maanantai 18. tammikuuta 2021

Salaiset kansiot avautuvat

Ihan ufoa!

Tätä aihetta olen miettinyt kesästä 2020 lähtien ja se on lojunut pöytälaatikon pimeydessä, mutta ehkä nyt on oikea ajankohta kirjoittaa aiheesta.

Joulukuussa 2020 Donald Trump allekirjoitti 2,3 biljoonan dollarin koronaelvytyspaketin, se sisälsi jännän ehdon. Tiedustelupalvelun tulee julkaista ufotietonsa 180 päivän kuluessa (6 kk). 2021 Tammikuun alussa CIA:lta lävähtikin ufopaketti julki, ei tarvinnut kauan odottaa. Vai onkohan tulossa jotain suurempaa.

Huom. Suomen vuoden 2021 valtion menot on noin 64 miljardia. Asian hahmottamista vaikeuttaa Amarikan outo tyyli ilmoittaa lukuja. Amerikan triljoona on Suomessa biljoona jne. Miljardissa on yhdeksän nollaa, biljoonassa kaksitoista ja triljoonassa kahdeksantoista.

Tuo 180 päivän ehto ei tullut yllätyksenä, siitä puhuttiin jo kesällä 2020 - on tulossa, kunhan kongressi on hyväksynyt lain tiedusteluhankkeiden rahoituksesta. 1990-luvulla CIA julkaisi uforaportteja 1940-luvulta 1990-luvulle.Näissä CIA:n uforaporteissa on tuskin mitään todella vaikuttavaa, lähinnä valoja taivaalla tai epätarkkoja kuvia, joissa ilmassa voi lentää vaikka kattilan kansi. Ei siis juuri mitään tietoa, kunnon ufotiedot salataan yhä meiltä.

Vuonna 2017 kuultiin Advanced Aerospace Threat Identification Program (AATIP) -ohjelmasta, jota tehtiin vuosina 2007-2012. Vuonna 2020 vahvistettiin, että ufotutkimukset ovat jatkuneet Unidentified Aerial Phenomena Task Force (UAPTF) -ohjelmalla. The New York Times -lehden tietojen mukaan UAPTF:n saamia havaintoja tullaan jatkossa julkistamaan myös yleisölle.

AATIP = kehittyneen avaruusperäisen uhan tunnistusohjelma
UAPTF = tunnistamattomien ilmailmiöiden työryhmä

UAP = Unidentified Aerial Phenomena = tunnistamaton ilmailmiö
UFO = Unidentified Flying Object = tunnistamaton lentävä esine
USO = Unidentified Submerged Object = tunnistamaton vedenalainen esine

1940-luvulla puhuttiin lentävistä lautasista (flying saucer) ja 1950-luvulla Project Blue Book:ista lähtien puhuttiin ufoista. Ufo-sanalla on kumminkin tietynlainen kaiku, joten Yhdysvaltojen viralliset ufotutkijat alkoivat käyttää termiä UAP 2000-luvulla. Vuoteen 2012 asti tutkittiin kehittyneitä avaruusperäisiä uhkia, mutta sekin oli kai vielä liikaa Hollywoodia, joten sen jälkeen on tutkittu tunnistamattomia ilmailmiöitä. Ilmailmiö voi olla ihan mikä vain, ei välttämättä UFO, mutta ufokin on UAP.

UAPTF:n havaintoja tullaan julkistamaan, mutta taitaa julkistukset olla sateenkaaren tasoa. Vuonna 2015 CIA juhlisti X-Filesin uutta minituotantokautta nostamalla esiin helmiä valtavasta ufoarkistostaan. Itse toivoisin vähintään The Dulse book (Dulse base) tason paljastuksia - Area 51 jää toiseksi. Meille ei kerrota mitään todellista tietoa. Jos pyydän CIA:lta banaanin, saan vain kuoret, en itse sisältöä.

Ufoja on nähty aina, mutta vuonna 1947 Roswellin tapaus oli se, josta nykyaikainen ufotutkimus sai alkunsa. Presidentti Donald Trump on sanonut tietävänsä Roswellista mielenkiintoisia asioita, mutta harkitsi niiden tietojen julkistamista - taisi aika loppua. Yhdysvaltojen demokraattipuolueen presidenttiehdokkuutta vuoden 2020 vaaleissa tavoitellut Bernie Sanders lupasi paljastaa kaikki hallituksen ufo-salaisuudet, jos hänestä tulee presidentti - mutta ei tullut.

Luis Elizondo johti asevoimien ufotutkimusta kymmenen vuotta, ja hänellä oli pääsy turvaluokiteltuun aineistoon. Elizondo kertoi eronneensa tehtävästään, koska hänen mielestään hallinto petti kansalaiset jättämällä kertomatta havainnoista avoimesti ja vähättelemällä tuntemattomiin ilmiöihin liittyviä uhkia.

Yhdysvalloilla on hallussaan materiaaleja, joita ihminen ei pysty valmistamaan. Poliitikko Harry Reid sanoo saaneensa selville, ettei raporteissa oudoista aineista ole kysymys kuulopuheista, vaan todellisista materiaaleista, joita Yhdysvaltojen hallinto ja yksityiset toimijat ovat keränneet.

Haim Eshed, joka toimi Israelin avaruusohjelman päällikkönä lähes 30 vuotta, puhui vuoden 2020 lopulla kovia väitteitä. On olemassa Valon Galaktinen Liitto (Galactic Federation of Light = GFL), johon kuuluu lukuisia avaruusolentorotuja. Israel ja Yhdysvallat ovat tehneet yhteistyötä GFL:n kanssa jo vuosikymmenten ajan, Mars-planeetalla on jo maanalainen tukikohta, jossa on ihmisiä (yhdysvaltalaisia) sekä avaruusolentorotuja. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin sopimukseen kuuluu, että maapallolla avaruusolennot voivat tehdä omia kokeitaan.

Valon Galaktinen Liitto ei ole negatiivinen, vaan siihen kuuluvat avaruusolentorodut auttavat ja tukevat ihmiskuntaa, mutta heillä ei ole lupa antaa teknologiaa, jota emme tarpeeksi vielä ymmärrä. Ihmiskunnan on herättävä ja noustava henkisesti, mutta se ei tapahdu äkkiä. GFL tukee meitä saavuttamaan korkeamman tietoisuuden, jotta voimme pelastaa itsemme ja maapallon. GFL ei saa suoraan puuttua ihmisen evoluutiolliseen kehitykseen.

Haim Eshedin mukaan Donald Trump oli tietoinen Valon Galaktisesta Liitosta ja meinasi julkistaa tiedon maailmalle, mutta GFL esti tämän. Ihmiskunta ei ole vielä valmis, massahysteria haluttiin estää. Ihmisen täytyy sisäistää ensin, mikä on avaruus ja avaruusalukset.

Valon Galaktinen Liitto on muihinkin yhteydessä kuin vain joidenkin maiden puolustusvoimiin. Ihmiset voivat kanavoida tietoa GFL:n kautta ja nostaa tietoisuuttaan (4D- ja 5D-tietoisuustihentymät jne.).

Skeptikoiden mielestä nämä olivat vain Eshedin mainospuheita, jolla mainosti uutta kirjaansa "The universe beyond the horizon - conversations with professor Haim Eshed", joka ilmestyi marraskuussa 2020.

Kanadan entinen puolustusministeri Paul Hellyer (kohta 100-vuotias) on vuosikaudet kertonut, että ihmisellä on yhteys avaruusolentoihin - ainakin Yhdysvallat tekee niiden kanssa yhteistyötä. Vuoden 2020 lopulla Paul Hellyer puhui myös Valon Galaktisesta Liitosta, kuten Haim Eshed. Ihmisellä olisi jo mahdollisuus pelastaa itsensä tuholta, mutta illuminaatit pitää vielä ohjaksista kiinni. Paljon puhuttu eliittiryhmä pyörittää öljyteollisuutta, jolla orjuuttavat ihmiskuntaa ja saavat rahaa. Maailma pyörii öljyn ympärillä, näin ollen tietyt tahot eivät halua siitä luopua. Vaihtoehtojakin olisi, mutta silloin öljyteollisuus romahtaisi ja eliittihän ei pidä ajatuksesta.

Mitä Nasa sanoo? Emme ole vielä löytäneet merkkejä maapallon ulkopuolisesta elämästä.

Mutta mitä tapahtui JFK:lle...

Lue myös:
Abduktioita ja chat-yhteys avaruusalukseen
Pentagonin salaiset ufot
Edward Snowdenit VS. Juhan Af Grannit
Usko, ufot ja hömppä

139 kommenttia:

  1. Kun X-filesit aukee olen pelkkänä korvan ja silmänä.
    Luin tuon otsikon kaikenlisäksi ihan väärinkin.

    Olenkin aika paljon kirjoittanut blogiisi uffoistakin.
    Uffo elikkä unidentified flyflying object!
    UAP, tunnistamaton ilmassa havaittu ilmiö.
    Edelleen sillä kannalla ettei ihmiskunta ole valmis edes kohtaamaan sitä mitä ei kykene itse tuottamaan!

