, että maailmanmenossa ei ole mitään järkeä, jotain pitäisi tehdä. Jos muutos tarvitsee Washington D.C.:n jyräämistä, niin mikäs siinä sitten.

Kun tarpeeksi paljon spekuloi ja keksii vaihtoehtoja, niin varmasti joku osuu kohdalle.

30 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin olen epäileväinen koronarokotteesta, lähinnä siksi ettei sitä ole kunnolla edes tutkittu, en siksi että siinä olisi pikkuisia robotteja tai meitä valvottaisiin 24/7 olen jo antanut luvan BigBrotherille että valvo pois!

    MOT on hyvä ohjelma.
    Ihan oikein että nuita vaahtoilijoita kuten Trumppaus saa tuta ettei ihan kaikkea kannata twiitata/tehdä tubevidee etc.
    Ohoh olen itsekin seurannut paranormaaliblogia, mutta en ole sisäistänyt näitä videoita.
    Yatzka androgyyni en olisi tunnistanut häntä ja milloin hän otti Loven käyttöön?`
    Olen kirjoittanut sinne kokemuksia mutta tuntuu ettei blogia päivitetä mitenkään.

    Itse en ymmärrä rokotevastaisuutta, olen itse saanut pienenä rokotteen joka otettiin juuri käyttöön, aikuisena ajattelisin olin koekaniini.
    Koronarokote on jotenkin juosten kustu rokote onko?

    Sitten nyt ärsyttää kun mun suosikkini Arnold Schwarzenegger kehuu – "Come with me if you want to live!" kun sitä rokotetta ei saa vaikka haluaisikin.
    Jos rokotteet lähtee vanhuksista ensin tiedä sitten koska sen saisin joskus ikuisuuden jälkeen tai kiinnostaa onko mulla vasta-aineita koska epäilen vahvasti sen sairastaneeni enhän ikinä ole ollut niin pitkään niin sairaana kun olinkin!

    Mutta aikalinjat ja rinnakkaisulottuvuudet kiehtoo paljon!
    Mua häiritsi kun näin tänään "Piden on USA:n presidentti. Hänen valintansa on avain uuteen, parempaan ja vapaampaan maailmaan."
    Mikä on Piden, kirjoitukset pitää katsoa ettei ole noin rankkaa virhettä piden syö panaania varkut jalassa voliotöttörö päässä-tyyliä!
    Muutoin kirjoitusvihreet ei häiri, paitsi omat.

    Koronavirus putkahti maailmaan 2019 joulukuussa. Saaden nimen Covid-19.
    Hirveä tuo koronavirus lukuina!

    Noh itse pidän jokseenkin nuista päivämääristä lähtien Maya-kansan maailmanlopuista.

    Jos 4.3.2021 on uusi suuri päivämäärä, voiko se olla että Trumppaus joutuu linnastaan linnaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koronarokote tehtiin huippunopeasti ja kaikki kilpaili, että kuka ehtii tekemään ensimmäisenä rokotteen. Testausvaiheelle ei jäänyt juurikaan aikaa. Virus myös muuttuu, niin kuinkahan rokote tehoaa muuntovirukseen (uusi jännä sana) jne. Lääkefirmat tuntuvat ajattelevan vain rahaa.

      Katsoitko Putousta, siinä Biden papparainen oli Pidee =)

      Jos haluat jännitystä elämään, niin parhaillaan maan alla käydään ns. tunnelisotia - tai niin väitetään. Sotajoukot räjäyttelevät maan alla diipparien tunneleita ja tukikohtia. Tämän vuoksi ehkä Kouvolassa maa järisi.

      Joidenkin mukaan 20. tammikuuta alkoi 10 päivän pimeys (pinnan alla tapahtuu) ja loppukuusta alkaa tapahtua pikku hiljaa outoja juttuja, kohti maaliskuuta.

      Trumpin kuuluisa Cokis-nappi katosi Bidenin työpöydältä. Tosin, se ei taida olla Cokis-nappi, sillä se on ollut kauan ennen Trumpia. Muut presidentit ovat pitäneet nappia esillä, mutta miksi ei Biden.

      Poista
  2. ”Emme voi jäädä jälkeen”-kilpajuoksu.

