sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Kuolema - onko sitä?

Elämän pikakelaus

Vuonna 2012 kirjoitin neurokirurgi Eben Alexanderista, joka vaipui syvään koomaan seitsemäksi päiväksi ja koki sinä aikana jotain mullistavaa - hänen tietoisuus matkusti toiseen ulottuvuuteen. Vuonna 2017 kirjoitin julkisuuden henkilöiden kokemuksista. Vuoden 2022 UMK:ssa Olivera pohti ikuista elämää.

Vuonna 2016 lääkärit Kanadassa tutkivat 87-vuotiaan epilepsiaa sairastavan miehen aivoja (EEG:llä), kun tämä sai äkillisen sydänkohtauksen ja kuoli. Odottamaton kuolema tarjosi tutkijoille tarkkaa tietoa kuolevan aivoista.

Kuoleman hetkellä ihmisen aivot näyttävät tuottavan samanlaisia aivoaaltoja kuin silloin, kun ihminen muistelee, näkee unta tai meditoi. Aivoaallot alkoivat 30 sekuntia sydämen pysähdystä ennen ja jatkuivat yhtä kauan sen jälkeen. Nyt on ehkä saatu ensimmäisiä todisteita siitä, että elämä nähdään kuin "pikakelauksena" kuoleman hetkillä.

ELÄMÄN "PIKAKELAUS"
Mikä tarkoitus on elämän pikakelauksella kuoleman hetkillä? Onko se sielun automaattinen systeemi, joka käynnistyy, kun sielu alkaa irrtottaa "piuhojaan" ruumista (tapahtuukohan se aivo- vai sielutasolla?). Onko se hallittu alasajo/irrottautuminen ruumiista? Sielu valmistaa itseään matkalle.

Jos pikakelaus tapahtuu aivotasolla, niin mikäli äkillinen kuolema johtuu laajasta aivovauriosta (aivot tuhoutuvat) - pikakelaus ei ole mahdollinen. Onkohan pikakelaus "pakollinen" hallittuun sielun irtautumiseen? Jos pikakelausta ei tehdä, niin onko se järkytys sielulle, ruumiista irtaudutaan ilman pikakelausta. 

Kun tietokoneen sammuttaa oikein eli valikon kautta valitsee Sammuta, niin silloin tietokone sammuttaa itsensä hallitusti - tekee tarvittavat sammutustoiminnot. Mikäli tietokoneen sammuttaa vetämällä piuhan seinästä (en suosittele), niin huonolla tuurilla se voi vaurioittaa tietokonetta - tämän vuoksi inhoan sähkökatkoja.

Mikäli sielutasolla voi jotenkin järkyttyä/yllättyä äkillistä kuolemaa - ilman pikakelausta. Voikohan tällaisen kuoleman jälkeen jäädä hetkeksi harhailemaan, kunnes tajuaa, että on kuollut - ei mene suoraan toiseen ulottuvuuteen.

24 x 60 = 1440 minuuttia päivässä
1440 x 365 = 525 600 minuuttia vuodessa.
80 x 525600 = 42 048 000 minuuttia 80 vuodessa
42 048 000 / 1440 = 29 200 päivää 80 vuodessa (tai 80 x 365 = 29 200)

Jos elää 80 vuotta, niin silloin noin 60 sekunnissa pikakelataan 29 200 päivää - aikas nopea kelaus.

On sanottu, että pikakelauksessa vilahtelee elämän käännekohtia ja tärkeimpiä hetkiä sekä samalla jotenkin tuntee ne kaikki tuntemukset, jotka niihin liittyvät. Ehkä elämän jokainen hetki kelataan, mutta jotenkin korostetaan joitakin kohtia enemmän. 80-vuotias näkee sekunnissa noin 487 päivää (29 200 / 60), jos pikakelaus kestää 60 sekuntia (1 minuutti) ja kaikki päivät näytetään.

Steve Jobsin viimeiset sanat:
Oh wow, oh wow, oh wow...

Steve Jobsin väitetään hokeneen viimeisinä sanojaan "Ou wau..." ja katsoneen johonkin "tyhjyyteen". Jos kerta EEG:ssä näkyy jotain erikoista 30 sekuntia ennen kuolemaa, niin silloin Steve Jobs on saattanut alkaa nähdä pikakelausta jo tajuissaan ollessaan ja hämmästellyt sitä lopuksi.

MUUTAMA MIELENKIINTOINEN ASIA KUOLEMASTA
Kun sydän pysähtyy, kehon solut eivät saa tarvitsemaansa happea. Eri kudosten kyky kestää hapenpuutetta on hyvin erilainen, ja näin kuolemasta tulee vähitellen etenevä prosessi eikä yhtäkkinen tapahtuma. Koko keho ei kuole koskaan samaan aikaan.

  • Aivojen hermosolut alkavat kuolla viiden minuutin hapenpuutteen jälkeen
  • Sydämen lihassolut kuolevat noin 20 minuuttia pysähdyksen jälkeen
  • Hengitysteitä puhtaana pitävät värekarvat liikkuvat vielä 10 tuntia kuoleman jälkeen
  • Siittiösolut uiskentelevat kiveksissä ja lisäkiveksissä vielä puolentoista vuorokauden kuluttua kehon kuolemasta - kuollut mies voi saada lapsen
  • Ihon karvat, hiukset ja kynnet kasvavat vielä kuoleman jälkeen. Tämä ilmiö on saattanut vahvistaa vampyyritarinoita

Kuolemaa ei ole...