    Tutkijat ovat kuitenkin vakuuttuneita siitä, ettei se tapahdu lentävien lautasten tai avaruusolioiden muodossa.
    Mutta SETI eli search for extraterrestrial intelligence (suom. maapallon ulkopuolisen älyn etsintä)voi siis onnistua.

    Jenkkien senaatin komitea kertoi viime kesäkuussa että se haluaa säädellä Pentagonin uffo-ohjelmaa, tällä vahvistetaan The New York Timesin vuonna 2017 paljastamat tiedot, joiden mukaan Pentagonilla on epävirallinen uffotyöryhmä, vaikka kyseisen ryhmän toiminnan oli pitänyt loppua jo vuonna 2012.
    Pentagon ilmoitti sitten viime elokuussa perustavansa uuden työryhmän, joka alkaa tutkia ufohavaintoja.
    Jenkit pelkää että uffohavaintojen taustalla olisi kiinalaisten lennokit ja muut vakoilulaitteet.
    Puolustusministeriön tiedottaja Susan Gougin mukaan Pentagon tulee ottamaan ”todella vakavasti” kaikki havainnot, joita ilmoittaja ei tunnista heti.

    Bob Lazar voisi järjestää uffokiertueen, jonka rikossyytteet: Pandering, trade of illegal goods. Voi elämä!

    Starfleet

    Uffohippuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan luit otsikon?

      GFL ei halua paapoa liikaa meitä, ettemme liikaa ala tukeutua ulkopuoliseen apuun. Ihmiskunta kyllä pystyy itsekin, kun hiukan tönivät oikeaan suuntaan.

      Poista
  2. Täydellisen väärin.
    Tämä ihmiskunta on tuomittu tuhoon, ei pelastusta tule varapallosta eikä muuttamalla sinne mistä olen kotoisin, kuun pimeälle puolelle, eikä Uffotkaan ole halukkaita idioottien pelastukseen!

    HS Aikakone 22.1.1971 Yliopiston kankeat ohjesäännöt jarruttivat Oulun uffo-tutkimuksia.
    Tutkijat saivat tehdä kokeitaan vain omalla ykstyisajallaan, ja siinä tapauksessa, että niiden voidaan katsoa hyödyttävän jotakin menossa olevaa tutkimuskokonaisutta.
    Lausuntoja tutkijat eivä saa antaa laitoksensa nimeä mainiten, vaan yksityishenkilöinä.
    Täten lausunnot jäävät vaille virallisuutta.

    Tutkijoiden erityistä kiinnostusta on herättänyt Uffo-jäljestä saadun näytteen poikkeuksellisen suuri johtoykyky. Sen otaksutaan aiheutuvan väriaineesta, joka jätti jäljen siniharmaaksi.

    "Tutkimuksessa lähestytään sellaista johtopäätelmää, että ilmiö kuljetti likaa, jossa oli titaanipitoista ainetta tai ilmiö muodosti sitä," Oulun Uffo-seuran tutkimuksia johtava insinööri Ahti J. Karivieri sanoi.
    "Enää ei tarvitse epäillä, että ilmiö olisi olematon, vaan se on tarkoin huomioon otettava ja todellinen. Kaikki mahdollisuudet meteoreista ja valoraketeista sekä ohjuksista on rajattu tähänastisisssa tutkimuksissa pois."

    "Meteoreista" meteoriitti, meteoriiteistä?
    Vaikeaa.

    VastaaPoista
  3. No johan on!
    Ajattelin suomen tuovan vain vaikeuksia.

    JAG on aika mystinen neverheard mutta onpas nyt katseltavaa!

    Juhan af niin väärin ymmärretty! Piti kuukkeloida ei ole vielä uffot siepanneet!
    Piti katsella ja kuunnella koko lähes tunti.

    Oliko lapsenkengissä 50v sitten uffotohinat?
    -Jatkoa seuras.

    Otsikko: "Kuusamon uffo-jäljet pesuvettä"
    Tiskivedeksi on tohtori Birger Wiikin tutkimuksissa osoittautunut Kuusamon valoilmiön aiheuttamaksi epäilty likajälki maassa.
    Uffo-tutkija Ahti J. Karivieri Oulusta puolestaan sanoo Wiikin puhuvan siitä, mitä hänet on pantu puhumaan.

    Tohtori Wiik sai Kuusamon Saapungista likavesinäytteen.
    Tutkimuksen jälkeen hän totesi sen olleen pihamaalle heitettyä tiskivettä, joka oli jäätynyt vihertäväksi jääksi.

    Likajäljen yhteyteen liitetty valoilmiö oli Wiikin mukaan salama, eikä sillä ole mitään yhteyttä jälkeen. Insinööri Karivieri kumoaa jyrkästi Wiikin tutkimustulokset. Hän sanoo, ettei jäätymisjälki ole voinut syntyä tiskiveden roiskautuksesta, sillä paikalla havaittiin "pystyyn kasvaneita" jääpuikkoja, jotka olivat onttoja.

    Karivieri toteaa. että jälkeä tutkitaan monella eri taholla sekä Helsingissä että Oulussa, "Olemme tienneet alusta asti, ettei Wiik ota tutkittavakseen tätä asiaa, koska tälläiset tutkimukset eivät ole hänen mielestään arvokkaita tai arvostettuja, eivät ainakaan henkilölle, joka tutkii kuukiviä."

    Mmhh tulee mieleen onko kysymyksessä uffohihhuli vs. skeptikko?

    Kuukkeloin uffohihhulia niin on hän panautunut asiaan todella kyynäriään myöten.
    Kiinnostuin vähän Ultra-lehdestä.
    Wikistä löytyy kaikkea myös mainitusta valopallosta!

    Kuusamon Saapungin valopallo on 3. tammikuuta 1971 sattunut ufo-tapaus. Se liitetään Pudasjärven ufoaaltoon ajallisesti, vaikka maantieteellisesti paikkakunnat ovat täysin erillisiä, ja joskus puhutaankin myös Pudasjärven-Kuusamon ufoaallosta. Tapaus tuli tunnetuksi "Tiskivesitapauksena" nähdyn kohteen jättämästä jäljestä esitetyn teorian mukaan. Tapaus nostatti kohua, ja teorian esittänyt professori Birger Wiik sai osakseen kiusallista julkisuutta. Pilapiirtäjä Kari Suomalainen teki aiheesta kaksi piirrosta, jotka julkaistiin Helsingin Sanomat -lehdessä 29.1. ja 7.2.1971

    VastaaPoista
  4. J.A.G. – Galactic Connection.
    No hänessä on paljon isääni, vaikkei hän uffoilutkaan mutta samaa paloa on heissä.
    Jotkut ihmiset ovat ihanan erilaisia, ja rohkeita loppuun asti, olemaan oma itsensä.

    VastaaPoista
  5. Wow, Space Force!

    Nyt olen yllättynyt. Tai siis Jen Psaki vaikutti siltä.

    VastaaPoista
  6. The Sun -lehti on kirjoittanut uutisen, jossa sanotaan suoraan, että ufot ovat totta.

    Mikäli me tuohon uskomme, niin ufot on totta - niin kuin olemme jo tienneetkin.

    VastaaPoista
  7. No nyt olen minäkin yllättynyt Psakista.

    No kauanpa se kesti myöntää!
    The Truth is out!

    Mutta aina on niitä jotka sanoo vedätetyksi, eivät taida uskoa mihinkään, eivät edes siihen että eivät usko, niitä jotka uskoo fake newsiin.
    Toisaalta vaikka sitä itse uskookin uffoihin ja alieneihin, se himpun verran pelottaakin, nytkö se on true asia.
    Ja kelautuu ajatus sinne kun olin lapsi, ne kokemukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka uskoisi ufoihin, niin ehkä aina on pieni epäillys. Tai sitten miettii, että mikähän on totuus, tuolta ne nyt tulee, mutta onkohan asia kuin olen luullut.

      Joku alien käy vain ilmoittamassa ihmisille, että olemme vankina maapallolla, eikä meillä ole mitään toivoa matkustaa muualle. Jonka jälkeen tämä tyly alien vain poistuu. Jäämme maapallolle epätoivoiseen kaaokseen.

      Nainen toivoo raskautta, pamahtaa paksuksi ja odottaa lasta iloisena... mutta kun lapsi syntyy, niin...

      Maha tärisee.
      Ei edes tupakkaa mieleni tee.
      Nyt se tulee, nyt se kävelee.
      Kuinka tästä helvetistä selviän, äiti ajattelee.


      Ei se laulu ihan tainnut noin mennä, mutta idean tajusit =)

      Ei se matkan määränpää, vaan se matka. Määränpäässä voi jännitys loppua ja tulla pettymys. Ikuinen matka on jännittävä, aina on jotain mitä odottaa. Mitä me sitten odotamme, jos ufot tulevatkin? No joo, sen jälkeen ehkä meille on avoinna koko avaruus, jossa etsiä uusia seikkailuja.

      ...ja voimme pohtia, kuka loi alienit, jos alienit loi ihmisen?

      Poista
  8. USA:n laivasto kuvasi kolme pyramidin muotoista ufoa – puolustusministeriö vahvistaa videoiden aitouden.