    Putous onkin ihan erikseen, muussa mediassa en pidä Pidenistä.

    En usko tunnelisotiin, mutta meinasin paljastaa järinän syyt ja syyttää kouvolalaista ystävääni, mutta jos järinät ovat jatkuneet 1700-luvulta alkaen niin voisin uskoa että pikkujärinät johtuukin tunnelisodista.
    Niin Pariisin alla kuin hesassakin on mittavia tunneliverkkoja, olisi ihme jos niissä ei ole kamaraisia ja tantereisia.
    Niin miksei koko Suomen alla olisi tunneliverkostoa, tai koko planeetan alla, jos kerta on merenalaisia tunneliverkostojakin..Ee Ee sanoisi muinainen egyptiläinen pappi.
    Mielenkiintoinen on Underground Railroadkin oikea Terrafirma.

    Trumppauksen cokisnappi otsikon näin mutten ajatellut että se on oikeastikkin cokisnappi.
    Aika koukussa hän onkin.
    Luulin että kyseessä oli se punainen nappi jota painaessa syttyy kolmas maailmansota.

    VastaaPoista
  3. Oxfam: Koronapandemia uhkaa tuomita miljoonia köyhyyteen vuosikymmeneksi, ellei talousjärjestelmää uusita.

    VastaaPoista
  4. Maailman kymmenen rikkaimman ihmisen tulisi estää maailman ihmisiä putoamasta köyhyyteen viruksen takia ja maksavat rokotteet kaikille!

    Koronarokotteesta ihmisiä kuollut rokotusten jälkeen, "ei kuulema rokotteen takia vaan heillä oli tauti ennen rokotusta."
    Jotenkin selittämisen makua!

    Pääministeri Sanna Marin esitteli kolmiportaisen mallin, jonka viimeisellä portaalla voitaisiin ottaa käyttöön Marinin mukaan ”äärimmäisiä” toimia, kuten ulkonaliikkumiskieltoja.

    Itse luin jos määrätään karenssiin ja pokkuroi sitä vastaan, voi joutua jopa vankilaan 3kk.
    Ööh miten se tarkistetaan jos tarvii koira ulkoiluttaa tai käydä ostamassa tupakkaa?
    Itse sain koronavilkun piipparoimisen että olen altistunut koronalle se olikin jännä juttu kaiken kaikkiaan, noh aika hyvin kykenin olemaan karenssissa, vain yksi kyläily kun kyläilyn henkilö ei muka tiennyt vaikka sen sanoin..ainoa mikä kiinnostikin oli älä kiroile, sanoin kai pari kertaa hitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi, että saa liikkua omalla tontilla, jos pysyy kaukana muista.

      Enpä usko, että Suomessa kovin äkkiä päädytään ulkonaliikkumiskieltoon.

      koronarajoituksia vastustavat mellakat jatkuvat Hollannissa jo kolmatta päivää.

      Italiassa aukesi 50 000 ravintolaa vastoin lakia.

      Poista
  5. Tämä on liian kova pähkinä purtavaksi, toisaalta paheksun Italian ravintolatouhua, toisaalta ymmärrän.
    Ihmiset eivät tahdo sulattaa paapomista, tai että normia rajoitetaan kuten onkin, se jos mikä synnyttää hämyisiä salaliittoja että rokotteesta tulee pikkuroboja jotka määrää kaiken, on varmaan suora yhteys tähtien taa.
    Aika rajua kun katsoo kuvia voisi luulla että kysessä onkin The Purge-Anarchy, tai Zuivering anarchie- leffan kuvaukset!

    VastaaPoista
  6. Yhdysvalloissa puhaltavat uudet tuulet, presidentti Biden muuttaa vauhdilla edeltäjänsä päätöksiä.

    Donald Trump hieroi sopua republikaanijohtajan kanssa ja lupasi auttaa puoluetta nousemaan enemmistöasemaan edustajainhuoneessa.