Lue myös:
Siunaamisen vaikeus

6 kommenttia:

  1. "Elämä nähdään kuin "pikakelauksena" kuoleman hetkillä."

    Yes itse en tuota uskonut, ennekuin koin sen The Lost Island kova myrsky, piti kuitenkin lähteä jollailemaan, hankain irtosi ja aallokko vei hups vain, ehdotin! uimataidotonta maalaisserkkuani hyppäämään ja uiden (uimataidoton koska asuinpaikallaan ei ollut kuin mutakuoppa)hakemaan sen, mutta hän ruokki naama vihreänä kaloja, päätin hetkeäkään kai miettimättä hypätä meren harmaaseen aallokkoon, uin ja uin sain hankaimen ja käännyin en nähnyt mitään muuta kuin armottoman harmaan seinämän, siinä vilisi filminauhana kuvia, olin hämmentynyt.
    Siinä katselin ja en tiennyt hukunko.
    Onneksi aallonpohjasta aallonharjalle otin suuntaa missä jolla on, ja sinne, olin kyllä aika puhki jo, en yhtään tiedä millä voimalla kampesin jollaan?Enkelin voimallako? Ei ollut aikani.

    En kyllä osaa arvoida mistä se filminauha tuli uskoisin aivoista, enkä muista mitä näin hahmoja kyllä.
    Filminauha oli lyhyt, aihe on kyllä hyvin mielenkiintoinen.

    Kuuluisat viimeiset sanat, muistelen tehneeni kerran Aapossa kyselyn niistä. Jobsin oh wow, oh wow, oh wow..varmaan näki enkelin tyyppien olkapäiden takana, tai sen kuuluisan filminauhan.

    Jokainen saa uskoa mihin vain haluaa, itsehän uskon mystisyyteen, enkeleihin ja korkeimpaan sekä reinkarnaatioon.
    Kun ihminen kuolee eräs pappikin sanoi ettei halua siunata kuolevia enää ikinä, hän on nähnyt miten kuolevasta irtautuu jokin, ihminen on tyhjä kuori. On helppoa olla samaa mieltä, olenhan kertonut tuonne toiseen paikkaan aiemmin että äitini ei uskonut moisiin ennenkuin näki syöpään kuolevan ystävänsä silmät, se oli ihan tyhjä. Miksi, uskon että sielu karkasi siirtyen eri hiippakuntaan tahi jää kummittelemaan tai siirty sitten toiseen hahmoon, se voi olla vaikka eläin.

    Kyllä tiedän että kynnet ja hiukset voivat kasvaa kuoleman jälkeen, 10 tuntia värekarvojen värähtelyä aika hurjaa.
    Jos vaikka mieheni kuolisi yllättäen ja haluaisin lapsen aika erikoista kuolleesta lypsää hiukan, puoltoista vrk aikaa.
    Oletetusti voisin haluta lapsen jotta jotain jäisi jälkeen.
    Tai sitten en..en osaa edes miettiä enkä tykkää jossittelusta.

    VastaaPoista
  2. Valtioillisia juhlia kehiin.
    Miksi valtio maksaisi vain juhlista surullisimman??

    a) Valtiolliset risti-nimiäiset-Nämä voi järjestää arpajaisina(vrt. Amerikan green card)
    joihin voisi osalistua synnytyslaitoksella. Voittanut sinappilinko saa yhden liputuspäivän, tykinlaukauksen ja pääministerin videotervehdyksen.

    b) Valtioilliset Häät-Pikkuisen kuninkaallista henkeä tähänkin tasapäiseen tasavaltaan.
    Ministerin lähisukulaisille maksetaan häät Kämpissä ja ne televisioidaan.

    c)Valtiollinen konfirmaatio- Jos otat vastaan tämän näkkileivän, joka on Suomen valtio, ja hörppäät piimää, joka on sen talousarvio, sinusta tulee tämän maan virallinen veronmaksaja.

    d)Valtiolliset jatkot-Valtioneuvoston virallinen jatkopaikka kuulutetaan ravintola Butchersin tanssilattialla viisi minuuttia ennen valomerkkiä.

    VastaaPoista
  3. Yhdysvaltalaisen Michiganin yliopiston tutkijat ovat saattaneet päästä sen jäljille, mitä aivoissa kuoleman rajalla tapahtuu.

    VastaaPoista
  4. Madonna oli koomassa, herättyään hänen ensimmäinen sana oli "Ei".

    Madonna:
    "Olen aika varma, että jumala kysyi minulta haluanko tulla ylös, vastasin siihen."

    VastaaPoista
  5. En ole ollut koskaan koomassa ja toivon en tulevaisuudessakaan.
    Mutta esim nukkumatin antama nukutus on kuin pieni kuolema, ei näe ei kuule ei kykene, herätessä voi kyllä sekoilla hetken.
    Mut on nukutettu muutamia kertoja, ja viimeksi mua oli vaikeaa herättää kuulin, ja sitä ennen tulin liian huonovointiseks, jos joku syy tulee on se puudute, ei nukutus, nukutukseen jouduin mm kun puudute ei toiminut tai ei onnistunut.

    Madonnan perhe lähentyi kun mami oli kuoleman porteilla.
    Osaako Madonna arvostaa tarpeeksi.

    VastaaPoista