    VastaaPoista
  9. Tuota uffo uutista luin äsken, ja olin hetken waat tuohan on vanha uutinen.
    En kyllä haluaisi olla ikuisella matkalla, tosin en aina kaipaa edes päämäärää, mikä ihaninta saa eksyä.
    Sitten kun ihmiskunta on valmis paitsi ne jotka elää pumpulissa.
    Voi olla että tapahtuu enemmän kuin toivois.

    VastaaPoista
  10. Yhdysvaltojen hallitus julkistaa raporttinsa tunnistamattomista lentävistä esineistä kesäkuussa.

    VastaaPoista
  11. USA:n uforaportista vuoti tietoja julki ennakkoon: muukalaisten mahdollisuutta ei voi vahvistaa eikä sulkea pois.

    VastaaPoista
  12. Ah siis uffoja on tai sitten ei ole.
    Jännä miten yhä jankutetaan puutaheinää.
    "Joidenkin mielestä uffot kuuluvat tieteiskirjallisuuteen ja ovat jännittäviä mielikuvituksen tuotteita."
    Eih menin sanattomaksi!

    Mielestäni tämä:
    -"Pilotit David Fravor ja Jim Slaight lähtivät tällä kertaa katsomaan lähempää. He havaitsivat meren yllä, noin 50 jalan (15 metrin) korkeudessa esineen, joka myllersi vettä allaan. Esine oli ovaalin muotoinen ja noin 12 metriä pitkä. Kun Fravor ohjasi koneensa alas sitä kohti, se lähti tulemaan vastaan, mutta muutti pian suuntaa ja ampaisi pois.
    – Se kiihdytti toisin kuin mikään, mitä olen nähnyt, Fravor muisteli joitakin vuosia sitten NY Timesille."

    Ja vielä jotkut kehtasi pilkata Fravoria, tais olla ne jotka ei usko edes omaan nenänpäähänsä.

    Pentagon myöntää, että ”tuolla on jotain”.
    öööh liekö se jotain oli ämpäri? Ja hullut suomalaiset?

    Se ei ole uutinen enää että vieras teknologia tuo harmaita hiuksia monelle tutkijalle.
    Jos kerta on perustettu uffo työryhmäkin, ihmettelen jos pressoille aukeaa "taivas" tässä tapauksessa "uffotaivas" paljastiko trumppaus mitään, en kyllä saa päähäni muuta kuin Spitting imagen trumpan tukka lähti litomaan.
    Pari kertaa olen nähnyt Obaman suhtautuneen the truth is out there.

    VastaaPoista
  13. Lentäjät ovat raportoineet erikoisista kappaleista, joiden kulku on paljon heidän hävittäjäkoneitaan kehittyneempää.

    Voi olla että sitä totuutta peitellään, monista syistä johtuen, aina joku haluaa tuoda totuutta esiin, mutta joko häntä pidetään huijarina, mutta myös tukijoita riittää.
    No jos yht'äkkiä pamahtaa oikea uffoinvaasio, mitä tekisit?
    Ovaatko he ystävällisiä vaiko ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdysvallat tykkäävät raporteissaan viitata Venäjään ja Kiinaan - heidän salaisilla projekteilla selitetään "ufot". Mutta jos Venäjällä ja Kiinalla on ufoja, niin varmasti myös Yhdysvalloillakin on.

      Kun varmistuisin ettei kyse ole ihmisen tekemistä ufoista, niin menisin tervehtimään (jotenkin) muukalaisia =)

      Ystävällisiä ne on.

      Poista
  14. Yhdysvaltain kansallinen tiedustelupalvelu julkaisi odotetun ufo-raporttinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ufo-raportissa mainitaan 144 tapausta, mutta raportti on vain 9-sivuinen. Kunhan nyt jotain ovat kirjoittaneet, kun on pyydetty.

      Pentagonin uforaportin havaintoja voi selittää heijastuksilla tai uskonnolla, mutta alienit eivät ole todennäköinen syy.

      Poista
    2. Yllättävä paljastus:
      USA:n virallisen ufo-raportin johtava tutkija olikin yliluonnolliseen uskova tosi-TV-tähti.

      Poista
  15. Totuus on edelleen tuolla jossain – Nykyinen UFO-villitys voi kertoa tiedustelutiedon epäonnistumisesta.

    VastaaPoista
  16. Kanadan ilmavoimille kuuluva kuljetuskone ja samaan aikaan ilmassa ollut KLM:n matkustajakone raportoivat kumpikin havainneensa tunnistamattoman lentävän esineen.

    VastaaPoista
  17. Elon Musk twiittasi:
    "En sano, että ufoja on olemassa… mutta ufoja on olemassa."

    VastaaPoista
  18. Nasan johtaja uskoo: Maan ulkopuolella on elämää.

    "Mitä tai keitä siellä jossain on? Keitä me olemme? Kuinka saavuimme tänne? Miten tulimme sellaisiksi kuin olemme? Miten kehityimme? Miten sivistyimme?"

    Kiehtova havainto: Nasa löysi ensimmäisen Linnunradan ulkopuolisen planeettaehdokkaan.

    VastaaPoista
  19. Pentagon tehostaa ufotutkintaa perustamalla uuden ryhmän.

    VastaaPoista
  20. Kanadan viranomaisten 20 viime vuoden aikana keräämät ufohavainnot eli havainnot tunnistamattomista lentävistä esineistä on julkaistu netissä.

    VastaaPoista
  21. Harvardin yliopiston astrofyysikko:
    "Tyyneenmereen saattoi pudota vuonna 2014 vieraan sivilisaation avaruusalus."

    VastaaPoista
  22. USA:n kongressi käsitteli ufoja ensimmäistä kertaa 50 vuoteen, ja nyt ääni kellossa on muuttunut.

    VastaaPoista
  23. Kotigalaksimme Linnunrata on Auringon lisäksi koti vähintään sadalle miljardille muulle tähdelle, joista monella on omia planeettojaan. Se tarkoittaa, että ihmiskunta ei välttämättä ole edes ainoa kehittynyt sivilisaatio Linnunradassa – koko maailmankaikkeudesta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  24. Nasa välttelee ufo-sanan käyttämistä, mutta juuri niitä se alkaa nyt tutkia.

    VastaaPoista
  25. Kehittynyt avaruuden sivilisaatio voi lähettää Maahan kvanttiviestejä - emme huomaa viestejä.

    VastaaPoista
  26. Avaruudessa havaittiin mystinen signaali kaukaiselta galaksilta.

    VastaaPoista
  27. The White House X-files
    CIA on kauan ollut huolissaan siitä, että istuvat pressat paljastaisivat ja vaarantaisivat ohjelmat..
    Huoli kasvoi, kun USA:n asevoimat vahvistivat siteitään yksityishankkijoihin, mikä johti sotateollisen kompleksin syntyyn.

    Eisenhower the 34th pressa of the United States; Meidän pitää varoa ansaitsematonta vaikutusvaltaa, jota sotateollinen kompleksi yrittää saada tahtoen tai tahtomattaan.
    Vallan vääriin käsiin päätymisen mahdollisuus on todellinen, ja tulee jatkumaan.
    Emme saa antaa kompleksin voiman vaarantaa vapauttamme ja demokratiaamme.
    Hän varoitti sen kasvavasta vaikutuksesta lähtiessään Valkoisesta talosta.

    Eisenhower ei ollu vain pressa vaan hän oli ollut viiden tähden kenraali.
    Hän oli sotilasikoni. Mutta hän kykeni antamaan vain pienen varoituksen sotateollisesta kompleksista.
    Että on hyvä sanoa, että jotain pitää tutkia. Kun katsoo NSA:n ja CIA:n noudattomia sääntöjä.
    ihmisiä murhattiin paljastuksista.
    Kun Eisehower varoitti puheessaan sotateollisesta kompleksista, hän yritti parhaansa siihen aikaan.

    Onko mahdollista, ettei edes USA;n pressa saanut pääsyä X-Filesin ytimeen?
    Jimmy Carter, joka oli itse nähny uffon halusi tietää alieneista ja uffokontakteista,
    mutta ilmeisesti silloinen CIA:n johtaja ja tuleva USA:n pressa George Herbest Walker Bush päätti pitää Carterin out in dark.
    Siitä lähtien useat presidentit ovat viitanneet uffoihin.

    Ronald Reagan the 40th pressa: Ajattelen toisinaan, miten nopeasti erimielisyytemme katoaisivat, jos kohtaisimme uhan avaruudesta maailmamme ulkopuolelta.
    Silti kysyn, eikö seassamme ole jo vieras voima? (Khyllä)

    Presidentti on väliaikainen työntekijä, joka on virassa 4-8 vuotta.
    Kun kausi on ohi, uusi pressa tulee tilalle.
    Miksi pitäisi kertoa syvimmät salaisuudet Trumppaukselle, joka lähtikin, ei, hänelle ei kerrota, hän on väliaikainen.