    VastaaPoista
  7. Biden kumoaa Trumppauksen aikansaannoksia vasemmalla kädellä.
    Luin palstaa jossa lapset saavat kysyä kaikkea kuten kummalla on enemmän valtaa presidentillä vai maan rikkaimmalla?
    Perustuslaki määrittelee presidentin vallan eri tavoin eri valtioissa.
    Esim jenkeissä ja Venäjällä pressa pystyy vaikuttamaan uusien lakien sisältöön paljon enemmän kuin Suomessa, jossa pressa ei ehdota lakeja eduskunnalle.
    Taitaa olla tärkein tehtävä johtaa ulkopolitiikkaa, joka voi joskus estää sodan.
    Jos rikas omistaa suuren osan yrityksestä, voi hän vaikuttaa mitä tapahtuu firmansa työntekijöille, suurin haaveeni... sen verran olen lukenut entisistä vaikuttavista patruunoista sun muista.
    Rikkaat voivat myös lahjoittaa varoja lastensairaalalle siten lahjoittajalla on valtaa siihen, monenko lapsen sairaudet voidaan hoitaa.
    Uskon että rikkailla on enemmän valtaa.

    Olen miettinyt parin maan kuninkaallisia, varmaan he voisivat vaikuttaa enemmän moneenkin asiaan, ja siitä huvittunut että joululahja brittien kuninkaallisilla voi olla jopa emborulla. Sitä ajatellen kylläpä Ellulla on huumorintajua vai onko hän sittenkin vain pihi?

    En ihmettele miten niin pienessä maassa on niin törkeesti koronaa, kun talot ovat bygattu toiseen taloon kiinni!

    Englannin kuninkaallisista pidän, mutta miksi heillä on lahjatavarapuotikin, tarjosivat sitruunakakkuohjetta, varmaan ihanan Queenin lempparia, tosin löysin puodista kiintoisia tuotteita, mutta brexitin takia hieman emmin.
    Äkkiä on vain nicker ja pennyt £, voisipa meillekkin tulla markat ja pennit.
    Markka 1860-2002 hautajaisista jäi mulle pari markkaa laariin, omistan myös pari markan seteliä. Ala-asteella ope kierrätytti vanhoja seteleitä joissa oli nakuja ihmisiä pellolla, niin muistelin. Löysinpäs eurokolikot. com waat monet tuotteet finito.
    Pieni kuukkelointi toi esiin 100mk setelin 1922.

    Vaikka valuuttakerroin punnalle on about 1,13 euroa, mutta eurot söi meidän valuutan 10 euroa on about 60 mk mutta totuus on toinen 10 euroa on kuin 10 mk.
    Kyllä jännitin eurojen tuloa, pelkäsin etten osaa ikinä kuljetin pitkään lompakossa euromuunninta, siltikin laskin päässä.

    Biden btw sanoo ilmastonmuutos on true story, kuten Trumppaus ei suostunut näkemään koko asiaa. Mites muurin käy, mureneeko, olen ymmärtänyt Biden on mamujen puolella.
    Biden on vähänkuin Obama, taitaa saada paljon hyviä asioita aikaiseksi, vaikka varmaan oli vaikeaa astua Trumpan tallomaan paikkaan, ai että nauran vieläkin kun Spitting imagessa Trumppa ansoitti white housen huoneen Bidenille, mutta joutuikin itse ansoihin XD
    Toivon todella Bidenin saavan oikeasti asioita paremmaksi, diktaattorin aika oli väistyä.

    VastaaPoista
  8. Biden vaati oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin välitöntä vapauttamista ja varoitti venäläisiä yrittämästä enää Yhdysvaltojen vaalien häiritsemistä.

    VastaaPoista
  9. Ai siis Bidenkin ollut sitä mieltä että jenkkien vaaleja häiri venäläiset, olin pitänyt sitä Trumppauksen puheina, kyberhyökkäykset ja kansalaistensa myrkytykset noh vm uskon.

    Aiheuttiko Biden jotain pahaa (pelkään sitä)kun ilmoitti Yhdysvaltojen lopettavan Saudi-Arabian aseistamisen Jemenin sodassa, jota hän nimitti ”humanitaariseksi ja strategiseksi katastrofiksi”.
    ”Tämän sodan on loputtava”, Biden sanoi.
    Kuitenkin voidaan myydä puolustukseen tarkoitettua aseistusta, mutta sunnimonarkian tukeminen ilmasodankäynnissä ja jenkkiläisillä hävittäjillä Jemenin hutheja vastaan loppuu-Onko tuo sanahelinää?
    USA Lopettaa tuen mutta tulee edelleen tukemaan Saudi-Arabiaa.