    Kun ajatellaan Roswellia (Yhdysvaltain armeijan löytäneen paikalliselta karjatilalta "lentävän lautasen". Roswell Daily Record, 8. heinäkuuta 1947)ja muita sen jälkeisiä tapauksia jälkikäteen, mitä voimme päätellä huhuista ja väitteistä, joita tunnetuimmista uffokokemuksista levitettiin?
    Poliittisesti pressa ei kai voi sanoa "Hyvät maailman asukkaat, emme ole yksin",
    koska selviäisi, että valtiot olisivat tienneet siitä-ja valehdelleet yli 70 vuotta.
    Maybe sen voi vuotaa yleisölle pala kerrallaan.

    New York Timesin artikkelissa paljastettiin 2017 tietoja Pentagonin X-filesistä ja kolmesta uffovideosta, on turvallista olettaa että valtion virastoilla on omia huippusalaisia ohjelmia, jotka tutkivat ilmiöitä ja ovat yhteydessä toisiinsa salaisin sopimuksin yksityisen sektorin kanssa.
    Kysymys, kuka johtaa ketä? Kuka on vastuussa?

    Puolustusurakoitsijat vetävät naruista koska saavat massit ja sopparit.
    Heille maksetaan tutkimustyöstä ja vastineeksi he saavat yksinoikeuden ansaita teknologialla. Sopimus on sellainen.
    Yhtiöt ja talouskysymykset hallitsevat maailmaa. Valtio sanoo, että yhtiöt saavat massia.
    Valtion tietosulkua uffoilmiöistä on yritetty poistaa useasti.

    VastaaPoista
  28. Kuuluisin tapaus oli Washingtonissa. 40 todistajaa kymmenestä maasta!
    Ovat onnistuneet salaamaan ihmiskunnan upeimman tarinan.

    Stanton Friedman Researcher -Canada sanoo ylivoimaisten todisteiden mukaan Maassa käy älyn avulla ohjattuja Maan ulkopuolisia avaruusaluksia.
    Senaattori Mike Gravel on menettänyt uskonsa edustukselliseen valtioon.
    Congressman Merril Cookin mielestä on annettu komitealle paljon syitä käskeä avata X-filesit.

    Aina kun kyse on vaikutusvaltaisista ihmisistä teollisuudessa, kaupan alalla,tai sotateollisuudessa, joilla on sananvaltaa kansallisissa turvavirastoissa. He voivat vaikuttaa asioiden kulkuun-
    Suunta voi olla kansalaisten haluama tai sen vastainen, mitä ihmiset toivovat saavansa tietää, ja haluavat kuulla, ei ole valtion vaan ilmailualan käsissä ykstyisektorilla.
    Yhtiöt hallitsevat maailman, eivät valtiot.
    Massi hallitsee maailmaa ja X-filesii.

    Kathleen Marroen Uffo abduction reserarcher kertoo että ainoa ihminen jonka hän tietää on sanoneen että uffot ovat totta, ja että Maan ulkopuoliset vieraat käyvät planeetallamme on Robert Bigelow Aerospacen johtaja.
    Muut eivät ole julkistaneet tietojaan.

    Kun häneltä kysyttiin avaruusolioista tv-ohjelma 60 minutetissa, Bigelow vastasi uskovansa täysin.
    Mitä tuli niiden toimintaan Maassa, hän sanoi"Maassa on ollut ja on jatkuvasti avaruusolioita, ja käytin miljoonia ja miljoonia dollareita-
    Ja varmaan enemmän kuin kukaan muu USA:ssa sen tutkimiseen."

    Pitkäaikainen uffonmetsästäjä Derrel Sims muistaa Bigelowin käyneen uffosymposiumissaan.
    Bigelow oli kiinnostunut alienien implantaatioista.
    Derrel Sims on tehnyt sitä jo melko kauan, 80-luvun lopusta asti.
    Hän on tehnyt kaksi ensimmäistä julkista leikkausta vuonna 1995, ja löysi todisteita jotka kiinnostivat Bob Bigelow'ta ja ilmailualaa.
    Hänen 18 tieteilijäänsä halusivat tutkia poistamiaan esineitä.
    Ne lähetettiin Los Alamosiin New Mexico Techiin.

    VastaaPoista
  29. Siellä selvisi että metalli oli harvinaisesta meteoriitista hyvin harvinaisesta.
    Vuonna 2017, kun Pentagonin X-filesit ilmauhkien tunnistusohjelma AATIP paljastui, yksityissektorille ilmestyi yllättäen uusi peluri jolla oli kiehtovia uusia todisteita Pentagonin uffotoiminnan tarkkailusta.
    Tiedot tulivat järjestöltä nimeltä To The Stars Academy of Arts & Science jonka perusti Blink-182:sta tuttu rocktähti Tom DeLonge järjestöltä vaikuttaa olevan loistavia lähteitä USA;n hallinossa.

    Hallinossa on skeptinen ryhmä ja uskovien ryhmä To The Stars Academy on kuin uskovien ryhmä. He työskentelivät valtiolle, ja heillä oli AATIP.
    Sitten heille tuli ongelmia, tietojen julkistamisessa tai puolustusministerin vakuuttamisessa, joten he ykstyistivät sen.
    To The Stars Academy jatkaa ykstyissektorilla joitakin valtion tekemiä asioita.
    Esim AATIPin.
    Tarvitaan jotain To The Stars Academyn kaltaista, joka itsessään on mielenkiintoinen...The Secret History of Majestic 12 eli MJ-12 ei ilmeisesti enää ole olemassa alkuperäisessä muodossa.

    Vuosikymmenien aikana salaisuuksien vartija ei ole kadonnut, vaan muuttunut julkisen ja yksityisen tahon kumppanuudeksi.
    AATIP-ohjelman loppuminen? viittaa ykstyissektorin vaikutukseen uffotutkimuksen saralla.
    Nykyään tieto on paljon kalliimpaa kuin öljy.

    Perustavanlaatuinen kysymys, joka on aina ollut uffotutkimusten rinnalla, herää taas, miljoonan dollarin kysymys, kuka saa kaikki tiedot, kuka näkee kaikki valokuvat, kaikki todisteet, jotka asevoimat ovat keränneet vuosikymmenten aikana?

    Jos uskoo Roswellin tapahtuneen kuten alussa sanottiin, ja he saivat jotain muista maailmoista, missä materiaali on.
    Raportteja uffohavainnoista tulee yhä-sekä siviili-että sotilaslentäjien yksityiskohtaiset kuvaukset voivat joskus valaista tätä tarkoin varjeltua salaisuutta.
    Ihmiset huolehtivat vähemmän ja ovat uteliaampia.
    Meidän pitää keskittyä sisältöön, tiedot ovat tärkeitä. Toiseksi se, mistä tiedot tulevat, mutta tärkeintä on tutkia tietoja.
    Eli kontaktia alieniin, ja jos saamme hyödyllisiä tietoa, niitä(alieneita) pitää kuunnella-
    Valtion virastot ovat yhä haluttomia julkaisemaan X-filesiä-Ne pelkäävät
    paljastavansa valtionsalaisuuksia, maailmanlaajuisten seurantajärjestelmien koosta ja rohkaisevansa salaliittoteorioita.
    Suurin osa X-filesistä pidetään yhä salaisina, mutta mielestäni julkaistu kolme videoo jotka kertoo totuuden-Haluavatko Alienit olla yhteydessä kanssamme?
    Missä X-filesii pidetään? Onko kaikki yhden ihmisen tai ryhmän, kuten MJ-12:n käsissä?

    The Truth is Out There!

    FBI ratsasi Trumppauksen ai ai Donald Duckia pölli mukaansa hiukan X-filesii! XDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trump veti asiakirjoja WC-pöntöstä alas ja henkilökunta joutui avaamaan niistä johtuneita putkitukoksia. Ei taida Trump olla penaalin terävin kynä =)

      Poista
  30. Heheh Trumpan mielestä NE eivät olleet hyviä tarinoita!

    Olen miettinyt näitä tiettyjä suurmiehiä (ikke Trumppaus) ovatko he näitä "vieraita voimia"? Toki tavallisia pulliaisiakin voivat olla seasamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatko siis "alieneita"? Niinhän jotkut sanovat, että esim. englannin kuninkaallinen suku olisi jotain... erikoista sukua.

      Jotkut voivat olla tietämättäänkin alieneita. 95 % näyttävät ihmisiltä, mutta on jokin pieni ero.

      Teoriassa olemme kaikki alieneita, mikäli emme aivan usko Raamatun juttuja. Ihminen on kyllä voitu luoda, mutta en usko, että ihminen luotiin suoraan ihmiseksi maantomusta. Ihminen on geenimanipuloinnin tuotos. On ollut jokin eliö, josta kehitettiin vähitellen ihminen. Näin lyhyesti sanottuna.

      Jyrki Pykäri sanoo, että olemme sekoitus 22 tähtirodusta - huisi ajatus! =)

      Poista
  31. Mikä eliö, kenties alienin implantti, josta kehittyi ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä jostain apinasta voisi lähteä ihmistä kehittämään =)

      Poista
  32. Apinastahan muodostui ihminen, ensin luolamieheksi tai luolaihmiseksi.
    Kun poistettiin implantteja niin poistettiinko ne uffoista kuten vaikutti vai alienista.
    Oliko alieniella siis joku rautahaarniska tehty aineesta jota ei tunneta, se pistää pyörälle pään. Nuo implantit kiinnostaa kuin kasa karkkia.

    Muutenkin on tiedossa että ihmiset ovat ottaneet uffoja vangiksi jotta saa rikkoa uffoalukset ja raapia persettä että mitä ihmeen ainetta tuo onkaan..ja leikellä alienit katsoakseen niiden sisälle, ja taas saa raapia persettään että huhuh!
    Ihmiset ovat apinan tasolla, tai sori idiootteja.

    Tänne vaan uffot welcome neki taitaa lukea tätä blogia, pistän pöydän koreaksi teemoitan leipomiset maantieteellisesti, joten teen Boston-kakkua, Dallas-pullaa, Berliinin munkkeja, Wienin nougatia ja hädissäni vielä voin duunaa parit porilaisetkin. Kelpaavatkohan nämä..Kelpaavathan??

    Mitä kivet ovat, mistä tulleet?
    Kaliforniassa outoja polkuja on ilmestynyt kivien liikkuessa ympäri Kuolemanlaakson pehmeää pintaa. Tämä ilmiö ei ole ihmisen tai eläinten aikaansaamaa. Tutkijat yrittävät yhä selvittää mistä liike johtuu. Kerro oma näkemyksesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jyrki Pykärikö puhui alien implanteista, vai mistä sait ne päähän?

      On myös tiedossa, että uffot sieppaa ihmisiä ja mm. "siruttaa" (implantit) ihmisiä. =)

      Aavikon liikkuvat kivet:
      Yksi selitys taisi olla, että yöllä maa vähän jäätyy/huurtuu, joka sitten sulaa aamulla. Kiven alle jää kosteutta, joka vähentää kitkaa. Aavikkotuuli sitten liikuttaa kiviä millin kerralla. Jotenkin näin se on selitetty.

      Poista
  33. Tuskin on puhunut tai sitten on en tiedä sitä. No sitten sitä vuoroperään sirutetaan ja poistetaan puolin ja toisin.

    En ole itse tutustunut ratkaisuihin mystisiin kiviin mitä ne kivet ovat ja mistä tulleet liikkuminen voikin olla juuri noin, onhan siellä sedimenttiä.

    "Alueella sataa keskimäärin 48,3 mm vuodessa, eniten tammi-maaliskuussa, vähiten kesällä ja erityisesti kesäkuussa. Kuumin kuukausi heinäkuu on yleensä vähäsateinen, silloin sataa vain 2,72 mm. Heinäkuussa on iltapäivällä tavallisesti 47–49 °C. Vuosi 1913 oli poikkeuksellinen alueen vuonna 1911 perustetun sääaseman historiassa. Kuolemanlaaksossa mitattiin 10. heinäkuuta 1913 maapallon korkein lämpötila, 56,7 °C. Samana vuonna saavutettiin myös sen ajan sade-ennätys, 114 mm, ja tammikuussa kylmyysennätys –9 °C. Joinakin vuosina ei sääasemalla ole satanut lainkaan. Vuonna 1999 lämpötila pysyi 40 päivää 49 °C yläpuolella, ja ennätys rikottiin."
    Death Valley Nevadan lähellä sijaitseva alue on Yhdysvaltain kuivin, kuumin ja matalin. Voisha aatella kivet ovat uffojen tuomia/jättämiä-

    VastaaPoista
  34. Onko USA:lla todisteita avaruusolioiden olemassaolosta? Kongressin tuoreeseen raporttiin on haudattu kaksi siihen viittaavaa seikkaa.

    VastaaPoista
  35. Yli 30 vuoden ajan yleisöltä piiloteltu ”maailman selkein” ufokuva löytyi entisen upseerin hallusta Britanniassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen kuva ja sen mysteerinen historia.

      Poista
  36. Ukrainan sotaisella taivaalla voi nähdä ohjuksia ja erilaisia droneja.

    Mutta nyt uutisoidaan:
    Ukrainan taivas on täyttynyt tunnistamattomista ”kosmisista” esineistä ja ”aaveista”.

    Mitä nämä UAP:it tekevät, auttavatko Ukrainaa, vai ovatko valmiina estämään ydinpommit?

    VastaaPoista
  37. Fyysikko esitti leuat loksauttavan teorian, jonka mukaan hajonneen alieneiden avaruusaluksen osia sataa nyt Maahan.

    VastaaPoista
  38. Mielenkiintoista, tuo "maailman selkein"kuva uffosta voisi olla se jonka näin lapsena, se himmeä valopallo hengasi paikallaan, puunlatvojen yläpuolella. Harmi kun pelästyin sitä niin etten uskaltanut puhua siitä kenellekkään, meni siihen vuosia.

    Avaruusromussa on ihan salee ties mitä skeidaa, jopa uffojen pirstaleita, ja miksi uffoja on rikottu? Toivon tosiaan että ne valot ja aaveet ovat siksi että estää lähellä olevan ydinsodan.

    VastaaPoista
  39. Moni UFO-havainto on todellisuudessa jotain aivan luonnollista, arvioivat amerikkalaisviranomaiset salaisissa selvityksissään.

    VastaaPoista
  40. Ylen Ufotutkijat-sarjassa saadaan livechat-yhteys ufoihin. Tämähän on sensaatio!

    Miksi en ole nähnyt tästä maailmanlaajuista pääuutista? Suomessa saatiin yhteys ufoihin.

    VastaaPoista
  41. Ilmassa lentäviä roskia, kyllähän maapalloa ympäröi valtava roskasädekehä.
    Mutta Uffotutkijat toinen vähän ärsyttää nimittäen tukkaraisen pepee.
    Yksi jakso näkemättä sarjasta, vaikka kesto on aivan liian lyhyt, on se kiintoisa.
    UffoET-seminaari must see, niinpä yhteys Uffoihin 10 kieltä wow mut ei härmä kuulu mukaan, niin pieni on Suomi ja suomenkieltä on sanottu vaikeaksi.
    Ee juu ihan en usko kolmannen asteen yhteyteen, mutta mieli avoimena jos vaikka Alienit tulisivat kaffeelle.
    Eilen illalla näin valopallon ei ollut kuu, koska kuu oli toisella puolella, luulin kirkkaaksi tähdeksi ja kun se hengaili paikallaan, ei ollut tähtikään, tuli sitten mieleeni se The Lost Islandin tapaus lapsena, joka sai pään kolmanneksi jalaksi koska se valopallo pelotti.
    Uffochat ei uponnut minuun, mutta uskon että muuallakin on elämää, joilla on teknologia kehittyneempi, Ja meillä on kaksoisolento jossakin eri tasolla, ehkäpä unissa tapaamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna aamusella julkaisen ihan oman bloggauksen Ufotutkijoista =)

      Poista
  42. Sitä odotellessa, jee, mutta tekipä se hyviä taikatemppuja amerikansuomalainen.
    Ois muutakin asiaa uffotutkijoista mutta jätän sen sinne.

    VastaaPoista
  43. USA:n salainen avaruuslentokone vietti ennätykselliset 908 päivää kiertoradalla. Salaperäisen X-37B-aluksen todellista käyttötarkoitusta ei tiedetä.

    VastaaPoista
  44. Kaikkee roskaa ne tunkee Tyynenmereen, ei meri tykkää.
    Avaruudessa ne yritti salakuvata kaikkea, mm kun kurvasin Saturnuksen renkailla.

    VastaaPoista
  45. Jyrki Pykäri kertoilee kaikenlaista jännää.

    VastaaPoista
  46. Ja sitten se heräsi..siis Jyrki!
    Enkelipölyä eli fensyklidiiniä on hän nauttinut rouva on hyvä vain.
    Mutta totuus on edestä löytää menneen. Ollaanhan me valmiita.

    VastaaPoista
  47. Pentagon keräsi 366 uutta ufohavaintoa alle kahdessa vuodessa. Lähes puolet jäi ilman selitystä.

    Valtamediakin uutisoi ufoista nykyään useammin. Onko jotain tapahtumassa?

    VastaaPoista
  48. MTV3:lla, aamuisin tulee klo 6:15 Aamusää (noin 10 min kestää). Katselen sen usein, näkee vähän, että mitä säätä on luvassa päiväksi.

    Noin viikon aikana Aamusää-ohjelman aikana on pari kertaa tapahtunut kummia. Yhtä äkkiä on alkanut kuulua ihmeellistä "avaruuskohinaa" (yleensä se on äänetön ohjelma). Ensimmäisellä kertaa oli kuin radiokohinaa, kuin etsittiin taajuutta. Lopussa erotin kuin jotain koodikieltä kohinan takaa.

    Tänään kuului kuin Contact-elokuvan pulssimainen kohina. Sekunnin välein tuli epämääräinen kohiseva signaalipulssi.

    Ehdin tallentaa TV:llä pätkän siitä - jäi todiste. Näytin sen pätkän toiselle henkilölle ja hänkin kuuli sen. Joten en kuullut harhoja =)

    VastaaPoista
  49. Wespa:
    Mitä kosmisesti merkittävää on tapahtunut lähivuosina maailmalla.