    Trumppaus puolusti Saudi-Arabian aseistamista mm siksi että aseteollisuus toisi jenkeille työpaikkoja. Höpöhöpö, T haluaisi että maapallolla olisi vain muutamia diktaattoreita ja ikuisen vallan vallassa olevia.

    Miksi T ajattelisikaan pitemmälle asiassa, koska ei kykene näkemään metsää puilta.
    Jemen jonka sota on niinkin uusi 2014 puhjennut ja sodassa kuollut yli satatuhatta! Oi jos omistaisin taikakepin!
    Jemen joka on niin kaukana hyvinvointimaista, koskeeko se meitä?
    USA ilmoitti, että se aikoo poistaa terroristimääritelmän Jemenin huthiliikkeeltä, koska Jemenissä vallitsee humanitaarinen kriisi. Huthien lisääminen terroristilistalle oli yksi Trumpan hallinnon viimeisistä päätöksistä.
    Liittyykö sota nälänhätään, vai liika väestö? Jos sota loppuu loppuuko nälänhätä?
    Yhdysvallat ryhtyi avustamaan Saudi-Arabiaa Jemenin sodassa jo Obaman kaudella.

    BTW Biden oli Obaman kaudella varapressa ja siten itse luomassa sotkua, jota hän nyt kutsuu humanitaariseksi ja strategiseksi katastrofiksi.
    Kuitenkin kaikki suhmuroi kaikkien kanssa, -Jenkit kumartaa Saudi-Arabiaan ja samalla pyllistävät muualle.

    Ee ee..olenko seonnut olen alkanut pitämään vähän Trumpasta ja olen aina pitänyt Putinista, vaikka sen pitäminen on horjunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellistä on, että Suomikin myy aseita Lähi-Itään.

      Marginaalimediat ylistävät Trumpia ja haukkuvat Bidenia (kuuluu pedofiilieliittiin jne.). Vaikea sanoa, että miten asiat ovat, ennen kuin valtamedia uutisoi aiheista. 4.3. odotellessa =)

      Venäjän maineen pilaa maan johtaja eli Putin.

      Poista
  10. Mitä Ruotsi tekee suomalaisilla aseilla?
    Ylläri että Jenkitkin saa suomalaisia aseita ne varmaan kierrättää myyden voitoilla ne Arabiemiirikunnnille!
    Minusta pitäisi koko asetehtailu lopettaa, tuntuu paluulta jonnekkin sota-aikaan kun naiset sai valmistaa pommeja, miehet soti.
    Nyt iski maailmanahdistus!

    Sodat jatkuu niitä kannustetaan, saattaa olla että maapallo räjähtää, järinät ovat lisääntyneet, maankuorelle riittää.

    Olen maalannut kauhukuvia parille jos tosiaan maankuori rakoilee talosi edustalla, hottia magmaa valuu puroina kaikkialle, mikä mahdollisuus sulla olisi pelastautua?

    VastaaPoista
  11. Yhdysvaltojen pankkijärjestelmän ydin pimeni.

    VastaaPoista
  12. Yhdysvalloissa senaatin republikaanit ovat äänestäneet kumoon Capitol-kukkulan valtausta tutkivan riippumattoman komission luomisen.

    VastaaPoista
  13. Biden kuvailee Texasin äänestysrajoituksia hyökkäykseksi demokratiaa vastaan.

    VastaaPoista
  14. Biden joutui Yhdysvalloissa tulilinjalle Afganistanin takia – heikko tiedustelu herättää epäilyksiä niin salaliitoista kuin koko ulkopolitiikasta.

    VastaaPoista
  15. Ex-presidentti Donald Trumpin Venäjä-suhteista räjähdysherkkiä väitteitä esittänyt Euraasia-asioiden analyytikko Igor Danchenko pidätettiin.