    Wespa mainitsee myös projekti Blue beamin.

    VastaaPoista
  50. Varmaan uffot yrittävät vain aamusäähän.

    Office Director of National Intelligence eli ODNI on osa Yhdysvaltojen tiedustelupalvelua. Ihmiset ovat odottaneet jo pitkään viraston sensuroimatonta UAP-raporttia
    UAP tarkoittaa Unindentified Aerial Phenomenaa eli kutakuinkin tunnistamatonta ilmassa tapahtuvaa ilmiötä.
    ODNIn raportissa on useita lentoratoihin ja lentosuoritukseen liittyvää epänormaalia tapausta.

    UFO-havainnot ovat samalla kasvussa. Elokuun 2022 jälkeen on tehty 510 UAP-ilmoitusta.
    Pentagonin yleinen asenne UFOista on keventynyt, ja ilmiöistä on alettu puhumaan avoimemmin viime vuosina.
    Tsekkaa raportti USA:n hallituksen sivuilta.

    VastaaPoista
  51. Iltalehti teki taas näyttävän otsikon: Ufo Kanadassa

    Yle otti vähän hillitymmin: Tuntematon lentävä esine ammuttiin alas Kanadassa

    Muutama päivä sitten nähtiin otsikko: Yhdysvallat ampui alas salaperäisen kohteen Alaskassa

    Tylsää ajatella, että nuo kaksi olisi myös jotain Kiinan vempeleitä. Alaskan ja Kanadan "ufojen" tarkkoja ominaisuuksia ei olla vielä kerrottu, joten ne ovat vielä ufoja, koska niitä ei olla tunnistettu.

    Tätäkö se sitten on? =)

    Odotamme muukalaisten yhteydenottoa ja viestintuojat ammutaan heti alas. Voi olla, että muukalaiset tietävät reaktion ja lähettävät enemmän ja enemmän "ammuttavaa", kunnes tajuamme ettei niitä tarvitse ampua ja niitä ilmestyy kohta jo niin paljon, että kaikki näkevät niitä. Niiden jälkeen näyttäytyvät isommat alukset. Jotenkin näin voisi mennä suuri julkitulo.

    Huom. Ufo voi olla vaikka lentävä kamelinkakkapallo, jota ei olla tunnistettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettunani iltsikasta tuon heti mieleeni tuli uffothan ne. sikarin muotoinenkin.
      Ennenkin ne ovat olleet sikarin tai palloran muotoisia, ja kyllä kaikki ei ole kiinasta.
      Uskoisin että pikkuhiljaa niitä tulee lisää ja olen aatellut että miksi?
      Saattaa olla että ovat rekisteröineet ihmisroskat ja niiden noh en sanokkaan.
      Koska ne olisivat tervetulleita, kysyn?

      Poista
    2. Yhdysvaltalaissenaattori:
      Alaskassa ja Kanadassa alasammutut esineet olivat palloja.

      Niinpä niin, palloja palloja. Tulee mieleen Roswell. ensin uutisoitiin suurin otsikoin UFO, mutta yhtä äkkiä se olikin vain sääpallo.

      Poista
  52. Avaruuden luulisi kuhisevan älyllistä elämää, mutta miksi emme tiedä siitä mitään?

    VastaaPoista
  53. Heheh palloja ei ne kaikki ole kiinalaisia palloja, kiinalaiset aikovat rakentaa nosturin jolla vakoilla jenkkejä. En tiedä millainen nosturi, mutta toivon että on hyvät näkymät.
    En tosiaan jaksa uskoa palloja! Oumuamuakin oli naamioitunut uffo.
    Salaliitto tapaus uffo ja kaikki jenkkien pressat lupaa kertoa, jos valitaan, mutta ei sanahelinää ja hymistelyä vain.
    On selvää ettemme ole ainoita.
    Kummasti Area51 kiinnosti sääpallo ja siat vislaa!
    Oliko sääpalloja 1947 en tiedä, mutta sen tiedän ettei sääpallo kiinnosta Area51!
    Tuon tiedänkin että alieneita kidutettiin ja leikeltiin kuin paperia.
    Maybe tuo toimii toisinkin päin kaikki ne jotka väittää että uffot sieppasi ja teki tutkimuksia, mutteivat he ole murhaajia kuten kaikki idiotit maapallolla.

    VastaaPoista
  54. Kas kas kun ei Marsista, no niin paljastui minunkin lähtöplaneetta.
    Muistan nämä populaarissa muodossa Murdoch Mysteries -tv-sarjan jaksossa "Power" (2008) ja saman sarjan jaksossa "The Tesla Effect" (2010) Rillit huurussa -sarjan 8. kauden 9. jaksossa Amy ja Sheldon pelaavat peliä nimeltä Head's Up, jossa Sheldon yrittää arvata Amyn antamista vihjeistä, ketä henkilöä hän esittää. Sheldon on Nikola Tesla.
    Sekä Doctor Who -sarjan 12. kauden 4. jaksossa Tohtori ystäviensä kanssa tapaa Teslan (Goran Višnjić), joka kohtaa vaikeuksia urallaan. He kamppailevat tuttuun tapaan alieneita ja näiden tekniikkaa vastaan. Myös Thomas Edison esiintyy jaksossa. Tesla oli mielenkiintoinen persoona, kevyet mullat sinne jonnekin.
    Ajatus sinne!

    VastaaPoista
  55. Nasa vastasi ufo-havaintoihin:
    ”50–100 uutta havaintoa joka kuukausi.”

    VastaaPoista
  56. Tutkimusorganisaatio Seti järjesti kokeen, kuinka ulkoavaruudesta saapuvaa viestiä tulkittaisiin Maassa.

    Stanfordin professori pitää varmana, että avaruusolennot ovat keskuudessamme.

    VastaaPoista
  57. Avaruudesta päivää
    Koodi suoraan Marsista, ei avaudu. Vai oikein tekstiviesti (nauran)
    Toivon että ne X-filesit avautuu enemmänkin, mitä siitä jos joku proffa sanoo että uskoo uffoihin, ofc uskoo, nyt en vertaa Jeesukseen.
    Jos hiukan miettii niin taidemaalarit 200v sitten maalasi taivaalle uffon ja sen alapuolelle ihmisiä, vielä kauemmas luolamaalauksiakin on joissa näkyy jokin säteilevä taivaalta ja ihmisiä viittoilemassa.

    Se on siis päivää tuttavallisesti rouva on hyvä vain!

    VastaaPoista
  58. Entinen Yhdysvaltain tiedusteluvirkailija David Grusch on paljastanut kongressille Yhdysvaltojen pitävän hallussaan kokonaisia ja osittaisia ufoaluksia. Grusch on aiemmin johtanut puolustusministeriön UAP-analyysiyksikköä.

    VastaaPoista
  59. Kyllä, näin on sen tietää monikin, varsinkin siellä Area51 miksi yhä peitellään asioita. Kaapattuna tapettuna rikottunakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. David Gruschin mukaan Yhdysvalloilla on hallussaan osittain vaurioituneita, mutta myös ehjiä ”kulkuvälineitä”, joiden alkuperä ei ole maapallolla.

      Poista
    2. Wespa kertoilee jutuista. Yhdysvalloilla on yli 12 ufoa jne.

      Poista
  60. Harvardin professori:
    Alienit saattavat ottaa yhteyttä tekoälyyn ihmisten sijaan.

    VastaaPoista
  61. Tekolykö vie voiton? käärii kerman.
    Paljon mahdollista, alienit ajattelee että ihminen on piirun verran kehittynyt.

    Hollywood-studio saattaa joutua todistamaan aaveiden ja noitien olemassaolon – muuten lasku voi nousta 900 miljoonaan dollariin.

    Kyllähän aaveita ja murhaavia nukkeja on olemassa höh.
    Warner Brothersin väite: -historiallisia tosiasioita-

    Minä pidän menneestä, jo siitä mitä en ole kokenutkaan, historiastamme.
    En ole valmis luopumaan siitä, miksi edes pitäisi, koska se ei ole mulle mikään raskas perässä vedettävä kuorma. Mutta kykenen myös ajattelemaan tulevaa, uskotko että mulla on frendi joka ei osaa! Elää päivä kerrallaan osaamatta ajatella edes seuraavaa päivää, tekee paljon virheitä, sanon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos frendisi on ADHD-tapaus, jolla on haastavaa hallita edes nykyhetki, niin ei sitten mieti tulevaa. Tämä on yksi teoria =)

      Poista
  62. Tennesseen osavaltiota Yhdysvaltain edustajainhuoneessa edustava republikaanipoliitikko Timothy ”Tim” Burchett väittää YouTubessa tällä viikolla julkaistussa haastattelussa, että ”korruptoitunut” Yhdysvaltain hallitus panttaa kriittisiä ufo-tietoja yleisöltä.

    VastaaPoista
  63. Salaisia ufo-tietoja julki:
    Laaja hanke on saamassa molempien puolueiden kannatusta USA:ssa.

    VastaaPoista
  64. Ei ole ADHD korkeintaan masentunut, masentuneet ei näe tulevaisuutta, arvelen.
    Mitään mielesairautta ei ole ellei tuota lasketa mukaan, mutta ärsyttävä piirre.

    Kyllä tiedän että USA on ottanut uffoja vangiksia rikkoneet aluksia koska ei mee tajuntaan miten ne toimivat, raaputtavat perssettään.
    Alieneita on kidutettu leikelty julkisesti jopa.
    Kyllä, uffot voivat liikkua ajatusta nopeammin myös veden alla.
    Toivon tosiaan että tuo hanke toteutusi, olisi idiooteilla siinä sulattelemista..
    USA on korruptoitunut aikoja sitten, pressoille paljastetaan muttei kaikkea varsinkin X-filesiä.
    Nyt vaan siis tervetuloa maan matosten luokse, antakaa idiooteille turpaan.
    X-filesit auki.

    VastaaPoista
  65. Are aliens trying to contact Earth?
    Tiedemiehet löysivät salaperäisen tähtiobjektin, joka lähettää viiden minuutin pulssin 22 minuutin välein – eikä heillä ole aavistustakaan, mikä se on.
    (No hei mä siellä morsetan)
    Asiantuntijat sanovat, että tämä "merkittävä" tähtiobjekti on vasta toinen lajissaan havaittu.
    a mysterious

    If aliens were to contact Earth, what would it sound like?
    Tällainen skenaario on kuviteltu lukemattomia kertoja tieteiskirjallisuudessa, mutta todellisuudessa meillä ei ole todisteita maan ulkopuolisten olemassaolosta.

    Se ei kuitenkaan ole vähentänyt jännitystä siitä, että kehittynyt sivilisaatio saattaa olla siellä, ja salaperäisen tähtiobjektin löytäminen, joka lähettää viiden minuutin pulssin 22 minuutin välein, vain vahvistaa sitä. (On on kehittyneempi sivilisaatio hello hello)

    VastaaPoista
  66. Leffasta mieleen Secret Invasion-sarja jossa alienit ovat ottaneet ihmismuotoja ja jotkut kutsuu scrulleiksi heitä. (Siis alienit kuten mä olemme ottaneet ihmismuodot)
    Pakko sanoa että vihreät pitkäkorvaiset scrullit ovat naurettavia, tulee mieleen vain kaalikärpäset.

    VastaaPoista
  67. Pentagonin ufotutkija pelkää negatiivisiä avaruusolentoja. Josa kerta Pentagonilla on ufotutkija, niin eikö se ole sen merkki, että ufoja on? Mutta taas lietsotaan pelkoa, ei tänne päästetä vihamielisiä avaruusolentoja, siitä pitävät huolta avaruussiskot- ja veljet. Pelko on energia, jota negatiiviset "voimat" tahtovat luoda.

    Jos pelkäät kummituksia, niin varmasti näet niitä jne. Pelko vetää puoleensa "pimeää energiaa". Negatiivinen olento ei voi tarttua kiinni, jos sille ei anna pelkoenergiaa.

    Koirakin aistii sitä pelkäävän ihmisen ja voi murista sen vuoksi - pelkokierre.

    Neutraalisuus on kai paras asenne, ei luo liikaenergiaa mihinkään suuntaan.

    VastaaPoista
  68. No tuo on kuin ajat fillarilla ja näet kiven ja ajattelet et halua ajaa tuosta muuten kaadun, mutta ajatkin ja löydät itsesi pöpeliköstä.

    Kyllä pelko ja viha ovat pahimpia magneetteja.
    En kyllä kumpaakaan tuntenut kun näin sen valoilmiön, mutta kun näin sen ja se vain hengaili pakenin peloissani, olin lapsi vasta.
    Mutta kiinnostus uffoihin syntyi siinä, ja olen sitä mieltä että uffot hengaa paikoissa joissa on sotavehkeitä, he ovat käyneet täällä tuhansia vuosia sitten.

    Juuri nyt jenkkien "edustajain­huoneen edustajat kuulevat tänään asevoimissa palvelleita kolmea henkilöä ufoihin liittyen.
    Republikaaniedustaja Tim Burchett sanoi julkista kuulemista koskevassa tiedotteessa, että todistajat ”antavat julkisen todistuksen, koska Yhdysvaltojen kansalaiset ansaitsevat totuuden”.

    Aiemmissa kuulemisissa edustajainhuoneen jäsenet ovat painostaneet puolustusministeriötä ufohavainnoista ja kuvailleet niitä mahdollisesti kansallisiksi turvallisuusuhkiksi."
    ----
    Kaikki kansalaiset ansaitsee tiedon, mutta sanon että ihminen on itse itselleen suurin vihollinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltalehti:
      USA:n armeijan ex-työntekijät kertoivat väitetyistä ufohavainnoista:
      ”Näkemämme teknologia on paljon parempaa kuin meillä.”

      Ylellä on hieman eri asenne asiaan:
      Yhdysvaltain lainsäätäjien oli määrä kuulla kertomuksia ufo-havainnoista entisiltä armeijan jäseniltä. Entisen tiedusteluvirkamiehen lausunnot jäivät kuitenkin laihoiksi.

      Yhdysvaltain armeijan ja tiedusteluyhteisön entisten jäsenten ensikäden kertomusten kuuleminen keskiviikkona kuitenkin takkusi, sillä Grusch vetosi usein siihen, ettei hän voi kommentoida kaikkia havaintojaan julkisesti.


      Erikoista on, kun tällaisessa tilaisuudessa tietovuotaja vetoaa ettei voi kommentoida kaikkia havaintoja. Pentagon on aiemmin lytännyt David Gruschin väitteet.

      Gruschin mukaan on kuitenkin olemassa 40 todistajaa, joiden kanssa hän on puhunut ja jotka ovat vakuuttaneet, että avaruusaluksia on olemassa. Grusch lupasi toimittaa valiokunnalle heti kuulemisen jälkeen luettelon niistä henkilöistä, jotka valiokunnan kannattaa pyytää todistajiksi seuraavaan kuulemiseen. Ufo-keskustelut siis jatkuvat.

      Muita uutisia:
      Löytyikö Etelämantereelta pyramidi ja avaruusolentoja?

      Löytyikö Mars-planeetalta avaruusaluksen jäänteet?

      Poista
  69. Seurasin livevideoo ja totesinkin että vähän sinnepäin ei kuitenkaan paljastettu oikein mitään.
    Saattaa olla kun leiriläisiä on eri joukkueissa että uskotaan ja toisessa ei uskota.
    Vaikken nyt tarkoita uskontoa.
    Bob Lazar jota google sanoo salaliittoteoreetikko, miten sen nyt ottaa kuitenkin hän tietää The Truth Is Out There, koska työskenteli Area 51 ja kertoi nähneensä jopa alieneita, ja heidän aluksensa oli ainetta jota ei idiootit ymmärtänyt osahan oli rikottu ja alieneita leikelty ja julkisestikin. Hävetköön-

    Juu kyllä alieneiden lennonjohtokeskus siellä Etelämantereella on, on ollut tuhansia vuosia. Ja Marsissa on uffonjäänteet. valitettavasti jumiutuihan roskarinkilään ja viottui, mutta nouu hätä itse alienit pelastettiin niin morsetettiin.

    VastaaPoista
  70. Yhden kirjaimen näppäily­virhe johti isoon mokaan: Pentagoniin tarkoitetut viestit lähtivät Maliin.
    Nauroin, salassa pidettäviä asiakirjoja.Yhdysvaltain puolustusministeriö käyttää sähköposti­osoitteessaan verkkotunnusta .mil. Brittiviranomaiset kuitenkin unohtivat osoitteesta yhden i-kirjaimen ja lähettivät ne virheellisesti .ml-loppuiseen osoitteeseen eli Maliin, joka on Venäjän läheinen liittolainen. Mutta nou hätä Putler ei tajua mitään.

    whtever..tuosta livestä vielä että ex-tiedustelu-upseeri kertoi kongressille uffo-onnettomuuspaikoilta löydetyistä "ei-ihmisbiologiasta." Hävetköön!
    "Onnettomuuspaikoilta" kertoo jo sen miten niitä otettiin vangeiksi. Hävetköön kolmannen kerran!

    VastaaPoista
  71. Minä olen ollut aina valmis varmaan kuules sieltä asti kun sen palloilmiön näin.
    Avaruus on niin laaja, ettei ihmismieli riitä, mustat aukot ahmii ja oma sinfonia on kaikissa miten upeita ääniä ja kuvioita tekee maapallo ja esim venus.
    Pilvissä luuraa uffoja, vain herkimmät tajuavat ja näkevät.
    Minuun uppoaa nuo avaruusasiat kuin kuuma veitsi voihin.
    Melkein sekoaisin ellen tietäisi totuutta. Toiset saattaa yhä peitellä ja sekoilla, ihan vapaasti vaan. Vihdoinkin, kohtaamisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joidenkin mukaan jotkin pilvet ovat pilveksi verhottuja ufoja. Tekniikkaa, jolla ufo saadaan näyttämään pilveltä - feikkipilvi. Muutenkin taivas on täynnä toimintaa, jota emme pysty (vielä) havaitsemaan.