    VastaaPoista
  16. Luin että mitä Biden ei saanut vuonna 2022 ratkaistua, ei sitä saa nytkään.
    Jos Trumppaus vei mukanaa vähän X-filesii niin onko Bidenillä dementia sillä hän jätti entiseen firmaansa X-filesii.
    Tiedustelupaperit käsittelevät CNN:n tietojen mukaan muun muassa Ukrainaa, Irania ja Britanniaa.
    Biden sanoi asiakirjalöytö tuli hänelle yllätyksenä. Eeee...

    Yhdysvaltojen lain mukaan varapresidentin on luovuttava virallisista ja salaisiksi luokitelluista asiakirjoista, kun hän lopettaa tehtävässä. Aijai Biden!
    Virkakautensa päättyessä Yhdysvaltain presidentin tulee luovuttaa kaikki asiakirjansa ja sähköpostinsa Yhdysvaltain kansallisarkistoon Aijai Trumppaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhemiehen valinta vaati 15 äänestystä - yleensä se vaatii vain yhden äänestyksen. Joe Bidenilla tulee olemaan vaikea loppukausi. Varsinkin, kun niitä salaisia papereita tuntuu jo löytyvän kaikkialta. Vai viekö "löytäjä" niitä kaikkialle... hmm...

      Tuleeko Elon Muskista sittenkin yhdysvaltojen seuraava presidentti.

      Poista
    2. Bidenin kodista löytyi lisää salaista materiaalia.

      Poista
    3. Entisen varapresidentin Mike Pencen kodista löytyi arkaluontoisia asiakirjoja.

      Poista
  17. Trumppauksen golffaus on huijausta, jos huijaa pelissä huijaa muuallakin ja kuilu syvenee voi joutua jopa kymmeneksi vuodeksi syömään kakkua.
    Ja Sleepy Joe sekoilee paljon on höperö joka sekoaa sanoissaan on varmaan vienyt arkoja materiaaleja kotiinsa, ei kuitenkaan ole niin dilledom että vetää hädissään pytystä turhaan alas.

    VastaaPoista
  18. Joe Bidenin poika Hunter Biden on joutumassa oikeuden eteen.

    VastaaPoista
  19. Yhdysvaltain edustajainhuone alkaa tutkia, pitäisikö Joe Biden asettaa virkasyytteeseen.

    VastaaPoista
  20. Tuore raportti herätti huolen Bidenin muistista ja kyvystä hoitaa tehtäviään.

    VastaaPoista
  21. Donald Trump varoittaa Yhdysvaltojen ”romahtavan”, jos istuva presidentti Joe Biden valitaan jatkokaudelle.

    VastaaPoista
  22. CNN:
    Joe Bidenin taustalla häärää mystinen ”pimeän rahan” järjestö.

    VastaaPoista
  23. Vanhoja höperöitä ukkoja. Biden ja Trumppaus.
    Trumppaus se omassa kanavassaan Truth Social – Onko koskaan ollut surkeampaa juontajaa kuin Jimmy Kimmel Oscar-gaalassa? Hänen aloituksensa oli kuin keskivertoa heikompi ihminen yrittäisi olla liian kovasti jotain, mitä hän ei ole eikä voi koskaan olla, Oscar-gaala on ollut jo vuosia ”tylsä ja epäreilu” gaala.

    – Miksi he eivät vain anna Oscareita niille, jotka ansaitsevat ne. Ehkä tällä tavalla heidän yleisönsä ja katsojalukunsa palaisivat syvyyksistä, ”Make America Great Again”.

    Gaalaa juonsi Jimmy Kimmel (on ennenkin juontanut)Ei jäänyt sanattomaksi vaan
    – Blaa, blaa, blaa. Okei, voitteko arvata, kuka entinen presidentti juuri julkaisi tuon Truth Socialissa. Kukaan? Ei? No, kiitos, presidentti Trump. Kiitos katsomisesta, olen yllättynyt, että katsot edelleen – eikö sinun pitäisi olla jo vankilassa?

    Biden jyrää pimeällä rahalla, Trump kerjää tukea, kerjäsi Elon Muskilta joka sanonut ei tue kumpaakaan.
    Vaikka Biden kävi terveystutkimuksessa on hän parempi pressa kuin Trumppaus.

    VastaaPoista