      Poista
  72. Keski-Skotlannissa sijaitsee hiljainen ja vaatimaton kaupunki, jota kutsutaan ”Skotlannin Roswelliksi”, sillä siellä on tehty havaintoja lukemattomista tunnistamattomista ilmailmiöistä.

    VastaaPoista
  73. Nasan tutkija on varma:
    Aivan vieressämme on Maan ulkopuolista elämää.

    VastaaPoista
  74. Vai ihan varma, Mars vai Venus, tutkija.
    Uffojen hotspoteja on paljon, ja heitä kiinnostaa muu elämä.
    Maapallon ohi menee monia uffoja, ja on true story että idiootit ovat ottaneet uffoja että asukkeja vangiksi, kuten olen kertonutkin jopa julkisesti leikelleet, hemmetin idiootit.
    On niitä liikkunut vuosisatoja, varovaisemmaksi käyvät, harvat näkevät.
    Sekin on true että useita ihmisiä mieluummin vaikenee, kuin että naapuri kutsuu valkotakit.
    Vielä tulee aika.

    VastaaPoista
  75. Pentagon paljasti ufo-pesäkkeet. Ufoja esiintyy huomattavan paljon Japanin länsi- ja eteläosissa.

    VastaaPoista
  76. Nasa tiedotti löytäneensä jättiplaneetalta merkkejä elämän mahdollisuudesta.

    VastaaPoista
  77. Olenko nähnyt unta vai kun luin että Nasa löysi elämän mahdollisuuden samalla vahingossa tuhosivat sen elävän.

    Jättipallo kyllä.
    K2-18b:n uskotaan olevan uusi eksoplaneettojen luokka, jolla on avaruusolennon avainaineita, kukkuu!
    ...muukalaiselämän etsinnässä havaittuaan merkkejä elävien organismien tuottamasta kaasusta kaukaisella vesiplaneetalla.
    Sen uskotaan olevan "hycean" -maailma – suhteellisen uusi eksoplaneettojen luokka, jolla on tärkeitä ainesosia vieraslajeille niiden vetypitoisen ilmakehän ja vesivaltamerten vuoksi.

    VastaaPoista
  78. Meksikossa esiteltiin kahden alieniksi väitetyn olennon ruumiit.

    Eikö tämän jälkeen voida jo sanoa, että emme ole yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meksikon kongressin kuulemistilaisuuden tarkoituksena oli auttaa uuden ilmatilaa suojelevan lain säätämisessä. Lain myötä Meksikosta tulisi maailman ensimmäinen maa, joka tunnustaa muukalaisten läsnäolon Maa-planeetalla.

      Jos Meksiko tunnustaa, niin miksi ei muutkin. Tänä vuonna on melkein joka viikko valtamedioissakin puhuttu ufoista, niin onhan niissä jotain totta.

      Vielä 10 vuotta sitten ufot oli marginaalissa ja niistä puhuivat vain "foliohatut" netin pimeissä varjoissa. Nykyään meno on muuttunut, jopa Yle uutisoi aiheesta.

      Poista
  79. Pieniä, kuten olen kertonutkin Area51 ollut kertoi että näki lapsenkokoisia alieneita, joita kidutettiin eli tapettiin.
    Joten..
    Olen ainoa joka uskoo että emme ole yksin, frendipiirissä, tein kerran puskahaastiksen ja tulos oli ei ja yksi maybe.
    Jo sen takia tämä aihe vetää kuin hunaja kimalaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama mulla, lähipiirini on jotenkin eri tasolla kuin minä. Oikeastaan eivät edes tiedä mitä mun päässä liikkuu =D Mun on ihan turha alkaa puhua näistä jutuista ääneen, koska eivät tiedä mistä puhun. Pyörivät vain "unessa" arkisessa oravanpyörässä - suotakoon se heille.

      Poista
  80. Suotakoon niille kuten frendini joka uskoo salaliittoteorioihin fanittaa Anoa.
    Noh, huomasitko taas suuri paljastus oli yhtätyhjää.
    Suuria paljastuksia, ei kielletty mutta kierrettiin jos Meksikossa niin..."Suositukseni Meksikon hallitukselle on, että jos olet nähnyt jotain erikoista, anna se maailman tiedeyhteisölle tutkittavaksi."

    Ei tarvi aina mennä edes Area 51 kun lähempääkin löytyy.

    VastaaPoista
  81. Muumioituneet yksilöt näyttivät pienillä ruumiillaan, kolmisormillaan ja oudoilla pitkänomaisilla kalloillaan ihmisten ja E.T.-elokuvan avaruusolennon risteytykseltä.

    Vielä oudompaa on, että heidän sisäisissä onteloissaan väitettiin myös olevan harvinaisten metallien ja munien implantteja.

    Kas siinä se implantti.

    VastaaPoista
  82. Nasan odotettu raportti ei löytänyt todisteita maan ulkopuolisista ufoista.

    Ufotutkijaa tai "tutkijaa" Jaime Massaunta on kyllä arvosteltu - pelkkä huijari. Meksikon alienit ei vakuuta, ainakaan ruotsalaista ufotutkijaa.

    Jaimella ei ole sitten itsesuojeluvaistoa, jos hän mokaa tämänkin huijaamalla - rapistuu viimeinenkin uskottavuus.

    Onhan se hiukan outoa, jos joku epämääräinen tutkija löytää Perusta vuonna 2017 humanoideja, mutta vasta vuonna 2023 niistä kuullaan enemmän. Lopulta Meksikon yliopisto kiisti tutkineensa Jaimen humanoideja - toisin kuin Jaime väittää.

    Kieltämättä Meksikon humanoidit näytti laihoilta E.T.-hahmoilta ja niilläkin oli kuulemma "sisäänvedettävä" kaula. Voihan se kyllä olla, että E.T.-elokuva perustui totuuteen, jolla ihmisiä valmisteltiin päivään, jolloin totuus paljastetaan koko maailmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meksikon avaruusolennot olivatkin nukkeja. Siinä meni Jaime Massaun viimeiset uskottavuuden rippeet.

      Poista
  83. Uffot eivät ole mitään tiedettä vaan true story.
    Joku hörhö joka kutsuu itseään itseoppineeksi uffoasiantuntijaksi on höpinää.
    Se joka kertoi että uffot sädetti hänen koiransa ja hän sai alienilta ranteesta jonkin korun jolla voi teleportata naaratti ja paljon.

    Eli siis menemme kerrostalon katolle ja odotamme suurta kurpitsaa tai perttiä.
    Mexicon alienit eivät olleet vauvoja joita hiukan muokattu, olen avoin asialle.
    E.T on nähty monta kertaa, ja hey mulla on jossain E.T älppäri pistin sen seinälle toisella puolella oli sininen tausta ja kuutamo jossa näkyi fillari ja E.T. kyydissä.
    En muista yhtään mitä toisella puolella oli, ja löydänkö sitä enää mistään.
    Ei kyllä ole levariakaan ollut vuosiin, mutta min kotikotona oli levari ja min pöllin broidilta Princen älppärin. Olen älppärit myyny ja myös saamani swedunkieliset savikiekot, en kyllä tiedä soitetaanko savilevyjä Gramofonilla no nekin olen myynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattumalta (jota ei ole) Kati kertoilee ufojen julkitulosta ja Hollywoodin avaruusolennoista, jotka ovatkin totta. Mielenkiintoisaa settiä.

      Poista
    2. Kati Hoffström ja Jyrki Pykäri pohtii ufo-juttuja noin 2,5 tuntia.

      Poista
  84. UFO-kuume valtaa Amerikan: Daily Mailin kyselyn mukaan lähes 40 % ihmisistä uskoo, että muukalaiset ovat vierailleet viimeisten 50 vuoden aikana ja 70 % uskoo, että Biden piilottaa tietoja UFOista.
    100% believe that Biden is an Alien, eheh tai Ee

    No Sleepy-Joe(on narkolepsia) on jo osoittanut ampuvansa ensin ja kysyvän myöhemmin, ja Trumppaus vie heidät golfaamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajuaakohan ja muistaakohan Joe Biden mistään mitään - harhailee ja sekoilee vaan.

      Poista
  85. Antti Launonen ja Jyrki Pykäri keskustelevat aiheesta ja aiheen vierestä.

    VastaaPoista
  86. Jussi Halla-aholta kysyttiin IS:n vaalitentissä, uskooko hän maapallon ulkopuoliseen älylliseen elämään.

    VastaaPoista
  87. Tekoäly simuloi avaruuden sivilisaatioiden keskinäisiä keskusteluita.

    VastaaPoista
  88. Yhdysvaltain puolustusministeriö on julkaissut ufohavainnoista raportin, joka on kattavin yli 50 vuoteen. Viranomaiset päättelevät, että maan ulkopuolisen sivilisaation käynneistä ei ole todisteita.

    Köh... huijausta... köh...

    VastaaPoista
  89. Pöh soudetaan huovataan ja pyöritään ympäri, ja pam.
    Raportti on skeidaa, yritetään vain joka jää yrittämiseks.
    Tietoa peitellään, mutta kysymys miksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi siinä romahtaa valta monella pallilla ja "tavaraa" lentää tuulettimeen. Sitähän ne ei halua.

      Poista